ELY-keskukset

Valkoposkihanhien syysmuutto alkaa olla ohi

Jaa
Tällä ja viime viikolla tapahtui suurin muutto sitten syyskuun puolivälin. Suurin osa Suomessa ja arktisilla alueilla olleista valkoposkihanhista on muuttanut Suomen rajojen lounaispuolelle.
Myötätuulessa hanhet lentävät yleensä yli kilometrin korkeudella. Kuvassa valkoposkihanhiparvi 18.10.2021 Värtsilässä. Kuva: Jari Kontiokorpi / Pohjois-Karjalan ELY-keskus.
Myötätuulessa hanhet lentävät yleensä yli kilometrin korkeudella. Kuvassa valkoposkihanhiparvi 18.10.2021 Värtsilässä. Kuva: Jari Kontiokorpi / Pohjois-Karjalan ELY-keskus.

Tällä ja viime viikolla tapahtui suurin valkoposkihanhien siirtymä sitten syyskuun puolivälin jälkeisen viikon. Suurin osa Suomessa ja lopuista arktisilla alueilla olleista valkoposkihanhista muutti Suomen rajojen lounaispuolelle.

Suomessa olleita valkoposkihanhia lähti joukolla liikkeelle 12.–13.10. Arktisilta alueilta saapui hanhia etenkin 14.10. ja 18.–19.10., joista suurin osa muutti pysähtymättä. Monet ohittivat Suomen kaakkoispuolelta ja/tai pimeällä.

Suurimmat muutot lähipäivinä olivat: 12.10. Raasepori 35 000, 13.10. Helsingin Kallvikinniemi 120 000 ja Viron Põõsaspea 133 000, 14.10. Porvoon Söderskär 44 000, 18.10. Tohmajärven Värtsilä 20 000, sekä 19.10. Porvoon Strorudden 10 000 hanhea.

Etenkin 14.10. rajan pinnassa muutti paljon myös tundra-, metsä- ja sepelhanhia. Sadetutkat kertoivat kovaa muuttoa Laatokalla parina iltana, mutta oliko kyseessä hanhia vai sorsia jää epäselväksi.

Jakson suurimmat paikallisparvet jäävät kauas aiempien jaksojen suurimmista kerääntymistä: 12.10. Hollolan Sairakkalanjärvi 35 000, 13.10. Orimattilan Mallusjärvi 26 000, 16.10. Juvan Murtonen 15 000 ja 17.10. Pukkilan Torppi 30 000 hanhea. Viime päivinä määrät ovat olleet enimmillään enää muutamia tuhansia.

Lähetinhanhet vahvistavat kuvaa pääjoukkojen ohituksesta. Hollantilaisprojektin 23 hanhea oli jo ulkomailla (Saksa, Tanska, Ruotsi, Viro) ja vain kolme Suomessa 20.10. Neljä hanhea on jossain tällä alueella, mutta niiden paikannus ei vielä toiminut ja jokunen muu lähetinhanhi on vielä arktisella alueella tai matkalla.

Suomalaisprojektissa keväällä pyydystetyistä lähetinvalkoposkihanhista 26 oli 22.10. jo Suomen lounaispuolella ja kolme Suomessa. Lisäksi viisi lintua oli jossain GSM-kentän alueella, mutta paikannus ei vielä toimi ja jokunen lienee edelleen kentän ulkopuolella. Syksyllä Kiteellä valkoposkihanhille asennetuista lähettimistä 18 näyttää paikannuksen ja ne kaikki ovat jo Suomen jättäneet.

Arktisella alueella lunta on ajankohtaan nähden ehkä keskimääräistä vähemmän. Taimyrin niemimaalta Jamalin niemimaalle maa on luminen, mutta sen jälkeen lounaaseen vasta Fennoskandiassa on lunta jokin verran. Lapissa on lunta paikoin paljonkin, mutta sitä kautta valkoposkihanhet eivät muuta.

Viikonlopuksi on tiedossa voimakasta koillistuulta koko valkoposkihanhien pesimäalueelle, joten viimeinen pieni muuttoaalto pääsee jatkamaan matkaa. Suomen pelloille edellissyksyjen tapaan jäänee sinnittelemään pieniä määriä valkoposkihanhia pitkälle loppusyksyyn.

Valkoposken muutto alkaa siis olla ohi tältä syksyltä. Muuttokausi oli erikoinen, sillä syyskuun puolivälin muuttoryntäys oli ajankohtaan nähden ennätyksellisen raju ja muuttokausi tavanomaista pidempi.

Hanhitilanneraportti on koottu Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen, BirdLifen ja Ilmatieteen laitoksen yhteistyönä. BirdLife julkaisee hanhitilanneraportin verkossa osoitteessa https://www.birdlife.fi/valkoposkihanhitilanne/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mika Pirinen
lajivahinkokoordinaattori, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
mika.pirinen(at)ely-keskus.fi
p. 0295 026 214


Jari Kontiokorpi
suunnittelija, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
jari.kontiokorpi(at)ely-keskus.fi
p. 050 312 8596

Kuvat

Myötätuulessa hanhet lentävät yleensä yli kilometrin korkeudella. Kuvassa valkoposkihanhiparvi 18.10.2021 Värtsilässä. Kuva: Jari Kontiokorpi / Pohjois-Karjalan ELY-keskus.
Myötätuulessa hanhet lentävät yleensä yli kilometrin korkeudella. Kuvassa valkoposkihanhiparvi 18.10.2021 Värtsilässä. Kuva: Jari Kontiokorpi / Pohjois-Karjalan ELY-keskus.
Lataa
Hollantilaisten lähetinhanhien sijainnit 20.10.2021. © NIOO-KNAW ja Google.
Hollantilaisten lähetinhanhien sijainnit 20.10.2021. © NIOO-KNAW ja Google.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Päivitetty Itä-Suomen yritysrahoitusstrategia on julkaistu (Etelä-Savo, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo)27.3.2024 12:59:19 EET | Tiedote

Itä-Suomen yritysrahoitusstrategia on päivitetty vuodelle 2024. Strategiaa käytetään ELY-keskuksissa yrityksen kehittämisavustushakemusten sekä Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) yritystukihakemusten arvioinnissa ja hakemusten pohjalta tehtävien päätösten valmistelussa Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan sekä Pohjois-Savon maakuntien alueella.

Vuoden Hyvä YVA -palkinto valtatien 8 parantaminen välillä Rauma-Eurajoki-hankkeelle21.3.2024 08:49:23 EET | Tiedote

Yva ry on myöntänyt vuoden 2024 Hyvä YVA -palkinnon valtatien 8 parantamista välillä Rauma-Eurajoki käsittelevälle ympäristövaikutusten arvioinnille. Hankkeesta vastaavana menettelyssä on toiminut Varsinais-Suomen ELY-keskuksen liikennevastuualue ja hankkeesta vastaavan edustajana projektipäällikkö Timo Bäcklund. YVA-konsulttina on toiminut projektipäällikkö Rauno Tuominen ja YVA-vastaava Taina Klinga Sitowise Oy:stä ja pääsuunnittelija Sari Kirvesniemi Ramboll Finland Oy:stä. Yhteysviranomaisena on toiminut Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ympäristövastuualue ja yhteysviranomaisen edustajana johtava asiantuntija Asta Asikainen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye