Vallilan Konepajalle ETKO Brewing -pienpanimo ja hiljainen suurterassi

ETKO Brewing aloitti panimotoiminnan Herttoniemessä vuonna 2017. Pienpanimo on erikoistunut mielikuvituksellisiin, mutta huolellisesti valmistettuihin oluisiin. Ne ovat saavuttaneet suosiota erityisesti olutharrastajien keskuudessa ja tuotteet ovat saatavilla olutravintoloissa, valikoiduissa hotelleissa, hyvin varustelluissa vähittäiskaupoissa ja panimon omassa myymälässä Herttoniemessä. ETKO Brewingin tuotanto on tällä hetkellä noin 80 000 litraa vuodessa ja tuotanto myydään asiakkaille jo ennakkoon. Uuden, kevättalvella 2023 Vallilan Konepajaan valmistuvan panimon ja ravintolan myötä pienpanimo pystyy nelinkertaistamaan tuotantonsa ja laajentamaan jakelukanavia.
”Tarinamme on alalla hyvin tyypillinen, eli intohimoisesta harrastuksesta syntynyt ammattimainen liiketoiminta, tuotanto ja maineenrakennus. ETKO aloitti hyvin hipsterimäisesti pienessä piirissä erilaisia oluttyyppejä kokeillen. Kattiloissamme on kehitetty jo pari sataa erilaista olutta. Parhaat niistä ovat loistavia, mistä osoituksena paitsi asiakaskuntamme, myös se, että koko tuotantomme myydään etukäteen. Uskomme, että nyt on aika laajentaa ja nousta kellaristamme yleisön eteen, pienenä, luovana ja laadukkaana käsityöpanimona kuitenkin säilyen”, kertoo ETKO Brewing Oy:n yrittäjä ja toimitusjohtaja Jan Grehn ja jatkaa: ”Olemme erittäin kiitollisia Train Factorylle, joka näki käsityömme arvon. Uuden panimomme on tarkoitus olla paitsi oma tuotantolaitoksemme, myös kiinnostava olutturismikohde keskellä elävää Vallilaa. Investointi on mittava, toista miljoonaa euroa, joten luotto faniemme jatkuvaan suosioon ja uusien saamiseen on vahva.”
ETKO Brewing Train Factory -panimo tulee sisältämään tuotantotilojen lisäksi olutmyymälän ja taproom-ravintolan, josta on näkymä oluen tuotantoon. Junien maalaamona aiemmin toiminut halli on korkea, joten panimon visioissa on hyödyntää tila rakentamalla välikerrokseen sauna, maisteluhuone ja oleskelutilat yksityistapahtumia varten. Tilojen visioinnissa on mukana sisustusarkkitehti Vertti Kivi. Asiakaspaikkoja panimoravintolaan tulee yhteensä 111.
”Saimme rakennusluvan nyt ja viemme yksityiskohtaisen suunnittelun ja urakoinnin kilpailutuksen loppuun kesän ja alkusyksyn aikana. Rakennustyöt alkavat syksyllä ja avajaisia tullaan näillä näkymin viettämään ensi vuoden alkupuolella. Haluamme uuden panimomme toimivan paitsi kaikkien olutharrastajien, myös Vallilan naapuruston helppona, mutta rouhean tyylikkäänä olohuoneena. Siksi päätimmekin avata konepajan alueelle jo nyt suuren ja hiljaisen aurinkoterassin, jotta saamme tehdä itseämme naapuruston kanssa tutuksi”, lisää Grehn.
Konepajan suurin ja hiljaisin terassi
Panimon operoima yli 1000 neliömetrin kokoinen The Trainfactory Terrace by ETKO -aurinkoterassi on avautunut Konepajanraitille. Terassi aloittaa 400 asiakaspaikalla ja panimon omien oluthanojen lisäksi tarjolla on myös muita laadukkaita pienpanimo-oluita ja käsityösiidereitä. Terassin ruokapuolesta vastaa alkuun Boneless-ravintola, joka toi terassille ruokarekkansa.
”Terassin oluttarjonta vaihtuu usein, sillä tuomme hanoihin uutuuksia aina kun niitä pannuistamme valmistuu. Tärkeintä terassilla on kuitenkin asiakkaidemme viihtyvyys, naapuruston tunnelma ja korkea laatutaso. Emme tuo terassille kovaäänistä musiikkia, vaan annamme ihmisten keskustella ja nauttia toistensa seurasta hyvän oluen ja ruoan äärellä”, lupaa Jan Grehn.
Suomen paras olut 2022
Kaksi ETKO Brewing -olutta on päässyt Olutliiton järjestämään Suomen paras olut 2022 -kilpailun finaaliin, eli luokkansa kolmen parhaan joukkoon. Kilpailun 50-henkinen tuomaristo valitsi 14 kilpasarjan finalistit kaikkiaan 420 oluesta. ETKO Space Noir (10 %) kisaa tittelistä kypsytetyt oluet -sarjassa ja Suomen parhaaksi IPA-olueksi on ehdolla ETKO Everytime We Touch (8,0 %). Voittajat julkistetaan syyskuussa.
ETKO Brewing sai alkunsa Sara Kiviluoman ja Jere Paajasen intohimoisesta olutharrastuksesta. Panimon kaupallinen toiminta alkoi 2018 ja tänä vuonna tuotantomäärä on yli 80 000 litraa. ETKO-oluet ovat saavuttaneet suosiota erityisesti oluentuntijoiden keskuudessa ja kaksi panimon olutta on Suomen paras olut 2022 -kilpailun finaalissa. ETKO Brewing on myös kutsuttu Euroopan ja Amerikan pienpanimo-oluiden parhaimmiston Helsinkiin heinäkuussa kokoavaan Haze Wave -festivaaliin ja Ruotsin suurimpaan pienpanimofestivaaliin Brewskivaliin.
ETKO Brewing toimii uusien tilojen valmistumiseen saakka Herttoniemessä (Sahaajankatu 20, Helsinki), jossa sijaitseva panimomyymälä palvelee myös kuluttajia keskiviikosta lauantaihin.
Vallilan alueen elinvoimaisuuden kasvuun tähtäävä ETKO Brewing on saanut pienpanimotoiminnan elämyskonseptin kehittämis- ja kansainvälistymishankkeelle tukea Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 -ohjelmasta ja Euroopan Unionin Euroopan aluekehitysrahastolta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jan Grehn, yrittäjä, toimitusjohtaja, ETKO Brewing Oy
+358 50 490 3069, jan@etko.beer
Samuel Sorainen, PR- ja viestintätoimisto Wolfcom Oy
+358 400 579 653, samuel.sorainen@wolfcom.fi
Kuvat






Linkit
Tietoja julkaisijasta
Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland
Korkeavuorenkatu 1 B 11, 00140 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
7 x yhteistä välipäivien aktiviteettia Virossa17.12.2025 14:08:04 EET | Tiedote
Joulun välipäivät ovat täydellinen hetki pienelle irtiotolle, ja lyhyen matkan päässä Viro tarjoaa runsaasti mukavaa ja vaivatonta tekemistä koko perheelle. Poimi talvikauden helpot hyvänmielen aktiviteetit joulun ja loppiaisen välisiin vapaapäiviin.
Suomalaisen Ainoa Wineryn laatuviinit joulupöytään ja pukinkonttiin24.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Hollolaisen Ainoa Wineryn viineissä maistuu marjat, metsä ja ripaus talven mausteisuutta. Viinit valmistetaan suomalaisista villimarjoista ja hedelmistä perinteisellä viinimetodilla. Tuloksena on kansainvälisesti palkittuja laatuviinejä, jotka ilahduttavat niin joulupöydässä kuin pukinkontissa.
Ainoa Winery sai kasvurahoituksen ja huippuosaajia hallitukseen14.11.2025 11:12:38 EET | Tiedote
Suomalaisiin villimarjoihin ja hedelmiin erikoistunut viinitalo on saanut merkittävän kasvurahoituksen. Sen avulla Ainoa Winery kehittää toimintaansa, kasvattaa raaka-aineiden ostoja sekä tuotanto- ja varastokapasiteettiaan ja lisää henkilöstöä Hollolassa. Investointi tukee myös viinitalon panostuksia markkinointiin ja jakeluun kotimaassa ja kansainvälisesti. Ainoa Wineryn tavoitteena on viinituotannon ja myynnin kymmenkertaistaminen.
Suomalainen menestystarina esillä CBS Newsin valtakunnallisissa uutisissa Yhdysvalloissa13.11.2025 08:33:00 EET | Tiedote
Suomalainen yksityislentoyhtiö Aerocom Aviation nousi kansainväliseksi uutisaiheeksi, kun yhtiön palvelua ja sen toista perustajaa Joonas Nurmea esitellään parhaillaan CBS Newsin aamuohjelmissa ja valtakunnallisissa TV-uutisissa. Keskiviikkona alkanut näkyvyys eri puolilla Yhdysvaltoja tavoittaa kymmeniä miljoonia katsojia ja nostaa esiin suomalaisen yrittäjätarinan sekä sen tarjoaman räätälöidyn matkustuspalvelun.
NH Collection Helsinki Grand Hansa avaa loisteliaan Ballroomin ovet joulunviettäjille4.11.2025 11:51:26 EET | Tiedote
NH Collection Helsinki Grand Hansa -hotelli pukeutuu jouluun ja avaa loisteliaan juhlasalin ovet vieraille. Tavallisesti vain tapahtumien ja yksityisvieraiden käytössä olevaan Ballroomiin katetaan gaalaillallinen, joka tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea hotellin historiallinen suuri juhlasali kaikessa loistossaan. Lisäksi Hansa Café Bar & Brasserie kutsuu herkuttelemaan kolmen ruokalajin joululounaalle sekä nauttimaan jouluaaton herkkuja notkuva menu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
