Valo taipuu moneen Vaasan taidehallissa
3.12.2021 12:00:00 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Valontaivuttajat on valotaidekollektiivi, joka on keskittynyt valomaalausvalokuvaukseen ja sen jatkuvaan kehittämiseen. Taiteilijaryhmään kuuluu 12 jäsentä, joista suurin osa asuu ja työskentelee Helsingissä.
Suomessa valomaalaustaiteen pioneeriryhmäksi muodostunut Valontaivuttajat on kehittänyt lukuisia ympäri maailmaa levinneitä valomaalaustekniikoita ja tyylisuuntia. Ryhmän ydinosaamista on valomaalaus, minkä lisäksi ryhmän taiteilijat tekevät valoinstallaatioita kuten valoveistoksia ja osallistavia valoteoksia.
Ryhmä pyrkii myös ajamaan taiteen saavutettavuutta kaikille ja laskemaan kynnystä taiteen tekemiseen ja kokemiseen. Workshopeissa havainnollistetaan yksinkertaisia ja edullisia tapoja päästä alkuun valon tutkimisessa ja taiteen tekemisessä myös kotioloissa.
Laaja kirjo tekniikoita
Valontaivuttajien edustamat valomaalauksen tekniikat vaihtelevat kolmiulotteisia tiloja luovasta valotopografiasta valomaalausskannaukseen ja jopa muovipussin sisältä toteutettavaan maisemaskannaukseen.
Vaasan Taidehallin näyttelyssä on esillä valotaidevalokuvan laaja kirjo perinteisestä valomaalauksesta maisemaskannaukseen ja skannerilla toteutettuihin valomaalausmuotokuviin. Näyttelyssä valotaiteen skaalaa täydennetään El Wire-valokaapelista ja pleksistä toteutetuilla valoveistoksilla, interaktiivisilla video- ja valoteoksilla, sekä projection mapping -projisointiteoksilla.
Kollektiivin jäsenet tunnettuja alallaan
Valontaivuttajat-kollektiivin jäsenet ovat alallaan hyvin tunnettuja ja pitäneet lukuisia näyttelyitä sekä Suomessa että ulkomailla.
Valontaivuttajat taiteilijaryhmään kuuluvat Jukka Laine, Janne Parviainen, Jani Parviainen, Hannu Huhtamo, Juha Forsander, Jenni Granqvist, Jannis Sid, Katerina Dotneboya, Lauri Laurén, Markus Lohikoski, Ville Olaskari ja Olli Lehtinen.
Valontaivuttajat-kollektiivi on aiemmin järjestänyt valotaidenäyttelyitä Sipoon Pesula galleriassa, sekä Helsingin kulttuurikeskus Stoan galleriassa. Näyttelyiden lisäksi Valontaivuttajat-kollektiivin jäsenillä on vuosien kokemus valotaideworkshopien ja valotaidetapahtumien järjestämisestä, mm. Kiasmassa, LUX-Helsingissä, Pietarin Suomi-talossa, Meilahden taidemuseossa ja Linnanmäen Valokarnevaaleilla.
Tiedotuskuvat: https://kuvapankki.vaasa.fi/s/9Jb4npkDoVviQj0c/fo
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Amanuenssi Silvia Rinne, Vaasan kaupungin museot, p. 040 621 3046, silvia.rinne@vaasa.fi
Kuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Alltid soliga Vasa är Nordens energihuvudstad som förenar innovativitet, teknologi, högklassiga tjänster, mångsidigt utbildnings- och kulturutbud och positiv energi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vasabornas lycka har hållits på samma nivå – goda gärningar ökar välbefinnandet19.3.2026 10:36:24 EET | Pressmeddelande
Vasa stads lyckoundersökning för år 2025 visar att invånarnas lycka fortfarande ligger på en stark nivå. Vasabornas nuvarande lyckonivå är 74,3/100, jämfört med 74,5 året innan. För fem år sedan låg lyckonivån på 69,6, vilket innebär att trenden tydligt är stigande. Även framtidstron är stark: när respondenterna ombads uppskatta sin egen lycka om fem år uppgick värdet till 79,3. Vasa stads lyckoundersökning har nu genomförts för sjätte gången, i samarbete med emeritusprofessor Markku Ojanen.
Vaasalaisten onnellisuus pysynyt samalla tasolla – hyvät teot lisäävät hyvinvointia19.3.2026 10:32:58 EET | Tiedote
Vaasan vuoden 2025 onnellisuustutkimus osoittaa, että kaupunkilaisten onnellisuus on edelleen vahvalla tasolla. Vaasalaisten tämänhetkinen onnellisuus on 74,3/100 pistettä, kun se vuosi sitten oli 74,5. Viisi vuotta sitten onnellisuus oli 69,6 pistettä, joten trendi on selvästi nouseva. Lisäksi usko tulevaisuuteen on vahvaa, sillä kysyttäessä vastaajien arviota omasta onnellisuudesta viiden vuoden päähän on luku 79,3. Vaasan kaupungin toteuttama onnellisuuskysely toteutettiin nyt kuudetta kertaa ja se toteutetaan yhteistyössä emeritusprofessori Markku Ojasen kanssa.
Vasa lyckoundersökning visar ungas positiva framtidstro19.3.2026 10:31:27 EET | Pressmeddelande
Vasa stads sjätte lyckoundersökning har publicerats. De mest intressanta resultaten gäller unga vuxnas upplevda lycka. Samtidigt som man i den nationella debatten har lyft fram forskningsresultat om ökat illamående bland unga och en minskad framtidstro, tyder resultaten från Vasa på att unga vuxna förhåller sig mer positivt till sin framtid än väntat.
Vaasan onnellisuustutkimuksesta paljastuu nuorten positiivinen tulevaisuudenusko19.3.2026 10:31:06 EET | Uutinen
Vaasan kaupungin kuudes onnellisuustutkimus on julkaistu. Sen kiinnostavimpia havaintoja ovat nuorten aikuisten onnellisuuteen liittyvät tulokset. Samaan aikaan kun valtakunnallisessa keskustelussa on nostettu esiin tutkimustuloksia nuorten pahoinvoinnin lisääntymisestä ja vähentyneestä tulevaisuudenuskosta, Vaasan tulokset antavat viitteitä siitä, että nuoret aikuiset suhtautuvat tulevaisuuteensa odotettua myönteisemmin.
Konstnärsträffar på Vasas museer under våren19.3.2026 09:48:49 EET | Pressmeddelande
På Vasas museer ordnas konstnärsträffar under våren. I mars ger Dragos Alexandrescu en översikt över sina trettio år inom konst, och i april berättar ett av den finländska seriekonstens ledande namn Juliana Hyrri om sitt arbete och sina verk.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
