Valoa ja iloa -tapahtumassa valmistaudutaan jouluun
20.11.2019 15:15:13 EET | Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala | Tiedote

Työväenopiston Valoa ja iloa -tapahtumassa (Helsinginkatu 26) joulukuun 4. päivä klo 11–21 virittäydytään joulun tunnelmaan. Työpajoissa voi askarrella muun muassa joulukortteja ja minihimmeleitä, paistaa lettuja ja pannukakkuja sekä maistella jouluisia juomia.
Talon käytävillä nähdään pieniä yllätysesityksiä sekä näyttelyitä. Toiveiden joulukuuseen pääsee jokainen ripustamaan oman toiveensa.
Opistotalon kahvilassa lauletaan yhdessä joulun klassikkolauluja ja hittejä klo 16.45.
Illan kruunaa koko perheelle suunnattu Kuusijuhla Oy:n musiikkinäytelmä juhlasalissa klo 18. Näytelmän jälkeen on tarjolla jouluisen herkkupöydän antimia.
Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Ohjelma
Jouluisia makuja ja tuoksuja
Tehdään lettuja ja pannukakkuja sekä maistellaan jouluisia juomia ja koristellaan piparkakkuja.
klo 11–17, kotitalousluokka
Pakettikorttipaja
Pistele neulalla kuvioita pakettikortteihin tai piirrä omat kuviosi. Opiston joulujuhlan työpaja.
klo 11–14, 2. kerroksen aula
Tehdään yhdessä himmeli! -työpaja
Tule valmistamaan pieni himmeli paperipilleistä. Pajassa on kaikki tarvitsemasi.
klo 12.30–15.30, 1. kerroksen aula
Joulukorttipaja
Maalaa poro saippualla tai laveeraa talvinen metsä ruokokynällä! Tervetuloa tekemään jouluaiheisia kortteja kiinantussilla, mäntysuovalla ja vesivärillä.
klo 14–18, 2. kerroksen aula
Paperisydänpaja
Pujottele perinteisiä paperisydämiä vanhoin ja uusin ideoin karamellikoreiksi ja joulukoristeiksi.
klo 15–18, 2. kerroksen aula
Joulu juhlista jaloin!
Kirjastonhoitaja Sari Antikainen kertoo rennon ja rauhallisen joulunvieton perinteistä.
klo 16-16.30, kirjasto
Yhteislaulua joulun sävelin
Iloista joulun tunnelmaa rennon yhteislaulun merkeissä! Klassikkolauluja ja joulun hittejä.
klo 16.45–17.45, Opistotalon kahvila
Kuusijuhla Oy -musiikkinäytelmä
Firma nimeltä Kuusijuhla Oy on keksinyt oivan liikeidean: joulua jokaiselle! Joulua kaikkeen makuun. On perinnejoulua, kansainvälistä joulua, enkelijoulua, ruokaisaa joulua, eläinten joulua jne. Firman innokkaat työntekijät ovat valmistelleet useita erilaisia ohjelmia saadakseen asiakkaat valitsemaan jonkun firman tarjoamista jouluista. Yleisö saa pohtia, mikä joulu miellyttäisi tänä vuonna...
klo 18, juhlasali
Yhteinen joulun herkkupöytä 2. kerroksen aulassa juhlasalin ohjelman jälkeen noin klo 19.15. Mukana juhlinnassa yhteistyökumppanimme Nicehearts ry.
Valoa ja iloa -tapahtuma ke 4.12. klo 11–21
Opistotalo, Helsinginkatu 26
Vapaa pääsy. Tervetuloa!
Lisätiedot:
Muru Vähänikkilä
hankesuunnittelija, puh. 09 310 26385
muru.vahanikkila@hel.fi
Tapahtuma Facebookissa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari Larkovirta
viestintäsuunnittelija
mari.larkovirta@hel.fi
puh. 09 310 88599
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimialaTyöpajankatu 8
00580 Helsinki
09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä.
Toimialalla on neljä palvelukokonaisuutta ja yhteiset palvelut.
- varhaiskasvatus ja esiopetus
- perusopetus
- lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö
- ruotsinkieliset palvelut
- yhteiset palvelut
Toimintaa ja hallintoa johtaa toimialajohtaja Satu Järvenkallas. Koko toimiala toimii kasvatus- ja koulutuslautakunnan alaisuudessa. Lautakunnassa on suomenkielinen ja ruotsinkielinen jaosto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 26.5.202622.5.2026 12:02:00 EEST | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 26. toukokuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa päätös talousarvion 2026 ensimmäisestä toteutumisennusteesta. Lisäksi esityslistalla on seuraavat tilahankkeet: päätös Suomenlinnan ala-asteen koulun ja päiväkoti Suomenlinnan tilojen perusparannuksen tarveselvityksestä päätös Herttoniemeen osoitteeseen Hillerikuja 4 sijoittuvien päiväkoti Siilitien ja Hertsikan ala-asteen koulun Hillerikujan toimipisteen tilojen tarveselvityksestä lausunto osoitteessa Teinintie 13 sijaitsevan lasten päiväkoti Norpan perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisen jaoston päätöstiedote 19.5.202619.5.2026 19:21:56 EEST | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisen jaoston tiistaina 19. toukokuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote löytyy toimialan verkkosivuilta samoin kuin esityslista. Päätöstiedote Esityslista
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto kokoontuu tiistaina 19.5.202615.5.2026 13:16:02 EEST | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto kokoontuu tiistaina 19. toukokuuta klo 16.30. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa päätös Helsingin varhaiskasvatussuunnitelman muutoksista 1.8.2026 alkaen sekä päätös englanninkielisen lukiokoulutuksen opiskelijaksi ottamisen perusteista. Jaoston kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Helsinki pilotoi lasten kuulemista – eskarilaiset kertovat mielipiteensä tulevasta koulumatkastaan12.5.2026 11:31:38 EEST | Tiedote
Esiopetuksessa olevat lapset kokeilivat yhdessä tulevaa koulumatkaansa Kannelmäessä. Karttakyselyt toteutetaan tänä keväänä seitsemässä päiväkodissa.
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 5.5.20265.5.2026 18:54:52 EEST | Tiedote
Lautakunnan tiistaina 5. toukokuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme