Vaasan kaupunki - Vasa stad

Valoparaati kulkee lyhtyjen loisteessa

Jaa
Vaasassa järjestetään YK:n lapsen oikeuksien päivän kunniaksi valoparaati perjantaina 19.11. Tapahtuma alkaa kasarmialueelta lähtevällä valoparaatilla ja päättyy Vaasan torille valoesitykseen.
Vuoden 2019 valoparaati. Kuva: Vaasan kaupunki / Mikael Matikainen
Vuoden 2019 valoparaati. Kuva: Vaasan kaupunki / Mikael Matikainen

Valo-Ljus-tapahtuman järjestää Vaasan kaupungin taiteen perusopetus eli TaiKon.

Valoparaati lähtee TaiKonilta Vaasan kasarmialueelta klo 18 ja päättyy Vaasan torille, jossa osallistujat voivat jäädä seuraamaan TaiKonin teatteri-, tanssi-, sirkus-, kuvataide- ja käsityöoppilaiden valoesitystä.

- Tapahtuma tuo valoa ja lämpöä pimeään marraskuun iltaan. Jokainen voi tuoda mukanaan oman lyhdyn. Toivomme mahdollisimman monen pääsevän jakamaan yhteisen tunnelmallisen hetken, kertoo apulaisrehtori Mia Wiik.

Tapahtuma on avoin kaikille ja se kestää noin tunnin.

TaiKonilla järjestetään myös Perhelauantai Taikonilla –tapahtuma lauantaina 13.11. klo 11-14.

Lapsiperheille suunnatussa tapahtumassa 4-10-vuotiaat voivat maksutta kokeilla eri taideaineita. Luvassa on esimerkiksi seikkailurata teatterin ja sirkuksen tapaan. Tapahtumassa on mahdollisuus osallistua myös lyhtypajaan, jossa valmistetaan omat lyhdyt. Myös vanhemmat ovat tervetulleita.

Yhteyshenkilöt

Apulaisrehtori Mia Wiik, 0400 256 961, mia.wiik@edu.vaasa.fi


Visuaalisten aineiden suunnittelijaopettaja Sonja Backlund, 040 744 5582, sonja.backlund@edu.vaasa.fi

Kuvat

Vuoden 2019 valoparaati. Kuva: Vaasan kaupunki / Mikael Matikainen
Vuoden 2019 valoparaati. Kuva: Vaasan kaupunki / Mikael Matikainen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Arbetslösheten ökade i Österbottens sysselsättningsområde, antalet lediga jobb minskade23.12.2025 12:21:38 EET | Pressmeddelande

Arbetslöshetsgraden inom Österbottens sysselsättningsområde (Kaskö, Korsnäs, Laihela, Malax, Korsholm, Närpes, Nykarleby, Vasa och Vörå) var i november fortfarande en av de lägsta i landet (7,4 %). Arbetslöshetsgraden var 0,8 procentenheter högre än för ett år sedan. Jämfört med oktober steg arbetslöshetsgraden med 0,1 procentenheter. I hela landet var arbetslöshetsgraden i november 11,8 %, och i NTM-centralens område i Österbotten 7,5 %. Jämfört med oktober månad ökade arbetslöshetsgraden inom Österbottens NTM-centrals område med 0,1 procentenheter och i hela landet med 0,2 procentenheter. Uppgifterna baserar sig på arbetsförmedlingsstatistiken som publiceras av UF-centret samt sysselsättningsöversikten från NTM-centralen i Österbotten.

Työttömyys kasvoi Pohjanmaan työllisyysalueella, avoimia työpaikkoja aiempaa vähemmän23.12.2025 12:21:29 EET | Tiedote

Pohjanmaan työllisyysalueella (Kaskinen, Korsnäs, Laihia, Maalahti, Mustasaari, Närpiö, Uusikaarlepyy, Vaasa ja Vöyri) oli marraskuussa edelleen yksi maan alhaisimmista työttömyysasteista (7,4 %). Työttömyysaste oli 0,8 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Lokakuuhun verrattuna työttömyysaste kasvoi 0,1 prosenttiyksikköä. Koko maan työttömyysaste oli marraskuussa 11,8 %, ja Pohjanmaan ELY-keskusalueella 7,5 %. Lokakuuhun verrattuna työttömyysaste nousi Pohjanmaan ELY-keskusalueella 0,1 prosenttiyksikköä ja koko maassa 0,2 prosenttiyksikköä. Tiedot perustuvat KEHA-keskuksen Työnvälitystilastoon ja Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaukseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye