Vältä ylilyönnit alkoholinkäytössä: EHYTin vinkeillä juhlit turvallisesti
28.11.2022 11:20:00 EET | EHYT | Tiedote
”Alkoholi liittyy edelleen tiiviisti suomalaiseen juhlakulttuuriin. Joillekin juuri pikkujoulut ovat se kerta vuodessa, jolloin otetaan niin, että tuntuu, vaikka muulloin käyttäisikin alkoholia maltillisesti”, kertoo Päihdeneuvonnan päällikkö Kaisa Åberg.
”Usein ajatellaan, että alkoholihaitat ovat pääosin alkoholista riippuvaisten ihmisten aiheuttamia, mutta tosiasiassa kuka tahansa voi humalassa teloa itseään tai aiheuttaa vaaratilanteita”, Åberg muistuttaa.
Alkoholin välittömiin vaikutuksiin kuuluu motoriikan ja tasapainon heikentyminen sekä harkintakyvyn aleneminen. Siksi humalassa riski tapaturmiin, onnettomuuksiin ja järjestyshäiriöihin kasvaa. Terveillä työikäisillä miehillä alkoholinkulutuksen korkean riskin raja on 7 annosta ja naisilla 5 annosta kerralla. Yksi alkoholiannos tarkoittaa esimerkiksi 0,33 litraa keskiolutta tai 12 senttilitraa viiniä.
”Ikävät seuraukset terveydelle ja turvallisuudelle ovat vältettävissä, jos juhliessa kiinnittää huomiota juomiseensa. Alkoholin käyttö on taitolaji, mutta ei se mitään rakettitiedettä ole. Aika hyvälle tolalle pääsee jo sillä, että muistaa riskirajat ja pitää huolta siitä, että oma juominen pysyy niiden alapuolella,” Åberg kertoo.
Riskijuomisesta puhutaan myös, jos kokonaismäärä on viikkotasolla korkea, vaikka yksittäisellä juomakerralla alkoholia kuluisikin maltillisesti. Viikkotasolla riskiraja on miehillä enemmän kuin 14 annosta ja naisilla yli 7 annosta.
”Alkoholi ei ole tavallinen elintarvike eikä sitä voi nauttia samanlaisena harmittomana juhlaherkkuna kuin vaikkapa pipareita. Jos marraskuun puolesta välistä loppiaiseen syö joka päivä pipareita, ei sillä saa aikaan samanlaista vahinkoa terveydelleen, kuin juomalla joka päivä. Pipareissa ei ole keskushermostoa lamauttavaa etanolia eivätkä ne aiheuta fyysistä ja psyykkistä riippuvuutta”, Åberg huomauttaa.
”Jos kosteita juhlia on monta peräkkäin, niin alkoholia voi kulua kuin huomaamatta runsaasti. Siksi omaa juomista kannattaa tarkkailla myös pitemmällä aikavälillä esimerkiksi OttoMitta-juomapäiväkirjan avulla.”
”Jos näyttää siltä, että juominen ei pysy hallinnassa ja omat keinot eivät riitä, niin aina voi soittaa Päihdeneuvontaan ja pohtia vaihtoehtojaan ammattilaisen kanssa”, Åberg muistuttaa.
Maksuttomasta Päihdeneuvonnan numerosta 0800 900 45 saa apua päihdetyön ammattilaisilta ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä. Soittaminen on anonyymia ja luottamuksellista.
Kokosimme 5 vinkkiä, joiden avulla pidät juomisen kohtuudessa, myös juhlakaudella
1. Suosi mietoja juomia ja pieniä annoskokoja. Ota terästämätön glögi tai valitse mieto olut. Riittäisikö vain lasillinen viiniä ruuan kanssa?
2. Älä juo tyhjään vatsaan. Veren alkoholipitoisuus nousee hitaammin, kun olet syönyt hyvin. Jos juot yhtä useamman annoksen, juo alkoholiannosten välissä aina lasi vettä tai alkoholiton juoma.
3. Tunne omat rajasi. Kertajuomisen korkean riskin raja on terveillä työikäisillä miehillä 7 ja naisilla 5 alkoholiannosta. Yksilölliset tekijät vaikuttavat riskeihin. Täysin turvallista tasoa ei voida määrittää.
4. Hidasta juomisen tahtia ja pidä taukoa juomien välillä. Päätä esimerkiksi, että et juo enempää kuin yhden annoksen tunnissa ja pidä päätöksestäsi kiinni.
5. Älä juo kaikissa juhlissa. Jos juhlia on paljon, pidä osassa alkoholiton linja, niin jaksat nauttia myös tulevista tilaisuuksista.
Jos oma tai läheisen alkoholinkäyttö mietityttää, Päihdeneuvonnan ammattilaiset ovat apunasi numerossa 0800 900 45 ympäri vuorokauden - myös juhlakaudella ja juhlapyhinä. Soittaminen on maksutonta ja anonyymia.
OttoMitta on väline oman alkoholinkäytön seurantaan. Voit käyttää sitä pelkästä kiinnostuksesta alkoholinkäyttöäsi kohtaan, mutta voit myös asettaa maksimitavoitteen alkoholinkäytön viikkokulutukselle. OttaMitta kertoo, kun tavoite täyttyy. Ota OttoMitta käyttöösi ottomitta.ehyt.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaisa Åbergpäihdeneuvonnan päällikköEHYT ry
Puh:044 491 0828kaisa.aberg@ehyt.fiTietoja julkaisijasta
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. Alkoholiin, nikotiinituotteisiin ja huumeisiin liittyvän ehkäisevän työn ohella EHYT ry ehkäisee pelaamisesta syntyviä haittoja. Työmme pohjautuu tutkittuun tietoon ja näyttöön perustuviin menetelmiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EHYT
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry: Alkoholilain muutokset on valmisteltava uudelleen20.2.2026 15:23:34 EET | Tiedote
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on huolissaan siitä, miten alkoholilain uudistusta on valmisteltu. Lakia on muutettu osissa, eikä muutosten kaikkia terveys-, sosiaali- ja talousvaikutuksia ole arvioitu kokonaisuutena. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan julkaisemista asiakirjoista käy ilmi, että myös EU-oikeudellinen arviointi on ollut puutteellista. Asiakirjojen perusteella suomalaisten etua ei ole huomioitu riittävästi.
Uusi raportti: Päihdehoidon toteutuksessa koetut ongelmat yleisin syy ottaa yhteyttä päihdeasiamiestoimintaan19.2.2026 08:31:00 EET | Tiedote
Päihdeasiamiestoiminta julkaisee ensimmäistä kertaa toiminnastaan tilastoraportin. Raportti koskee vuoden 2025 toimintaa. Raportti kertoo päihdepalveluiden asiakkaiden kokemista haasteista sekä ammattilaisten havainnoista. Raportti perustuu systemaattisesti jokaisesta yhteydenotosta kerättyyn tietoon.
Ennätysmäärä haki apua päihdeongelmiin Päihdeneuvonnasta8.1.2026 10:55:00 EET | Tiedote
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Päihdeneuvonnassa vastattiin viime vuonna 10 591 puheluun, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Päihdeneuvontaan soittavista yhä useampi hakee apua läheisen päihteidenkäytön aiheuttamaan huoleen. Vuonna 2025 noin neljännes (24 prosenttia) keskusteluapua hakeneista oli läheinen. Alkoholilain uudistus uhkaa lisätä läheisten ahdinkoa.
Kokaiinin käyttö kasvaa Suomessa, tukea tarvitaan ennen ongelman syntymistä18.12.2025 08:16:00 EET | Tiedote
Kokaiinin käyttö on kasvanut Suomessa viime vuosina voimakkaasti. Kehitys noudattaa Euroopan laajuista trendiä, jossa kokaiinin saatavuus on kasvanut ja takavarikkomäärät ovat olleet ennätyksellisiä. Erityisesti satunnaiskäyttäjille pitäisi olla tarjolla nykyistä enemmän matalan kynnyksen apua.
Rahapelilain muutos uhkaa lisätä rahapelihaittoja9.12.2025 08:37:18 EET | Tiedote
Hallitus väistää poliittista vastuutaan, kun se on siirtämässä eduskunnan käsittelyssä olevan rahapelilain uudistuksen seuraavalle hallituskaudelle. Tutkimustiedon valossa hallituksen esitys laista todennäköisesti lisää suomalaisten rahapelaamista ja siitä syntyviä haittoja, kun verkkokasinoiden ja kaikkein haitallisimpien rahapelien markkinointia lisätään. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on erityisen huolissaan alaikäisten rahapelaamisesta, joka tuoreimman THL:n kouluterveyskyselyn mukaan on kasvussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
