Turun Osuuskauppa

Valtakunnallinen ABC-lataus siirtyy mobiiliaikaan – Turun Osuuskaupan ensimmäinen latausasema avataan marraskuussa

Jaa

S-ryhmän osuuskauppojen valtakunnallisen ABC-latausverkoston rakentaminen alkoi keväällä 2021, ja vuoden loppuun mennessä se on jo noin 50 latausaseman laajuinen. Turun Osuuskaupan ensimmäinen ABC-latausasema avataan Prisma Itäharjun yhteyteen marraskuussa. Jatkossa ABC-latauksen koko asiointi hoituu ABC-mobiililla.

ABC-mobiili on myös sähköauton latauksessa totutun helppokäyttöinen. Latauspiste valitaan selkeän numeroinnin perusteella ja asiointi tapahtuu muutenkin samoin kuin polttonesteitä tankattaessa. ABC-mobiili on ainoa tapa maksaa ABC-latausta, joten mitään muita tunnistautumisvälineitä ei tarvita. Uuden ominaisuuden myötä ABC-mobiili on maailman monipuolisin autoilevaa asiakasta palveleva mobiilisovellus.

– ABC-mobiili toimii nimenomaan ABC-lataus-tunnuksilla varustetuilla latausasemilla. Meillä on myös aiemmin käyttöönotettuja, eri yhteistyökumppanien kanssa toteutettuja latausasemia, joissa lataaminen tapahtuu samoin kuin tähänkin asti, ryhmäpäällikkö Rami Kalliomäki Turun Osuuskaupasta kertoo.

Maksu vain ladatusta energiasta

ABC-latauksen hinnoittelussa on tavoitteena siirtyä mahdollisimman pian kilowattituntiperusteiseen hinnoitteluun.

– Avaamme loppuvuoden aikana Prisma Itäharjun latauspisteen lisäksi latausasemat myös Prisma Länsikeskuksen, Prisma Piispanristin sekä tulevan S-market Auranlaakson yhteyteen. Tavoitteenamme on, että kaikissa perus- ja teholatausasemissa on käytössä kilowattituntiperusteinen hinnoittele heti alusta asti tai hyvin pian sen jälkeen.

Hinnoittelu tapahtuu osuuskauppakohtaisesti, joten siinä on alueellisesti vaihtelua, kuten on myös polttonesteiden hinnoissa. Hinnat näkyvät asemakohtaisesti ABC-mobiilista. ABC-latauksesta saa myös Bonusta jopa 5 prosenttia ja se kerryttää normaaliin tapaan S-ryhmästä tehtyjen ostosten kuukausittaista bonusostokertymää. 

Verkosto laajenee vauhdilla 

ABC-latausverkosto on laajentunut jo useamman alueosuuskaupan alueelle. Turun Osuuskaupan ensimmäinen ABC-latausasema avataan Prisma Itäharjulle marraskuun aikana. Siihen tulee neljä peruslataus- ja kaksi teholatauspistettä.

- Avaamme tänä vuonna Prisma Itäharjun latausaseman lisäksi latausasemat Prisma Länsikeskuksen, Prisma Piispanristin ja tulevan S-market Auranlaakson yhteyteen ja verkoston laajeneminen jatkuu ensi vuoden aikana. Tavoitteenamme on rakentaa vuoteen 2024 mennessä yli 50 toimipaikkansa yhteyteen sähköautojen latauspisteitä. ABC-latausverkosto rakennetaan Prismojen, S-marketien, Salejen ja Sokos Hotellien yhteyteen lähelle arjen asiointia.

100-prosenttisesti uusiutuvaa sähköä 

S-ryhmän ja Turun Osuuskaupan tavoitteena on olla oman toimintansa osalta hiilinegatiivinen vuodesta 2025 alkaen. Olennainen osa tätä tavoitetta on, että kaikki käytettävä sähkö on jo nyt uusiutuvaa, pääosin tuuli- ja vesivoimalla tuotettua sähköä. Näin ollen myös ABC-latauksen käyttäjät ajavat täysin uusiutuvalla sähköllä.

ABC-latauksen lisäksi ABC-ketjun tavoitteena on etsiä muitakin kustannustehokkaita ja teknisesti toimivia ratkaisuja vähentämään liikenteen fossiilisia päästöjä nyt ja tulevaisuudessa.

 

Lisätietoja: 
Turun Osuuskauppa, ryhmäpäällikkö Rami Kalliomäki, puh. 010 764 5769

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Turun Osuuskauppa
Turun Osuuskauppa
PL 186
20101 Turku

http://www.tok.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Osuuskauppa

TOK:n ensimmäinen TOMRA R1 -pullonpalautusautomaatti Prisma Itäharjulle12.10.2021 10:25:01 EEST | Tiedote

Prisma Itäharjussa voi nyt palauttaa juomapakkaukset nopeasti ja käsiä likaamatta TOMRA R1 -palautusautomaattiin. Prisma Itäharjun R1-laite on TOK:n ensimmäinen ja Turun neljäs, mikä tekee Turusta Suomen R1-pullonpalautusautomaattien pääkaupungin laitteiden määrässä mitattuna. Pullonpalauttajan unelmaksi kutsutun TOMRA R1-laitteen kitaan voi kaataa kätevästi suoraan kassista jopa yli sata tölkkiä ja muovipulloa kerralla.

LähiTapiola Varsinais-Suomi ja Turun Osuuskauppa mukaan ennätyslaajaan Pidä huolta -kampanjaan nuorten mielenterveyden edistämiseksi21.9.2021 09:00:09 EEST | Tiedote

Korona-aika on lisännyt nuorten pahoinvointia ja ahdistuneisuutta. Tämä näkyy matalan kynnyksen mielenterveyspalvelujen ruuhkautumisena etenkin kasvukeskuksissa ja korkeakoulupaikkakunnilla kuten Turun seudulla. Toivon Kärki ry:n ja MIELI ry:n yhteisen Pidä Huolta -hyväntekeväisyyshaasteen avulla kerätään rahaa nuorten mielenterveystyöhön yli 70 suomalaisen artistin voimin. LähiTapiola Varsinais-Suomi ja Turun Osuuskauppa liittyvät yhteensä 20 000 euron lahjoituksella osaksi LähiTapiolan ja S-ryhmän yhteistä puolen miljoonan euron kokonaislahjoitusta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme