Luonnonvarakeskus

Valtakunnan metsien inventointi: VMI:stä saadaan lähes reaaliaikaista tietoa metsätuhojen esiintymisestä

Jaa

Valtakunnan metsien 12. inventoinnin (VMI12, 2014–2018) neljäs maastotyökausi on päättynyt. Aineistosta on laskettavissa tilastotietoa Suomen metsien ja maankäytön muutoksista vasta ensi keväänä, mutta esimerkiksi tuhohavaintoja voidaan tarkastella jo maastokauden aikana karttamuotoisina tulosteina. Uusimmat tulokset kertovat muun muassa sen, että uusia versosurmatuhoja tavattiin pääasiassa Itä-Suomessa.

Kesän 2017 maastokauden perusteella yleisimpiä metsätuhojen aiheuttajia ovat lumi ja tuuli sekä hirvieläimet. Lumituhoja esiintyy erityisesti Pohjois-Suomessa, kun taas tuulituhoja pääosin Etelä-Suomessa. Viime kesän havainnoissa toinen vahvasti Pohjois-Suomeen keskittyvä tuho oli suopursuruoste, jota esiintyi erityisesti Itä-Lapissa.

Hirvieläinten aiheuttamia tuhoja esiintyy suhteellisen tasaisesti koko maassa. Ajoittain epideemisinä tuhoina esiintyviä mäntypistiäistuhoja havaittiin harvakseltaan lähinnä Pirkanmaan pohjoisosissa. Kesällä 2016 alkanut versosurmaepidemia näkyy edelleen männyissä, mutta uudet tartunnat näyttävät vähentyneen ja niitä on havaittu erityisesti Itä-Suomessa.

Metsätuhot kartoilla:

Valtakunnan metsien inventointia tehdään Suomessa toukokuun alusta lokakuun loppuun. Maastokaudella 2017 havainnoitiin 15 148 koealapistettä eri puolilta Suomea systemaattisen verkoston mukaisesti. Pitkän havainnointijakson vuoksi aineisto ei ole tuhojen havainnointiin ihanteellinen, sillä esimerkiksi versosurma ja harmaakaristetuhot ovat havaittavissa parhaiten loppukesän tai syksyn aikana. Myös esimerkiksi kirjanpainajan massaesiintymisiin varautuminen edellyttää siihen räätälöidyn seurantajärjestelmän ylläpitoa.

Inventointi tuottaa kuitenkin arvokasta tietoa merkittävimpien tuhojen yleisyydestä ja puuntuotannollisesta merkityksestä. Valtaosa inventoinnissa havaituista tuhoista on lieviä tuhoja, jotka eivät aiheuta merkittäviä taloudellisia menetyksiä.

Yhteyshenkilöt

Tuhot
- Tutkija Seppo Nevalainen, puh. 0295323036, seppo.nevalainen@luke.fi
- Erikoistutkija Heli Viiri, puh. 0295323126, heli.viiri@luke.fi

Valtakunnan metsien inventointi (VMI)
- Johtava tutkija Kari T. Korhonen, puh. 0295323030, kari.t.korhonen@luke.fi
- Erikoistutkija Antti Ihalainen, puh. 0295322163, antti.ihalainen@luke.fi

VMI:n kartakemuotoiset tulokset
- Tutkija Mikael Strandström, puh. 0295322180, mikael.strandstrom@luke.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Luonnonvarakeskus
Luonnonvarakeskus
Viikinkaari 9
00790 Helsinki, Finland

0295 32 6000 / +358 295 32 6000http://www.luke.fi

Luonnonvarakeskus (Luke) on 1.1.2015 toimintansa aloittanut tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi. www.luke.fi www.luke.fi/en

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Luonnonvarakeskus

Uusi tiedotetilauksesi vuoden loppuun mennessä/ Förnya dina pressmeddelandeprenumerationer före årsskiftet20.12.2017 14:13Tiedote

Luonnonvarakeskus (Luke) vaihtaa vuoden 2018 alusta alkaen mediatiedotteiden lähetysjärjestelmää. Muutoksen yhteydessä pyydämme teitä uusimaan tiedotetilauksenne. Tiedotteita voi tilata aihealueittain tai halutessaan voi tilata myös kaikki Luken tiedotteet. Tilaa Luken tiedotteet lomakkeella >> -- Från och med början av 2018 skickas Naturresursinstitutets (Luke) pressmeddelanden från ett nytt system. I samma veva ber vi er att förnya era prenumerationer på Lukes pressmeddelanden. Lukes pressmeddelanden kan beställas enligt ämne eller man kan också prenumerera på alla Lukes pressmeddelanden. Fyll i blanketten och prenumerera på Lukes pressmeddelanden >>