Valtaosa suomalaisista ei rajoittaisi lakko-oikeutta missään olosuhteissa
AKT näkee, että Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan julkaisema tutkimus on yksiselitteinen. Sen mukaan liki kaksi kolmasosaa eli runsas 61 prosenttia suomalaisista ei halua rajoittaa lakko-oikeutta missään oloissa. Suomalaiset pitävät lakko-oikeutta perusoikeutena.
Lakko-oikeus on suomalaisille perusoikeus ja tärkeä demokratian väline. Suomessa on lakkoiltu lyhyempien työpäivien sekä työntekijöiden sopimusoikeuksien puolesta. Niissä maissa, joissa on vahva ammattiyhdistysliike, hyvinvointi on tasaisesti jakautunutta ja myös heikommassa asemassa olevista kansalaisista huolehditaan. Lakko-oikeuden rajoittaminen on selkeä viesti vahvojen tavoitteesta rajoittaa heikompien oikeuksia. Halutaanko hallitusneuvotteluissa todella lähteä sille tielle?
- Kyse hallitusneuvottelujen halussa rajata lakko-oikeutta ei ole mistään muusta kuin siitä, että poliittiset vastustajat haluavat viedä työntekijöiltä viimeisetkin välineet reagoida, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko toteaa.
- Julkisuudessa viljellään käsitystä, että ”aina ne ovat lakossa”, mikä ei pidä paikkaansa. Lakkoihin ei ryhdytä kevein perustein vaan aina viimeisenä keinona. Lakkojen ulkopuolelle myös rajataan turvallisuuteen, terveyteen ja huoltovarmuuteen liittyviä töitä, AKT:n järjestöpäällikkö Juha Häkkinen linjaa.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto muistuttaa faktoista lakkojen suhteen. AKT on ennen helmikuuta lakkoillut palkkojen puolesta edellisen kerran vuonna 2010. Edellinen myötätuntolakko oli vuonna 2019 Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n työtaisteluille. Finnairin viime syksyn ulosmarssin lisäksi on ollut yksittäisten yritysten saartoja. Todellisuus lakkoherkkyydessä on tarua ihmeellisempää.
- Valtaosa suomalaisista on samaa mieltä AKT:n kanssa, eikä halua rajoittaa lakko-oikeutta missään olosuhteissa. Evan tutkimustulosten mukaan rajoittamista vastaan ovat erityisesti nuoret 18-25-vuotiaat jopa 69 prosentin osuudella. Lakko-oikeutta ei saa viedä tulevilta sukupolvilta, Häkkinen sanoo.
Perinteisesti esimerkiksi Tanskassa on ollut enemmän lakkoja kuin Suomessa. Myös Norja on pitkään mennyt ohi menetetyissä työpäivissä. Isossa kuvassa 1990-luvusta alkaen Suomen työtaistelujen määrä, kesto ja menetettyjen työpäivien määrä on vähentynyt.
Työehtosopimukset ovat se mekanismi, jolla solmitaan ja ostetaan työrauha. Jos ammattiliitto ei työehtosopimuksen rauettua saisi osoittaa kantaansa työtaistelulla, olisi Suomi pian EU:n ihmisoikeustuomioistuimessa ja Kansainvälisen työjärjestö ILO:n hampaissa. Periaate yhdistymisvapaudesta on kirjattu ILO:n perustamissopimukseen. Lakko-oikeus tunnustettiin ILO:ssa jo vuonna 1927 nimenomaan osana yhdistymisvapautta.
Poliittiset lakot ovat hyvin harvinaisia, viimeksi niitä on ollut Suomessa vuonna 2018. Poliittisista lakoista on työtuomioistuimen ennakkoratkaisu vuodelta 1973. Silloin AKT vauhditti päivän lakolla työaikalain muutosta ja autoliikenteen lakisääteisiä taukoja. Työtuomioistuin katsoi, ettei AKT:n eduskuntaan kohdistama painostustoimenpide rikkonut työehtosopimuksen työrauhavelvoitetta. Päätös oli linjanveto siitä, että poliittisella lakolla on mahdollisuus puolustaa oikeuksia ja toimia silti lain ja työrauhavelvoitteen mukaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ismo KokkoAuto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Puh:+358 40 732 5375ismo.kokko@akt.fiJuha HäkkinenJärjestöpäällikköAuto- ja Kuljeutusalan Työntekijäliitto
Puh:0407724636juha.hakkinen@akt.fiAuto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on n. 45 000 jäsenen ammattiliitto ja vahva edunvalvoja. Liiton jäsenet työskentelevät autoliikenne-, ahtaus-, säiliöauto- ja öljytuote-, matkailu-, huolinta- ja liikenneopetusaloilla sekä huoltokorjaamoissa, terminaaleissa ja lentokoneiden matkustamoissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Hallituksen velkatavoite karkasi - pienituloisia kuritettu turhaan24.4.2025 08:06:36 EEST | Tiedote
Hallitusohjelmaan on asetettu tavoitteeksi, että valtion velkaantuminen pysähtyy ja talous lähtee reippaaseen kasvuun. Sen sijaan suunta on päinvastainen. Tästä piti tulla kasvuriihi, mutta tuloksena olikin kaverikapitalismin riihi.
AKT kritisoi valtion omistajaohjauspolitiikkaa poliittisella mielenilmauksella25.3.2025 09:28:48 EET | Tiedote
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT paheksuu Finnairin merkittävästi kasvavia hallituspalkkioita samaan aikaan, kun henkilöstöä pakotetaan säästöohjelmiin. Kritiikki kohdistuu valtion omistajaohjauspolitiikkaan. Omistajaohjausministerin pitäisi suitsia käsistä karannutta palkitsemista ja löytää moraalinen selkäranka.
”Kuljettajan toive: lämmin vessa ja puhtaat kädet”14.3.2025 11:45:59 EET | Tiedote
AKT kyseli paikallisliikenteen linja-autonkuljettajilta vuonna 2024, miten WC-käynnit toteutuvat työvuorojen aikana. Lisäksi kysyttiin, mikä on esteenä, mikäli vessaan ei pääse. Kyselyyn vastanneista kuopiolaiskuljettajista yli puolet kertoi, ettei tosiallista mahdollisuutta vessakäyntiin ole edes neljän tunnin välein. Vessoja joko ei ole reiteillä tai päätepysäkeillä – tai aikataulut estävät vessakäynnit.
AKT hyväksyi työehtosopimuksen ahtausalalle6.3.2025 17:19:29 EET | Tiedote
AKT:n hallitus on hyväksynyt työehtosopimuksista saadun neuvottelutuloksen ahtausalalle. Palkat nousevat kolmen vuoden aikana 7,8 prosenttia, korotukset toteutetaan yleiskorotuksina.
AKT:lle neuvottelutulos ahtausalan työehtosopimuksesta4.3.2025 18:18:57 EET | Tiedote
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ja Satamaoperaattorit ry ovat saaneet neuvottelutuloksen ahtausalan työehtosopimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme