ELY-keskukset

Valtatiellä 4 Lusin ja Kanavuoren välillä tavoitellaan jatkuvaa ohituskaistatietä (Keski-Suomi ja Uusimaa)

Jaa
Keski-Suomen ja Uudenmaan ELY-keskukset laativat toimenpideselvitystä valtatien 4 tavoitetilasta vuoteen 2050. Tarkastelujakson tavoitetilan vuodelle 2050 on vahvistanut työn ohjausryhmä, johon kuuluvat Väylävirasto sekä Keski-Suomen ja Uudenmaan ELY-keskukset. Tavoitteena on jatkuva ohituskaistatie koko suunnittelujaksolla. Ohituskaistat voivat sijaita kohdakkain (2+2 kaistaa) tai peräkkäin (2+1 kaistaa). Lisäksi jaksolla voi olla lyhyitä 1+1-kaistaisia osuuksia.
Valtatien 4 tarkastelujakso Lusin (Heinola) ja Kanavuoren (Jyväskylä) välillä.
Valtatien 4 tarkastelujakso Lusin (Heinola) ja Kanavuoren (Jyväskylä) välillä.

Ajosuunnat erotellaan keskikaiteella tai riittävän leveällä keskialueella. Liittymät toteutetaan eritasoliittyminä. Koko jaksolla on maanteistä ja kaduista koostuva, kattava rinnakkaisverkko. Kattava rinnakkaistieverkko mahdollistaa mahdollisimman häiriöttömän varareittijärjestelmän ja hitaan liikenteen erottamisen valtatieliikenteestä.

Tarkastelujakson kehittämisen tavoitteena on parantaa henkilö- ja tavaraliikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta sekä sovittaa yhteen pitkämatkaisen ja paikallisen liikkumisen tarpeita. Lisäksi tavoitellaan liikenteen päästöjen vähentämistä, kestävien kulkumuotojen olosuhteiden sekä liikenneympäristön yhtenäisyyden ja miellyttävyyden parantamista.

Osallistuminen

Toimenpideselvityksen aikana järjestetään kaikille avoin yleisötilaisuus verkkotapahtumana. Yleisötilaisuus pidetään maanantaina 11.10. klo 17–19. Tilaisuudessa esitellään alustavia toimenpide-ehdotuksia (eritasoliittymät, ohituskaistajaksot, rinnakkaistiejärjestelyt). Yhteys tilaisuuteen aukeaa alla olevasta linkistä suoraan nettiselaimeen tai Teams-sovellukseen: Liity kokoukseen napsauttamalla tästä.

Yleisöllä on mahdollisuus ottaa kantaa esitettäviin ratkaisuihin. Yleisötilaisuudessa on mahdollista esittää kirjallisia kommentteja ja kysymyksiä Teamsin chatin kautta. Vapaamuotoisia mielipiteitä voi toimittaa suunnittelukonsultille myös tilaisuuden jälkeen. Mielipiteet pyydetään toimittamaan 25.10.2021 mennessä sähköpostilla (teemu.kuittinen@ains.fi) tai postitse osoitteeseen A-Insinöörit Civil Oy, Teemu Kuittinen, Puutarhakatu 10, 33210 Tampere.

Maanteiden suunnittelu on pitkä ja vaiheittain tarkentuva prosessi

Maanteiden suunnittelu on vaiheittain tarkentuva prosessi. Nyt käynnissä oleva työ on esiselvitys, jonka tarkoituksena on määrittää valtatien tekninen tavoitetila ja jatkosuunnittelun tarpeet. Toimenpideselvityksen suunnittelutarkkuus on yleispiirteinen, ja ennen parantamistoimenpiteiden toteuttamista tulee laatia tarkemmat suunnitelmat (yleissuunnitelma ja/tai tie- ja rakennussuunnitelmat).

Tarkastelujakson tavoitetila tulee toteutumaan vaiheittain pitkällä aikajänteellä.

Lisätietoja

Toimenpideselvitystä laatii A-Insinöörit. Työtä ohjaa hankeryhmä, johon kuuluvat ELY-keskusten ja Väyläviraston asiantuntijoiden lisäksi alueen kuntien, alueen maakuntaliittojen, Keski-Suomen museon sekä Päijät-Hämeen vastuumuseon edustajat. Toimenpideselvitys valmistuu keväällä 2022.

Lisätietoja selvityksestä on saatavilla Väyläviraston internet-sivuilta osoitteesta

https://vayla.fi/vt-4-lusi-kanavuori-toimenpideselvitys1

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yhteyshenkilöt
Lisätietoja toimenpideselvityksestä antavat:


Minna Immonen
Keski-Suomen ELY-keskus
p. 0295 024 685


Anna Elf
Uudenmaan ELY-keskus
p. 0295 021 395

A-Insinöörit Civil Oy
Piritta Laitakari
p. 040 6693 656

Kuvat

Valtatien 4 tarkastelujakso Lusin (Heinola) ja Kanavuoren (Jyväskylä) välillä.
Valtatien 4 tarkastelujakso Lusin (Heinola) ja Kanavuoren (Jyväskylä) välillä.
Lataa
Valtatien tavoitepoikkileikkaus 2+1-ohituskaistaosuudelta.
Valtatien tavoitepoikkileikkaus 2+1-ohituskaistaosuudelta.
Lataa
Valtatien tavoitepoikkileikkaus ohituskaistojen sijaitessa rinnakkain (2+2-ohituskaistaosuus).
Valtatien tavoitepoikkileikkaus ohituskaistojen sijaitessa rinnakkain (2+2-ohituskaistaosuus).
Lataa

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Nya undantagslov har beviljats för att fördriva vitkindade gäss från åkrar17.4.2024 14:10:06 EEST | Tiedote

NTM-centralen i Egentliga Finland har föregående vecka beviljat 15 undantagslov för att fördriva vitkindade gäss från åkrar i syfte att förhindra allvarliga skador på gröda. Undantagsloven omfattar 54 gårdar, vilka befinner sig främst i Norra Karelen. Enligt undantagsloven får vitkindande gäss får fördrivas med oskadliggörande metoder. Under vårflytten är det förbjudet att använda högljudda fördrivningsmetoder så som smällpatroner för att trygga häckningsfreden.

Valkoposkihanhien pelloilta karkottamiseen on myönnetty uusia poikkeuslupia17.4.2024 14:10:06 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen ELY-keskus on viime viikolla myöntänyt 15 poikkeuslupaa valkoposkihanhien karkottamiseen pelloilta vakavien viljelyvahinkojen estämiseksi. Luvat koskevat 54 tilaa, jotka sijaitsevat pääosin Pohjois-Karjalassa. Poikkeusluvilla valkoposkihanhia saa karkottaa niitä vahingoittamattomilla menetelmillä. Kevätmuuttokaudella kovaäänisten karkotuskeinojen kuten paukkupatruunoiden käyttö on kielletty lintujen pesimärauhan turvaamiseksi.

Genomförandet av Skärgårdshavsprogrammet påskyndas i pilotområden16.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Avrinningsområdena till Aura å och Pemar å samt Kimitoön med omgivande havsområden har valts som pilotområden för Skärgårdshavsprogrammet. Syftet med Skärgårdshavsprogrammet är att minska näringsbelastningen på Skärgårdshavet och få bort jordbruket i Skärgårdshavets avrinningsområde från listan över de värsta belastningskällorna för Östersjön, som upprätthålls av kommissionen för skydd av Östersjöns marina miljö.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye