Valtiokonttori maksanut yli 31 miljoonaa euroa polttoainetukea
6.1.2023 07:00:00 EET | Valtiokonttori | Tiedote
Polttoainetuki kompensoi helmikuussa 2022 alkanutta äkillistä polttonesteiden hinnan nousua, joka alkoi Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
Polttoainetuki koostui kuljetusyrityksille maksettavasta kuljetustuesta ja työkoneyrityksille maksettavasta polttoöljytuesta. Tukea oli mahdollista saada kolmelta kuukaudelta (helmikuu-huhtikuu 2022), ja se kattoi 5 prosenttia polttoainekustannuksista näiltä kuukausilta.
90 prosenttia hakemuksista sai myönteisen päätöksen
Valtiokonttori vastaanotti hakuaikana yhteensä 10 857 polttoainetukihakemusta.
Kaikki saapuneet tukihakemukset on saatu käsiteltyä ja tukea maksettiin yhteensä noin 31,5 miljoonaa euroa. Tuen hyväksymisprosentti on korkea, sillä 90 prosenttia saapuneista hakemuksista sai myönteisen tukipäätöksen. Tukea maksettiin keskimäärin noin 3 200 euroa per yritys.
Eniten tukea, noin 6 miljoonaa euroa, maksettiin Uudellemaalle. Toimialoista sitä saivat eniten maaliikenne ja putkijohtokuljetus, erikoistunut rakennustoiminta sekä metsätalous ja puunkorjuu.
Valtiokonttorilla on vielä käsiteltävänä tuen oikaisuvaatimuksia, ja osalla hakijoista on vielä aikaa oikaisuvaatimuksen jättämiseen. Maksettujen tukien määrässä voi siis tapahtua vielä pieniä muutoksia.
Kaikki tilastot saapuneista hakemuksista ja myönnetyistä tuista löytyvät polttoainetuen tilastosivulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari Selvirantapalvelujohtaja,Polttoainetuki
Puh:0295 50 2015mari.selviranta@valtiokonttori.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Valtiokonttori on valtiovarainministeriön hallinnonalalla toimiva virasto, joka on perustettu vuonna 1876. Palvelemme valtionhallintoa, kansalaisia, kuntasektoria, yhteisöjä ja yrityksiä.
Valtiokonttori vastaa valtion lainanotosta ja valtionvelan riskienhallinnasta. Hallinnoimme valtion myöntämiä lainoja, korkotukia ja valtiontakauksia. Valtiokonttori vastaa kustannustukien ja sulkemiskorvausten käsittelystä ja maksatuksista koronapandemian vuoksi kärsineille yrityksille.
Valtiokonttorin tehtäviä ovat lisäksi valtion konsernilaskenta ja taloushallinnon sekä maksuliikkeen ohjaaminen. Tuemme valtion organisaatioita työelämän murroksessa ja edistämme tiedolla johtamista. Kansalaisille myönnämme muun muassa sotilasvamma- ja rikosvahinkokorvauksia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valtiokonttori
Vad säger arbete, samhälle, teknologi och ekonomi om Finland just nu?23.6.2026 09:02:00 EEST | Pressmeddelande
När man läser Statskontorets jubileumsartiklar sida vid sida växer en oväntat sammanhållen bild av Finland år 2026 fram – ett land som står vid ett vägskäl, inte vilset utan i färd med att kalibrera om. Arbetslivet ritas om, nätverk håller samhället samman i det tysta, artificiell intelligens utmanar invanda tankemönster och den ekonomiska historien påminner oss om att skuld aldrig bara är siffror på ett papper. Fyra perspektiv, en berättelse: ett samhälle i omvandling som söker sin balans utan att förlora sin riktning.
Mitä työ, yhteiskunta, teknologia ja talous kertovat Suomesta juuri nyt?23.6.2026 09:02:00 EEST | Tiedote
Valtiokonttorin juhlavuoden artikkelit piirtävät yllättävän yhtenäisen kuvan Suomesta vuonna 2026. Ne kertovat maasta, joka etsii tasapainoa muutoksen keskellä: työelämä muovautuu uusiksi, verkostot pitävät yhteiskuntaa koossa, tekoäly haastaa ajattelun rakenteet ja taloushistoria muistuttaa, miksi velka ei ole vain numeroita. Neljä näkökulmaa, yksi tarina – yhteiskunta, joka elää murroksessa mutta ei kadota suuntaansa.
Statskontoret sålde statens skuld i en auktion: resultat9.6.2026 13:18:00 EEST | Pressmeddelande
I auktionen såldes statens 10‑ och 15‑åriga benchmarklån för sammanlagt 1 486 miljoner euro.
Valtiokonttori myi valtion velkaa huutokaupassa: tulokset9.6.2026 13:18:00 EEST | Tiedote
Huutokaupassa myytiin valtion 10- ja 15-vuotisia viitelainoja yhteensä 1 486 miljoonalla eurolla.
Utsökningsverkets Etävouti och platsoberoende arbetsmodell vann Kaiku-priset på 10 000 euro2.6.2026 13:30:00 EEST | Pressmeddelande
Utsökningsverket vann Kaiku-priset 2026. Utsökningsverkets Etävouti och platsoberoende arbetsmodell har jämnat ut häradsfogdarnas arbetsmängd och gjort den rimligare. Den vinnande enhetens effektivitet och arbetstillfredsställelse ligger nu i topp vid Utsökningsverket och verksamheten vidareutvecklas aktivt tillsammans med personalen. Kaiku-hedersomnämnandet gick i år till Lantmäteriverkets tjänster för bostadsägare. De har bland annat genomfört självstyrande team och en lärgemenskap.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
