Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Valtion koronatuki pelasti Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin talouden

Jaa
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin vuoden 2020 tulos kääntyi ylijäämäiseksi valtiolta saadun noin 16 miljoonaa euron suuruisen koronatuen johdosta. Summasta palautettiin jäsenkunnille noin 2,8 miljoonaa euroa koronapotilaiden hoidon ja näytteenoton laskutuksen perusteella. Tilinpäätös on 2,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen

Vuosi 2020 oli Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirille erittäin poikkeuksellinen. Mittavaan pandemiaan varautuminen viime keväänä näkyy tilinpäätöksessä etenkin hoidettujen potilaiden määrän pienenemisenä.

Sairaanhoitopiirin toiminta saatiin lähelle normaalia viime kesän alussa koronatilanteen rauhoittuessa. Taloudellinen tulos kääntyi ylijämäiseksi valtiolta saadun noin 16 miljoonaa euron suuruisen koronatuen johdosta. Summasta jäsenkunnille palautettiin noin 2,8 miljoonaa euroa koronapotilaiden hoidon ja näytteenoton laskutuksen perusteella.

Tuen ansiosta sairaanhoitopiirin tilinpäätös on 2,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Koska tulos on kuudetta vuotta peräkkäin ylijäämäinen, PPSHP:n taseessa on reilu 13 miljoonaa euroa käytettäväksi haastavissa taloustilanteissa.

”Sairaanhoitopiirin toimintatuotot olivat 698,7 miljoonaa euroa. Summa ylitti budjetoidun, mutta sitä selittää koronatuki. Jos avustusta ei olisi saatu, olisimme jääneet reilusti arvioidusta ja tehneet alijäämäisen tuloksen”, taustoittaa talousjohtaja Jarkko Raatikainen.

Jäsenkuntalaskutus muodostaa noin 65 prosenttia PPSHP:n tuloista. Laskutus jäi budjetoidusta lähes 2 prosenttia, alenemista selittää hoidettujen potilaiden määrän pieneneminen. Myös toiminnan kulut jäivät suunniteltua alhaisemmaksi. Henkilöstömenot toteutuivat talousarvion mukaisesti, sen sijaan aineet ja tarvikkeet sekä ostopalvelut jäivät arvioitua pienemmäksi.

Hoitopäivät notkahtivat

Tilinpäätöksessä korona näkyy merkittävästi hoitojaksojen ja hoitopäivien luvuissa. Hoitojaksoja oli OYSissa ja Oulaskankaalla 4,7 prosenttia vähemmän ja hoitopäiviä lähes 6 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Hoidettuja potilaita oli noin 2 000 vähemmän kuin budjetissa arvioitiin.

”Kokonaisuudessaan toiminta viime vuonna oli alhaisemmalla tasolla kuin budjettiin suunniteltiin. Tämä näkyi erityisesti vuodeosastotoimintaa edellyttävässä toiminnassa”, tiivistää Raatikainen.

Avohoitokäyntien määrä kasvoi vuodesta 2019, mutta jäi silti hieman talousarviosta. Päivystyskäynnit menivät reilusti yli edellisvuoden, mutta olivat alle budjetoinnin. Koronanäytteenotot sisältyvät käyntitilastoihin, joten ilman niitä pudotus hoidettujen potilaiden määrässä olisi ollut vieläkin tuntuvampi.

Leikkaustoiminta lakkautettiin keväällä kiireettömien operaatioiden osalta, kun yliopistollisessa sairaalassa varauduttiin koronaepidemiaan kouluttamalla leikkaussali- ja anestesiahoitajia tehohoitoon. Leikkausten vähenemiseen vaikutti myös leikkaussalien ilmastointiremontista tullut käyttökatkos. Leikkauksia tehtiin 5,5 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.

Lähetemäärien kasvu pysähtyi, ja ne tipahtivat reilusti pandemiakevään takia. Ulkoiset konsultaatiot sen sijaan kasvoivat. Ilahduttavaa on, että synnytysten määrä kasvoi vuoden aikana 3,8 prosenttia.

Korona aiheutti hoitojonoja. Hoitoa yli puoli vuotta odottavien määrä nousi elokuussa tuhanteen, mutta jonot saatiin puolitettua syksyn aikana. ”Tämä on ilahduttava tulos, mutta valitettavasti hoitovelan purku lisäsi osaltaan henkilöstön kuormitusta.”, kertoo sairaanhoitopiirin johtaja Ilkka Luoma.

Velkamäärä kasvoi

Korona ei häirinnyt uuden sairaalan rakentamista ja rakentaminen eteni hyvin. Velkamäärä oli viime vuoden lopussa 312 miljoonaa, kun se vuotta aiemmin oli 165 miljoonaa euroa. Lainasalkun keskikorko, 0,09 prosenttia on alhainen.

Korona kasvatti myös ensihoidon kustannuksia ja pelastuslaitoksille maksettiin valmiuskorvauksia noin 1,5 miljoonaa euroa suunniteltua enemmän. Oulun Keskuspesula Oy:n uudisrakentaminen ja toiminnan siirto Ruskoon oli noin 20 miljoonan euron kokonaisinvestointi. Tästä summasta PPSHP maksoi pesulayhtiölle 9,5 miljoonaa euroa korvauksena siirrosta ja vanhan rakennuksen lunastushintana.

PPSHP:n tilinpäätös ja toimintakertomus käsiteltiin kuntayhtymän hallituksessa 22.3. Kuntayhtymän valtuustossa se käsitellään kesäkuussa.

Yhteyshenkilöt

Sairaanhoitopiirin johtaja Ilkka Luoma, p. 040 767 1609
Talousjohtaja Jarkko Raatikainen, p. 0400 154 743

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
PL 10
90029 POHDE

https://www.pohde.fi

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye