Valtioneuvosto muutti Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen lainanottovaltuutta
23.9.2022 11:29:37 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote

Valtioneuvosto on päättänyt muuttaa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen vuoden 2023 lainanottovaltuutta. Muutetun valtuuden määrä on noin 448 miljoonaa euroa. Lainanottovaltuutta voidaan muuttaa, jos investoinnit ovat välttämättömiä.
Lainanottovaltuuteen liittyy myös rajoituksia ja velvoitteita: valtuutta voi käyttää ainoastaan investointeihin ja investointeja vastaaviin sopimuksiin, jotka ovat välttämättömiä palvelujen tuottamisen jatkuvuuden kannalta tai lainsäädännössä edellytettyjen palvelujen turvaamiseksi.
Hyvinvointialueen tulee lisäksi tehdä toiminnallinen ja taloudellinen uudelleenarviointi sairaalahankkeen käynnistämättä olevasta osasta. Näin ollen yliopistollisen sairaalan C-osan, pysäköintilaitoksen ja logistiikkakeskuksen suunnittelussa ja rakentamisessa ei ole mahdollista edetä alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.
– Lainanottovaltuus on luonnollisesti tärkeä asia ja sen avulla voimme toteuttaa välttämättömät ja kiireelliset investoinnit. Myös meneillään olevat yliopistollisen sairaalan rakentamiseen liittyvät toimet voivat edetä suunnitellusti. Lainanottovaltuus on kuitenkin ehdollinen ja edellyttää meiltä tuottavuus- ja taloudellisuussuunnitelman laatimista ja valtiovarainministeriön hyväksyntää, hyvinvointialuejohtaja Ilkka Luoma kommentoi.
Hyvinvointialueelta edellytettävän tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman tarkoitus on varmistaa hyvinvointialueen lainanhoitokyky pitkällä aikavälillä ja turvata lakisääteiset palvelut. Sen täytyy olla valtiovarainministeriön hyväksymä 30.11. mennessä.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että nyt lausuntokierroksella olevassa sote-järjestämissuunnitelmassa on osoitettava riittävä tuottavuus- ja talouspotentiaali, jotta saavutetaan talouden tasapaino vuosina 2023–2025.
– Tällä hetkellä sote-järjestämissuunnitelman talous- ja tuottavuuspotentiaali riittää juuri ja juuri tasapainoisen talouden saavuttamiseen vuoteen 2025 asti. Suunnitelman taloudellisesta tavoitetasosta ei siis voida tinkiä, ja yhteinen tehtävämme on löytää keinot tuon potentiaalin säilyttämiseen vähintään samalla tasolla – myös suunnitelmaan liittyvän lausuntokierroksen jälkeen, sanoo Ilkka Luoma.
Pohjois-Pohjanmaalla sote-järjestämissuunnitelma toimii sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisohjelmana. Sen tavoitteena on tasapainoisen talouden lisäksi perustason palveluiden vahvistaminen, alueen asukkaiden arjessa selviytymisen tukeminen, yhdenvertaiset palvelut sekä henkilöstön työhyvinvointia edistävät toimintatavat ja palvelurakenteet.
Taustaa lainanottovaltuudesta
Valtioneuvosto päätti kesäkuussa 2022 kaikkien hyvinvointialueiden lainanottovaltuuksista. Hyvinvointialueet saavat ottaa pitkäaikaista lainaa valtuuden mukaisesti investointisuunnitelman mukaisten investointien rahoittamiseksi. Kesäkuun päätös perustui sairaanhoitopiirien ja erityishuoltopiirien tilinpäätösten ja talousarvioiden tietoihin. Siinä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle ei myönnetty lainanottovaltuutta.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue haki kesäkuun lopussa lainanottovaltuuden muuttamista. Lainanottovaltuuden muuttamistarve johtuu pääosin käynnissä olevan yliopistosairaalan rakentamishankkeesta, johon Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on saanut poikkeusluvan niin sanotun rajoituslain mukaisesti ja jonka loppuun saattaminen siirtyy hyvinvointialueelle.
Valtioneuvosto voi muuttaa hyvinvointialueen lainanottovaltuutta, jos investoinnit ovat välttämättömiä hyvinvointialueen palvelujen tuottamisen jatkuvuuden kannalta tai lainsäädännössä edellytettyjen palvelujen turvaamiseksi eikä investointeja ole mahdollista rahoittaa muilla tavoin.
Valtioneuvoston päätös perustui valmisteluryhmän ehdotukseen. Valmisteluryhmässä olivat edustettuina hyvinvointialue ja hyvinvointialuetta ohjaavat ministeriöt, ja sen tehtävänä oli arvioida lainanottovaltuuden muuttamisen edellytyksiä, tarvittavan lainanottovaltuuden suuruutta sekä hyvinvointialueelle asetettavia ehtoja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka LuomaHyvinvointialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Puh:040 767 1609ilkka.luoma@ppshp.fiKirsti Ylitalo-KatajistoSosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtaja
Puh:044 703 4007kirsti.ylitalo-katajisto@ouka.fiAnu VuorinenStrategia- ja talousjohtaja
Puh:044 365 5473anu.vuorinen@oulunkaari.comKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue vastaa alueen julkisista sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista 1.1.2023 alkaen.
Hyvinvointialueella työskentelevät 18 000 työntekijää tarjoavat asukkaille entistä yhtenäisempiä sosiaali-, terveys- ja pelastusalan palveluita. Alan ammattilaisille tarjoamme tiiviimmän yhteistyöverkoston ja uuden tavan kehittää palveluita. Budjettimme on noin 1,7 miljardia euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Terveydenhuoltoon liittyviä huijausviestejä on lähetetty Pohjois-Pohjanmaan asukkaille16.7.2026 14:24:47 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan asukkaat ovat saaneet huijausviestejä, joissa on väitetty, että asukkaalle on varattu aika terveydenhuoltoon seuraavalle päivälle. Pohde kehottaa ihmisiä suhtautumaan varauksella viesteihin, joissa on linkki.
Peruuttamattomat hammashoitoajat kuormittavat Pohteen suun terveydenhuoltoa7.7.2026 09:43:03 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen hammashoitoloissa jäi käyttämättä yli 15 000 varattua aikaa vuonna 2025, koska asiakas ei saapunut paikalle eikä perunut aikaansa. Pohde kehottaa asiakkaita perumaan tai siirtämään hammashoitoajan ajoissa, jos sitä ei pysty käyttämään.
Pohde avasi Kuusamoon uuden ryhmäkodin mielenterveyskuntoutujille3.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on avannut Kuusamoon uuden yhteisöllisen asumisen yksikön mielenterveyskuntoutujille. Myöhemmin Pohde avaa samaan osoitteeseen myös uuden ympärivuorokautisen asumisen yksikön.
Pohde onnistui kiireettömän erikoissairaanhoidon jonojen purkamisessa – valvonta päättyy1.7.2026 12:13:11 EEST | Tiedote
Lupa- ja valvontavirasto on päättänyt valvonnan, joka kohdistui kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsyyn Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Hoitojonojen purku onnistui, ja potilaat pääsevät hoitoon selvästi aiempaa nopeammin. Pohteelle asetettu uhkasakko ei tule maksettavaksi.
Oulun Apuvälinekeskuksen remontti vaikuttaa asiointiin30.6.2026 13:00:12 EEST | Tiedote
Oulun Apuvälinekeskuksen palvelupisteessä eli apuvälinelainaamossa remontoidaan lattiaa 6. heinäkuuta – 14. elokuuta 2026. Remontti aiheuttaa muutoksia asiointiin ja voi ruuhkauttaa toimintaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

