Valtioneuvostolta odotettu päätös: Koronarokotteita jakoon myös sote-yrityksille

Sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti tiistaina, että yksityiset sote-palveluntuottajat voidaan ottaa vahvemmin mukaan koronarokottamiseen. Rokotteita jaetaan jatkossa kuntien ja sairaanhoitopiirien lisäksi myös yksityisten terveystoimijoiden annettaviksi.
− On positiivista, että yritykset halutaan mukaan. On tärkeää, että rokotuskattavuus maassamme pysyy mahdollisimman hyvänä, ja siinä tehokas rokotejakelu on avainasemassa, sanoo Hyvinvointiala HALI ry:n terveyspalveluista vastaava johtaja Hanna-Maija Kause.
Hän kertoo, että yksityiset toimijat odottavat vielä selkeämpää kansallista linjausta siitä, ketkä tehosterokotteita saavat, ja tekevät samalla omaa lääketieteellistä arviotaan työikäisten rokottamisesta.
− Yksityisillä palveluntuottajilla on hyvä valmius osallistua rokottamiseen, kunhan näkemys siitä, keitä tässä vaiheessa rokotetaan, on selkeä, Kause sanoo.
Itse rokoteaine on ilmainen, mutta palveluntuottajat perivät rokotustyöstä maksun influenssarokotteiden tapaan. Maksusta voi saada 16 euron Kela-korvauksen. Rokottamisen aloittaminen yksityisellä voisi alkaa aikaisintaan tammikuussa.
Palveluntuottajat tiedottavat asiakkaitaan omista mahdollisista rokotejakeluistaan. Koronarokotteiden toimittamisen yksityisille palveluntuottajille hoitaa Yliopiston Apteekki, jolla on koronarokotteisiin tarvittava erityisosaaminen, laadukas kylmäketju ja tehokas toimintamalli.
Lisätiedot:
Hanna-Maija Kause
johtaja, terveyspalvelut
050 566 7949
hanna-maija.kause@hyvinvointiala.fi
Hyvinvointiala HALI ry
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1560 jäsentä työllistävät 100 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry
HALI huolissaan lakkojen laajentamista – kohteena jälleen vanhukset17.5.2023 17:31:33 EEST | Tiedote
Ammattijärjestöt ilmoittivat tänään perjantaina uusista lakoista ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Lakot kestävät 1.6.–3.6. ja ovat jatkoa aiemmin ilmoitettuihin työtaisteluihin.
Ammattijärjestöt laajensivat lakot koskemaan lastensuojelua ja yksityistä varhaiskasvatusta16.5.2023 16:24:26 EEST | Tiedote
Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattijärjestöt antoivat tänään uuden lakkovaroituksen, joka koskee yksityistä varhaiskasvatusta sekä lastensuojelua. Hyvinvointiala HALI ry pitää annettuja lakkovaroituksia erittäin valitettavina.
Mittavat sote-säästöt ilman palveluiden heikentymistä ovat mahdollisia11.5.2023 15:25:16 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannusten kasvua voitaisiin merkittävästi hillitä, arvioi Hyvinvointiala HALI ry. Arvio perustuu muun muassa kustannusten läpinäkyvyyden parantamiseen, Kela-korvausten kohdentamiseen ja kehittämiseen, teknologisten ratkaisujen käyttöönottoon ja sairauslomilta paluun nopeuttamiseen.
Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattijärjestöt antoivat lakkovaroituksen4.5.2023 13:53:15 EEST | Tiedote
AY-puoli antoi tänään 4.5. alan keskeisiä yrityksiä koskevan lakkovaroituksen. Viisipäiväinen lakko koskisi 26 ikäihmisten tehostetun palveluasumisen yksikköä ja alkaisi 23.5. Lisäksi samana päivänä alkava kaksipäiväinen lakko koskisi 41 varhaiskasvatuksen yksikköä.
Kunnat säästävät yksityisellä varhaiskasvatuksella – erityisesti alle 3-vuotiaiden asema huono4.5.2023 06:55:00 EEST | Tiedote
HALIn tekemän selvityksen mukaan varhaiskasvatus kuntien omissa yksiköissä on paikoitellen lähes puolet kalliimpaa kuin sama palvelu yksityisissä päiväkodeissa. Kunnat määrittelevät varhaiskasvatuksessa käytettävän palvelusetetelin arvon niin alhaiseksi, että yritysten toiminta on vaarantunut. Palvelusetelin liian matala arvo heikentää etenkin alle 3-vuotiaiden oikeutta turvalliseen varhaiskasvatukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme