Valtiontalouden haasteet jatkuvat – toimien vaikutuksia tulisi tarkastella kattavasti

Valtiontalouden haasteet jatkuvat merkittävinä. Niihin vastaaminen edellyttää kattavaa vaikutusten tarkastelua ja hallinnonalojen yhteistyötä.
”Riittävän konkreettiset ja pitkäjänteiset tavoitteet luovat perustan sille, että hallinnon toimintaa, sen tuloksellisuutta ja taloudellisia vaikutuksia voidaan ohjata ja seurata”, pääjohtaja Sami Yläoutinen toteaa.
Vaikutukset arvioitava mahdollisimman
kattavasti jo suunnitteluvaiheessa
VTV on tarkastanut useita uudistuksia, joilla hallinto muokkaa rakenteitaan ja valmistautuu toimintaympäristön muutoksiin. Tarkastusten kohteena ovat olleet muun muassa etuusjärjestelmät, ilmastorahoitus, hallinnon organisaatiofuusiot sekä elinkeinoelämää ja talouskasvua tukevat toimet.
Tavoitteiden asettaminen ja hallinnonalojen yhteistyö on tarkastusten mukaan parantunut. Hajautettu ohjaus ja riittämätön seuranta kuitenkin heikentävät mahdollisuuksia arvioida toiminnan tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta. Näin myös tulevien toimien suunnittelun tueksi on vähemmän tietoa.
Vaikutuksia ei aina myöskään arvioida kyllin laajasti. Esimerkiksi sosiaaliturvauudistuksen valmistelussa tulee VTV:n mukaan kiinnittää erityistä huomiota kannustinloukkujen kokonaisuuteen ja selvittää jääkö lainsäädäntöön tai sen toimenpanoon muita loukkuja, jotka vaikeuttavat uudistuksen tavoitteiden saavuttamista.
Tarkastussuositukset vaikuttavat hallinnossa
Hallinto tarttuu VTV:n tarkastussuosituksiin hyvin: tilintarkastusten suosituksista 85 prosenttia oli pantu toimeen vuonna 2021. Myös tuloksellisuus-, laillisuus- ja finanssipolitiikan tarkastuksien suosituksista yli 80 prosenttia on toimeenpantu joko kokonaan tai osittain kahden viimeisen vuoden aikana. VTV tekee jälkiseurantaa, kun tarkastuksesta on kulunut 2–3 vuotta ja kun tarkastuksen kohteella on ollut riittävästi aikaa kehittää toimintaansa.
”Suuntaamme edelleen tarkastusta hallinnon uudistuksiin ja valtiontalouden tasapainoa tukeviin toimiin. Uudistumalla varmistamme itsekin laadukkaan tarkastuksen ja valvonnan eli ydintehtävämme toteutumisen,” Yläoutinen kertoo.
Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa vuosittain syyskuussa kertomuksen toiminnastaan eduskunnalle. Vuosikertomuksen pohjalta tarkastusvaliokunta voi esittää havaintoja valtiontalouden hoidosta eduskunnan kannanottoa varten.
Tutustu julkaisuun: Valtiontalouden tarkastusviraston vuosikertomus 2022
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami YläoutinenPääjohtaja, generaldirektör
Puh:040 735 1778etunimi.sukunimi@vtv.fiVesa KoivunenApulaisjohtaja, biträdande direktör
Puh:040 733 0923etunimi.sukunimi@vtv.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on eduskunnan yhteydessä toimiva ylin kansallinen tarkastusviranomainen, joka tarkastaa valtion taloudenhoitoa ja omaisuuden hallintaa sekä valvoo puolue- ja vaalirahoitusta. Tarkastustyöllä virasto varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan päättämiin kohteisiin lakia noudattaen ja järkevästi.
Statens revisionsverk (VTV) finns i anknytning till riksdagen och är den högsta externa revisorn, som reviderar skötseln av statsfinanser, övervakar finanspoltiken och utövar tillsyn över parti- och valfinansieringen. Med oberoende revisionsarbetet säkerställer verket att statens medel används för av riksdagen beslutade ändamål på ett lagenligt och ändamålsenligt sätt och att finanspolitiken utövas på ett hållbart sätt.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
Finansieringen av idrottsverksamhet är splittrad och upprätthåller existerande strukturer – knappt något statligt stöd för personer som rör på sig lite18.12.2025 06:55:00 EET | Pressmeddelande
Idrottsfinansieringen styrs av undervisnings- och kulturministeriet på ett mycket ospecificerat sätt och utan strategiska prioriteringar. Basfinansieringen kompletteras med många specialunderstöd, men till exempel medborgare som rör på sig lite förbises nästan helt.
Liikuntarahoitus on pirstaleista ja säilyttävää – vähän liikkuville ei juurikaan valtion tukea18.12.2025 06:55:00 EET | Tiedote
Opetus- ja kulttuuriministeriö ohjaa liikuntarahoitusta hyvin väljästi ja vailla strategisia painopisteitä. Perusrahoitusta täydennetään lukuisin erityisavustuksin, mutta esimerkiksi vähän liikkuvat kansalaiset jäävät lähes huomiotta.
Regeringen är på väg att missa sina mål för de offentliga finanserna – ytterligare åtgärder bör bedömas på ett heltäckande sätt17.12.2025 09:59:00 EET | Pressmeddelande
Övervakarna av finanspolitiken vid Statens revisionsverk betonar att de offentliga finanserna bör stärkas långsiktigt på så sätt att metoderna granskas på ett heltäckande sätt. Det parlamentariska avtalet om det nationella finanspolitiska regelverket är ett bra steg framåt.
Hallitus ei ole saavuttamassa julkisen talouden tavoitteitaan – lisätoimia arvioitava kattavasti17.12.2025 09:59:00 EET | Tiedote
Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) finanssipolitiikan valvojat korostavat julkisen talouden vahvistamista pitkäjänteisesti ja keinoja kattavasti tarkastellen. Parlamentaarinen sopu kansallisesta finanssipoliittisesta säännöstöstä on hyvä askel.
De genomsnittliga kampanjkostnaderna ökade i kommunalvalet – 40 procent av den totala finansieringen utgjordes av utomstående bidrag16.12.2025 12:00:00 EET | Pressmeddelande
Samtliga 13 966 redovisningsskyldiga för kommunalvalet i april har lämnat in en lagstadgad redovisning av valfinansieringen. De genomsnittliga kampanjkostnaderna ökade jämfört med kommunalvalet 2021.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

