Valtionyhtiö Työkanava avaa väylää osatyökykyisille

Tänä keväänä eduskunta käsittelee Työkanavaa koskevaa lakiesitystä. Sen läpimeno merkitsee toiminnan käynnistymistä jo tänä vuonna.
– Työhaluisia ja työhön kykeneviä olisi noin yhden ikäluokan verran. Valtionyhtiön kautta toivottavasti madallamme kynnystä niin, että osatyökykyisen työllistäminen on mahdollisimman helppoa, työministeri Tuula Haatainen kertoo uusimmassa Työeläke-lehdessä.
Työssä jatketaan pidempään
Työministeri uskoo, että työnantajien asenteet vaikeimmin työllistyvien vammaisten ja pitkäaikaissairaiden työllistämiseen ovat myönteisempiä kuin aiemmin.
Työnantajien asenteita on tutkittu laajemminkin. Työeläke-lehdessä Eläketurvakeskuksen erikoistutkija Noora Järnefelt osoittaa, että enemmistö työnantajista pitää 65 vuoden alaikärajaa vanhuuseläkkeessä sopivana.
Eläkkeelle siirtyminen on vuoden 2017 uudistuksen jälkeen, neljässä vuodessa, myöhentynyt kokonaisella vuodella. Työssä jatketaan aiempaa pidempään, keskimäärin 62,4-vuotiaaksi.
Vanha narratiivi ei päde enää
Kansiaiheenaan lehti esittelee Carl Haglundin, työeläkeyhtiö Veritaksen kesällä aloittavan toimitusjohtajan. Haglundin mukaan sukupolvelta toiselle toisteltu eläkenarratiivi ei enää päde entisenlaisessa muodossaan. Tarina muuttuu väestönmuutoksen ja työtä tekevien ikäluokkien pienentymisen vuoksi.
– Pitkään on kerrottu, että jäädessään eläkkeelle saa 60 prosentin tasoisen eläkkeen suhteessa työuran aikaiseen ansiotasoon. Tämä ei päde enää, Haglund toteaa Työeläke-lehdessä.
Työeläke 1:2022 (verkkolehteen)
Eläketurvakeskuksen julkaisema Työeläke-lehti on työeläkealan ammatti- ja sidosryhmälehti.
Tilaa Työeläke-lehden uutiskirje – ja saat lehden käsiisi ensimmäisten joukossa tuoreeltaan.
Lisätietoja:
toimituspäällikkö Anne Iivonen, 050 575 7134, anne.iivonen(at)etk.fi
päätoimittaja Tuovi Rautjoki, 045 138 6123, tuovi.rautjoki(at)etk.fi
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
TYÖELÄKE on työeläkealan ammatti- ja sidosryhmälehti. ELÄKETURVAKESKUS on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläke-lehti
Työeläke-lehti: Eläketurvan hoitamisen kuukausikustannus alle kympin per nuppi5.6.2023 08:50:00 EEST | Tiedote
Työeläke-lehdessä Allan Paldanius tuo esiin harvoin puhutun huomion: vakuutettua ja eläkkeensaajaa kohden laskettuna eläkejärjestelmän hoitokulut ovat varsin kustannustehokkaat.
Työeläke-lehti: VM:n Spolander ulottaisi kulukurin myös eläkkeisiin13.3.2023 08:40:00 EET | Tiedote
Julkisen talouden säästötalkoissa valtiovarainministeriö (VM) haluaa ulottaa kulukurin myös eläketurvaan. Maksussa olevien eläkkeiden indekseistä niistettäisiin etunenässä.
Työeläke-lehti: YEL-kohu herätti yrittäjät5.12.2022 08:40:00 EET | Tiedote
Harmillisen monella yrittäjällä tuntuu olevan kielteinen käsitys YEL-vakuutuksesta. Moni pitää sitä niin kalliina, ettei sellaista lahjaa pysty itselleen edes hankkimaan.
Eläkepäättäjät erimielisiä varhennetun eläkkeen hyödyistä3.10.2022 08:40:00 EEST | Tiedote
Kannustaako eläkkeen osittainen varhentaminen työuralla jatkamiseen? Vai avaako se lepsun reitin osaeläkkeelle? Lokakuun Työeläke-lehdessä aiheesta keskustelemassa kaksi eläkepolitiikan päätöksentekijää työmarkkinoiden keskusjärjestöistä.
Työeläke-lehti: Rahavirtoja liikkui yli 30 000 000 000 euroa työeläkkeisiin6.6.2022 08:40:00 EEST | Tiedote
Juuri ilmestynyt Työeläke-lehti keskittyy rahaan ja puhuu eläkejärjestelmän kriisinkestävyydestä. Rahavirtojen kiertokulkua kuvaavan kaavion avulla lehti visualisoi, mistä eläkeraha tulee ja minkä verran eläkkeisiin yhtenä vuonna rahaa tarvittiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme