Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen ja kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja Tarja Filatov ovat tyytyväisiä Hämeen alueen liikenne- ulkoiluhankkeiden lisärahoitukseen talousarvioesityksessä

Tarja Filatov ja Johannes Koskinen ovat tyytyväisiä siihen, että panostuksia Hämeen alueen liikennehankkeisiin on saatu täydennettyä talousarvioesityksen valiokuntakäsittelyssä eduskunnassa. Eduskunta on perinteiseen tapaan kohdentanut jakamattomasta varauksesta määrärahoja pienehköihin alueellisesti tärkeisiin hankkeisiin.
Hämeen alueelle liikennehankkeisiin kohdennettiin eduskuntakäsittelyn aikana yhteensä yli 1,3 miljoona euroa lisärahoitusta. Rahoituksella parannetaan liikenneturvallisuutta ja helpotetaan ihmisten liikkumista.
Humppilan valtatie 2:n parantamiseen välillä valtatie 9 - maantie 232, osoitettiin 600 000 euron määräraha. Valtatie kuuluu EU:n TEN-T kattavaan verkkoon ja sillä on merkittävä rooli sekä henkilö- että raskaan liikenteen reittinä valtakunnallisesti. Lisäksi maantien 13857, Saloistentien kunnostukseen Janakkalassa osoitettiin 400 000 euroa ja maantie 295, Mäntsäläntien liittymän siirtäminen Koskinen Oy:n kohdalla Kärkölässä 350 000 euroa.
- Hallitusohjelman linjaukset liikenneverkon sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä liikuntamahdollisuuksia parantamalla näkyvät ilahduttavasti tässä talousarvioesityksessä. Samalla nämä hankkeet ovat tässä taloustilanteessa välttämätöntä elvytystä, toteaa valiokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen
- Valtiovarainvaliokunnan jäsen Tarja Filatov on samaa mieltä ja lisää. Olemme saaneet täydennettyä Hämeen alueen liikennehankkeiden rahoitusta usein tärkeän hankeen osalta.
Koronakriisi on rajoittanut nuorten harrastustoimintaa monin tavoin. Metsien ja ulkoilualueiden merkitys korostuu tässä tilanteessa. Nuorisotoimintaan ja retkeilyn määrärahoja on valiokuntakäsittelyssä lisätty 150 000 euroa, josta osoitetaan 100 000 euroa partiolaisten käyttämän Evon nuorisoleirialueen kunnostamiseen.
Yhteyshenkilöt
Johannes KoskinenKansanedustaja
Puh:050 511 3061Tarja FilatovKansanedustaja
Puh:050 511 3112Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Kymäläinen: Kiinteistöalalla pystyttävä paremmin selvittämään tosiasialliset edunsaajat – kyseessä on turvallisuuskysymys19.12.2025 12:05:07 EET | Tiedote
Kansanedustaja Suna Kymäläisen (sd.) mukaan Suomen lainsäädäntö on jäänyt ajastaan jälkeen tosiasiallista edunsaajaa kiinteistöalalla koskevissa kysymyksissä. Kymäläinen kirittää hallitusta puuttumaan tähän epäkohtaan turvallisuuden vahvistamiseksi sekä rikollisuuden torjumiseksi muuttuneessa turvallisuusympäristössä.
SDP:n Eskelinen ja Kymäläinen: Hallitus vierittää liikennepolitiikan vaikeat ratkaisut seuraajalleen18.12.2025 14:08:49 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Seppo Eskelinen ja Suna Kymäläinen pitävät hyvänä, että kauan odotettu selonteko valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2026–2037 (Liikenne 12) on viivyttelystä huolimatta viimein annettu eduskunnalle. – Valitettavaa on kuitenkin, että Liikenne 12 -työn työkaluja ja painoarvoa on jo ehditty tällä kaudella rapauttaa, eikä suunnitelmaan sisältyvä rahoitusohjelma tarjoa ratkaisuja pitkän aikavälin ongelmiin, edustajat toteavat.
SDP:n Joona Räsänen: Pääministeri Orpo ja valtionvarainministeri Purra ovat jättämässä koko Suomen taloushistorian synkimmän perinnön seuraajilleen18.12.2025 12:25:06 EET | Tiedote
-Viimeistään jo nyt voi varmuudella sanoa, että Orpon-Purran hallitus on epäonnistunut kaikissa talouspolitiikan tavoitteissaan ja julkinen velkaantuminen tulee heidän johdollaan paisumaan kuin pullataikina, sanoo kansansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
SDP:n Saku Nikkanen: Nuorisorikollisuus ja väkivalta kuriin, tämän on loputtava nyt18.12.2025 11:42:09 EET | Tiedote
– Alaikäisten tekemät rikokset eivät ole harmittomia. Ne ovat vakava uhka yhteiskunnan turvallisuudelle. Nyt on aika toimia päättäväisesti ja tehdä loppu väkivaltaisesta nuorisorikollisuudesta pääkaupunkiseudulla ja koko Suomessa, täräyttää kansanedustaja Saku Nikkanen (sd.).
SDP:n Kumpula-Natri: Onneksi Suomi on eurossa, eikä yksin17.12.2025 16:25:58 EET | Tiedote
— Valtiovarainministeri pyrkii jälleen harhauttamaan kansalaisten ja lehdistön huomion hallituksen karuista leikkauksista ja oman hallituksensa vastuista, toteaa kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (SD).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
