Valvira

Valvontaviranomaiset selvittävät, miksi kymmenet hoivakodit jättivät henkilöstömitoitustietonsa ilmoittamatta

Jaa
Valvira ja aluehallintovirastot ottavat valvontaan yli neljäkymmentä hoivakotia, jotka eivät vastanneet vanhuspalvelulain mukaisen henkilöstömitoituksen toteutumista selvittävään kyselyyn. Valvonnassa selvitetään kyselyyn vastaamattomien hoivakotien henkilöstömitoitus. Valvira ottaa valvottavakseen 33 hoivakotia, ja aluehallintovirastoille Valvira siirtää 9. Näissä yhdeksässä yksikössä aluehallintovirastoilla on valvontaa meneillään jo entuudestaan.
Kuvituskuva. Rawpixel.
Kuvituskuva. Rawpixel.

Kyselyyn vastaamattomien joukossa on sekä kunnallisia että yksityisiä hoivakoteja eri puolilta Suomea. Säätiöt ja pienet yritykset muodostavat näistä merkittävän osan. Kysely lähetettiin lähes 1900 toimintayksikölle.

Vanhuspalvelulain mukaista henkilöstömitoitusta selvittävän seurantakyselyn toteuttaja on Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Tänä vuonna kysely toteutetaan kahdesti. THL toimittaa kyselyn tulokset valvontaviranomaisille mahdollisia valvontatoimenpiteitä varten. Kuntakohtaiset seurantatiedot ovat nähtävissä THL:n verkkosivuilla (thl.fi).

Vanhusten ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoitus nousee vanhuspalvelulain mukaan asteittain. Tällä hetkellä mitoitus on 0,55 työntekijää asiakasta kohti ja vuoden 2022 alusta lähtien vähintään 0,6 työntekijää asiakasta kohti. Siirtymäaika loppuu 1.4.2023, minkä jälkeen lakisääteinen vähimmäishenkilöstömitoitus on 0,7 työntekijää asiakasta kohti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Ylitarkastaja Kirsi-Marja Santama, Valvira, 0295 209 232


Sosiaalihuollon johtava ylitarkastaja Sari Husa,
Etelä-Suomen aluehallintovirasto, 0295 017 361


Ylitarkastaja Anita Paavola,
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, 0295 018 841


Sosiaalihuollon ylitarkastaja Heidi Seppälä,
Lounais-Suomen aluehallintovirasto, 0295 018 122


Sosiaalihuollon ylitarkastaja Merja Isoaho,
Lapin aluehallintovirasto, 0295 017 047


Sosiaalihuollon ylitarkastaja, Päivi Räinä,
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, 0295 017 024


Sosiaalihuoltoyksikön päällikkö, ylitarkastaja Kirsi Laitinen,
Itä-Suomen aluehallintovirasto, 0295 016 821

Kuvat

Kuvituskuva. Rawpixel.
Kuvituskuva. Rawpixel.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Valvira
Valvira
PL 43
00521 Helsinki

http://www.valvira.fi

Valvira on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan keskusvirasto. Valvomme sosiaali- ja terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen, alkoholielinkeinon sekä ympäristöterveydenhuollon toiminnan asianmukaisuutta.  Myönnämme sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnonalan lupia ja ohjaamme aluehallintovirastoja, jotta lupa-, ohjaus- ja valvontakäytännöt olisivat yhdenmukaisia koko maassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Valvira

Hoiva-avustajien määrää mahdollista lisätä, mutta ensisijaista on edelleen palvelutarpeen mukainen henkilöstömäärä ja monipuolinen henkilöstörakenne31.3.2023 11:09:21 EEST | Tiedote

Hoiva-avustajien määrää voidaan hoivakodeissa lisätä, kun vanhuspalvelulain mukainen henkilöstön vähimmäismitoitus nousee huhtikuun alusta. Välittömään asiakastyöhön osallistuvan henkilöstön vähimmäismitoitus on 1.4.2023 alkaen 0,65 työntekijää asiakasta kohden, jolloin uusi viitteellinen hoiva-avustajien määrä voi valvontaviranomaisten näkemyksen mukaan olla noin kaksi työntekijää kymmentä asiakasta kohden. Yhdessä työvuorossa voi työskennellä yksi hoiva-avustaja kahta sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöä kohden.

Yksityisen terveydenhuollon palveluntuottajia ja toimipaikkoja vuosi vuodelta enemmän23.3.2023 09:41:52 EET | Tiedote

Yksityisen terveydenhuollon palveluntuottajien ja toimipaikkojen määrät kasvavat vuodesta toiseen. Vuonna 2022 Valvira myönsi 196 uutta yksityisen terveydenhuollon lupaa. Tämä on 27 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Muutoslupia myönnettiin 78 enemmän kuin vuotta aiemmin, yhteensä 1014. Muutoslupa täytyy hakea silloin, kun toiminnassa tapahtuu olennaisia muutoksia tai voimassa olevaan lupaan lisätään uusi toimipaikka.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme