
Valvontaviranomaiset valmistautuvat sote-uudistukseen
3.12.2021 12:00:00 EET | Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket | Tiedote
Hyvinvointialueille tulee palvelujen järjestämisvastuuseen kuuluva valvontatehtävä, johon valmistautumista valvontaviranomaiset tällä niin sanotulla HVA-projektilla tukevat. Vuoden 2023 alussa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisvastuu ja siihen liittyvä valvontavastuu siirtyvät kunnilta hyvinvointialueille.
”Aluehallintovirastojen ja Valviran yhteinen kehittämistyö on tärkeää. Projektin avulla lisätään viranomaisvalvonnan ennakoivuutta, riskiperusteisuutta, vuorovaikutteisuutta ja yhdenvertaisuutta. Viimekädessä hyödyn projektista saavat hyvinvointialueet ja alueen asukkaat”, toteaa Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Merja Ekqvist.
”Leveämmät hartiat antavat hyvinvointialueelle yksittäistä kuntaa paremmat mahdollisuudet resursoida valvontatehtävän toteuttamiseen ja osaamiseen. Projektilla halutaan edistää valvontaviranomaisten ja hyvinvointialueiden vuorovaikutusta ja tukea hyvinvointialueita onnistumaan omassa valvontatehtävässään”, sanoo Valviran ylijohtaja Markus Henriksson.
Keskeistä hyvinvointialueiden vastuulle tulevassa palvelujen valvonnassa on omavalvonta. Omavalvonta koskee oman toiminnan valvonnan lisäksi hyvinvointialueen järjestämisvastuulla olevien yksityisten palveluntuottajien ja näiden alihankkijoiden valvontaa.
Valvontaviranomaiset valvovat järjestämisvastuuta
Viranomaisvalvonnan tehtävänä on valvonnan ja ohjauksen keinoin varmistaa, että hyvinvointialueiden järjestämisvastuu, asiakkaiden ja potilaiden oikeudet sekä palveluiden turvallisuus ja laatu toteutuvat lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Nyt alkaneen valvontaviranomaisten projektin aikana aluehallintovirastot ja Valvira määrittelevät ja kuvaavat, miten valvontaviranomaiset valvovat järjestämisvastuun toteutumista ja järjestämisvastuulle kuuluvien sosiaali- ja terveyspalvelujen lainmukaisuutta ja antavat valvontaan liittyvää ohjausta.
Valvontaviranomaiset tekevät sote-uudistukseen valmistautumisessa tiivistä yhteistyötä sosiaali- ja terveysministeriön alueellisten valmistelijoiden ja hyvinvointialueiden väliaikaisten toimielinten kanssa. Samoin sote-valvontatiedon hallintaa ja tietojärjestelmiä kehittävien hankkeiden kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Leena Serpola-Kaivo-oja, p. 0295 017 290, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, etunimi.sukunimi@avi.fi
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirasto/RegionförvaltningsverketAluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.