Vamian koulutukset olivat suosittuja kevään yhteishaussa. Ruotsinkielisten koulutusalojen hakijamäärä kasvussa.

Yhteishaussa Vamiaan hakijoita oli yhteensä 817, joista ensisijaisia hakijoita oli 477. Ensisijaisten hakijoiden määrä nousi viime vuoteen verrattuna. Syksyn alkaviin perustutkintoihin hyväksyttiin 493 opiskelijaa.
Eniten hakijoita sai Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Myös Sähkö- ja automaatioalan perustutkintoon ja Liiketoiminnan perustutkintoon tuli paljon hakemuksia. Erityisen suosittuja olivat tänä vuonna ruotsinkieliset perustutkinnot, jotka lisäsivät kiitettävästi hakijamääränsä viime vuoteen verrattuna.
Opiskelijavalinnan tulokset julkaistaan Vamian verkkosivuilla 11.6.2020 heidän osalta, jotka ovat julkaisuluvan antaneet. Hakijan on otettava opiskelupaikka vastaan 25.6.2020 mennessä. Ammatilliseen koulutuksen valmentavan koulutuksen eli VALMA:n haku on 19.5.-21.7.2020. Jatkuvan haun kautta voi hakea Vamian koulutuksiin läpi vuoden.
Vamia on Vaasan kaupungin ylläpitämä monialainen ammatillisen koulutuksen organisaatio. Se tarjoaa ammatillista koulutusta nuorille, aikuisille sekä työ- ja yrityselämälle, kolmella kielellä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rehtori Åsa Stenbacka
Puh. 040 750 7030
asa.stenbacka@vamia.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Vamia tarjoaa ammatillista koulutusta nuorille, aikuisille ja yrityksille - myös oppisopimuksella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vamia
Vamian kone- ja tuotantotekniikan alalta nyt suorempaa polkua Wärtsilään24.9.2025 08:20:51 EEST | Tiedote
Wärtsilä on kansainvälisesti johtava, innovatiivisen teknologian ja elinkaariratkaisujen toimittaja merenkulku- ja energiamarkkinoilla – yksi vihreän siirtymän vetureista. Kun Wärtsilä viestitti tarvitsevansa lisää ammattitaitoisia mekaanisia asentajia niin yhtiön orgaanisen kasvun kuin työvoiman eläköitymisenkin vuoksi, Vamia tarttui haasteeseen. Uuden Työelämäpolku Wärtsilään -mallin myötä Vamian yhteistyö Wärtsilän kanssa syvenee nyt entisestään.
Vamia utmanar alla skolor med årskurserna 7–9 i Vasa att vara med och minska matsvinnet under Hållbarhetsveckan 22–26.9.2025.15.9.2025 16:00:31 EEST | Pressmeddelande
Samtidigt med Hållbarhetsveckan firas även den nationella Spillveckan. Vamia genomför matsvinnsutmaningen i samarbete med Teese Botnia: Matsvinnet mäts i matsalarna på Vamia och i skolorna efter lunchen och i slutet av veckan belönas den skola som haft minst matsvinn. Resultaten visas på en tabellaffisch i skolornas matsalar.
Vamia haastaa Vaasan yläkoulut ruokahävikin vähentämiseen kestävän kehityksen viikolla 22.–26.9.202515.9.2025 16:00:31 EEST | Tiedote
Kestävän kehityksen viikon aikana vietetään myös valtakunnallista Hävikkiviikkoa. Vamia toteuttaa ruokahävikkihaasteen Teese Botnian kanssa: Vamian sekä yläkoulujen ruokaloissa mitataan lounaan lopuksi syntynyt hävikki, ja vähiten hävikkiä tuottanut koulu palkitaan viikon päätteeksi. Tulokset näkyvät kaikkien koulujen ruokaloissa taulukkojulisteina.
Silver och brons till Vamias studerande i FM-tävlingen i yrkesskicklighet Taitaja!9.5.2025 09:36:24 EEST | Pressmeddelande
Mästare, FM-tävlingen i yrkesskicklighet, är Finlands största årliga yrkesutbildningsevenemang, där de som studerar till ett yrke tävlar inom sin egen bransch om finska mästerskapet. Finalevenemanget ordnades i år i Åbo 5-8.5.2025.
Hopeaa ja pronssia Vamian opiskelijoille ammattitaidon SM-kilpailuissa Taitajissa!9.5.2025 09:36:24 EEST | Tiedote
Taitaja, ammattitaidon SM-kilpailu, on Suomen suurin vuosittainen ammatillisen koulutuksen tapahtuma, jossa ammattiin opiskelevat kilpailevat oman alansa Suomen mestaruuksista. Vuoden 2025 Taitaja-kisat järjestettiin Turussa 5.-8.5.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
