VAMK Energy Talent – ohjelma luo tulevaisuuden asiantuntijoille suoria väyliä Vaasan energiaklusterin yrityksiin

Energy Talent-ohjelmassa opiskelijaa valmennetaan tietyn yrityksen tarpeeseen pitkäjänteisesti jo opintojen aikana. Mukana oleva yritys valitsee haastattelun avulla sopivat opiskelijat ohjelmaan ja ohjelman sisältö räätälöidään aina yhdessä yrityksen ja opiskelijan kanssa. Opiskelijalle nimetään yrityksestä yhteyshenkilö sekä VAMKilta opettaja, jotka yhdessä opiskelijan kanssa määrittelevät tavoitteet sekä ohjaavat opiskelijaa ja seuraavat hänen osaamisen kehittymistä.
”Tarve tällaiselle ohjelmalle on iso ja on hienoa, että saamme olla mukana kehittämässä alueen osaamispohjaa ja hyvinvointia. Ohjelman suoritettuaan opiskelija on hyvissä asemissa rekrytoinneissa. Hän tuntee kyseisen yrityksen työmiljöön sekä mitä osaamista yritys tarvitsee. Nämä ovat kulmakiviä yritystenkin kannalta, koska he saavat valmiiksi omiin tarpeisiinsa koulittuja työntekijöitä”, kertoo Jorma Tuominen, tekniikan yksikön johtaja, VAMK.
Ohjelma toimii käytännössä niin, että opiskelija korvaa osan opetussuunnitelman opinnoista ohjelman suunnitelman mukaisesti. Opintojen sisältö muotoutuu yrityksen erityisistä tarpeista sekä opiskelijan mielenkiinnon kohteista. Jos opintoihin halutaan sisällyttää opintojaksoja, joita ei tarjota VAMKissa, voi opiskelija suorittaa ne toisessa korkeakoulussa. Myös oman talon sisältä on mahdollista ottaa opintoja eri koulutusalalta vaikkapa liiketaloudesta. Esimerkiksi sähköautomaation opiskelija voi opiskella robotiikkaa tai enemmän tietotekniikka kuin tutkintoon tavallisesti sisältyisi.
Opintoihin kuuluva työharjoittelu suoritetaan luonnollisesti ohjelman yrityksessä ja opiskelija voi tehdä kesätöitä yrityksessä. Opiskelija voi myös tehdä työssäoppimista yrityksessä opintojen aikana. Opiskelija siis pääsee tekemään jo oikeita töitä ja suorittaa opintojaan esimerkiksi kirjoittamalla opintopäiväkirjaa työssäoppimisjakson aikana. Valmistumisen jälkeen opiskelijalla on mahdollisuus työllistyä kyseiseen yritykseen.
”Meidän tulee olla valmiita muokkaamaan olemassa olevia opintosuunnitelmia niin yritysten tarpeiden kuin opiskelijan osaamisen ja kiinnostuksen mukaan. Tällä tavoin yritykset saavat juuri heille sopivat tulevaisuuden osaajat ja samoin opiskelija saadaan kiinnitettyä Vaasan alueelle jo heti opintojen alusta lähtien. Tämä myös motivoi opiskelijoita suorittamaan tutkinnot loppuun ajallaan”, toteaa VAMKin ura- ja rekrytointiasiantuntija Emilia Mäkitalo.
Yhteistyö Co-Engineeringin kanssa käynnisti Talent – ohjelman pilottivuoden
Nyt käynnissä on ohjelman pilottivuosi. Mukaan on lähtenyt jo yksi vaasalainen yritys, Co-Engineering ja neuvotteluita on käynnissä myös muiden energiaklusterin yritysten kanssa. Co-Engineering on vaasalainen insinööri- ja suunnittelupalveluita tarjoava yritys, joka on erikoistunut teollisuuden sähkö-, automaatio- ja mekaniikkasuunnitteluun.
”Olemme tehneet yhteistyötä VAMKin kanssa jo useamman vuoden, joten oli luonnollista lähteä mukaan tähän ohjelmaan. Toivomme voivamme poimia talentteja meidän riveihimme tarjoamalla opiskelijoille mahdollisuuden päästä kiinni työelämään ja erikoistua jo opintojen aikana”, kertoo Sami Kivioja, toimitusjohtaja, Co-Engineering.
Co-Engineering suunnittelee voivansa ottaa ohjelmaan kahdesta neljään opiskelijaa vuosittain. Ohjelmaan on valittu jo yksi opiskelija ja haussa on toinen vielä tämän kevään aikana. Co-Engineering tarjoaa ohjelman opiskelijoille jatkuvan polun kesätöiden, projektitöiden ja päättötyön kautta, sekä valmistumisen jälkeen työpaikan.
Ensimmäinen Talent-ohjelmaan valittu opiskelija on sähkötekniikan opiskelija Jere Pensas. Pensas opiskelee VAMKissa kolmatta vuotta ja on menossa kesätöihin Co-Engineeringiin. Pensas pitää Energy Talent – ohjelmaa hyvänä asiana, koska se antaa vahvemmat asemat työpaikalla, kun saa jo kouluaikana oppia tietyllä työpaikalla tarvittavia taitoja.
”Kyllähän tämä motivoi panostamaan ihan eri tavalla, kun tietää, että todennäköisesti on paikka tässä yrityksessä myös jatkossa. Koen myös, että tällä tavalla pystyn vaikuttamaan omaan urakehitykseen firmassa”, Pensas pohtii.
Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, Pensas valmistuu insinööriksi vuoden 2024 keväällä. Opinnäytetyötä hän ei ole vielä aloittanut, mutta ohjelman myötä hänellä on mahdollisuus tehdä opinnäytetyö Co-Engineeringiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Emilia Mäkitaloasiantuntija, ura- ja rekrytointipalvelutVAMK Vaasan ammattikorkeakoulu
Puh:+358 50 475 7944emilia.makitalo@vamk.fiJorma TuominenJohtaja, Tekniikan yksikköVAMK Vaasan ammattikorkeakoulu
Puh:040 582 7623jorma.tuominen@vamk.fiMaria Miettinen-Battistiniasiantuntija, viestintä ja markkinointipalvelutVAMK Vaasan ammattikorkeakoulu
Puh:+358 40 586 6444maria.miettinen-battistini@vamk.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3250 ja henkilöstöä 200. VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
VAMK kouluttaa akkualan osaajia akkuteollisuuden kasvaviin tarpeisiin6.6.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Autoalan siirtymä ja akkujen lisääntynyt käyttö sähkön varastoinnissa lisäävät akkualan investointeja. Suomeenkin akkutuotannon hankkeita suunnitellaan enenevissä määrin. Akkualan kasvutavoitteet luovat kysyntää akkualan koulutukselle. Vaasan ammattikorkeakoulun verkossa järjestämä, osallistujille maksuton akkualan koulutus vastaa osaltaan näihin osaamistarpeisiin.
Kevään valmistujaiset kokosivat yhteen alkuvuoden aikana valmistuneet osaajat – monet valmistuneista työllistyivät jo opiskeluaikana26.5.2023 14:45:00 EEST | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulussa vietettiin 26.5.2023 valmistujaisjuhlia kevätlukukauden huipennuksena. Kevään 2023 aikana on valmistunut 200 AMK-tutkinnon ja 14 YAMK-tutkinnon saanutta tuoretta osaajaa.
Lukuvuoden parhaat opettajat ovat innostavia, vaativia ja välittäviä22.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulu ja opiskelijakunta VAMOK palkitsivat opettajat, jotka ovat kuluneen lukuvuoden aikana osoittautuneet vuoden opetuksen huipuiksi. Vuoden parhaiksi valittiin Tiina Järvelä, Onni Pyhälahti sekä Eeva Välikangas.
Vuonna 2021 VAMKista valmistuneilla oli Suomen pienin työttömyysaste15.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Opinnot Vaasan ammattikorkeakoulussa ovat työelämälähtöisiä ja oppilaitoksen aktiivinen yhteistyö alueen työnantajien kanssa varmistaa korkeakouluopiskelijoille sujuvan siirtymän työelämään. Vuonna 2021 VAMKista valmistuneilla oli Suomen pienin työttömyysaste.
Työelämälähtöisyys on tuttua myös korkeakouluissa – VAMKin markkinoinnin opiskelijat pääsevät tekemään yrityksille projekteja jo opiskeluaikana25.4.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Opintojen ja työelämän kohtaaminen on tällä hetkellä kuuma puheenaihe. Työelämälähtöisyys ei kuitenkaan koske vain ammattikouluja, vaan kurssit suunnitellaan työelämän tarpeisiin myös korkeakouluissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme