VAMKin auditointia on tehty yhdessä kehittäen

Vaasan ammattikorkeakoulun auditointi eli laatujärjestelmän arviointi edistyy suunnitellusti. Auditointihaastattelut saatiin päätökseen viime viikolla, ja niissä oli yhteensä 102 osallistujaa. Heistä 40 oli opiskelijoita eri koulutusohjelmista, mukaan lukien kansainvälinen sekä jatkuvan oppimisen ryhmä. Haastatteluita käytiin 14, ja sen lisäksi opiskelijoiden mielipiteitä kuunneltiin työpajoissa.
– Kiitos kaikille osallistujille. Auditointiprosessin aikana on opittu paljon, ja työskentely on ollut vuorovaikutteista. Tätä on tehty yhdessä kehittäen, sanoo VAMKin laatupäällikkö Tarja Kettunen.
Auditoinnin tekee Karvi eli Koulutuksen kansallinen arviointikeskus. Vaasan ammattikorkeakoulua arvioi kansainvälinen ryhmä, joka teki haastattelut pandemian vuoksi etäyhteyksin.
Ryhmän puheenjohtaja on emeritaprofessori Eva Werner, joka on toiminut muun muassa itävaltalaisen Kremsin ammattikorkeakoulun rehtorina. Muut kolme jäsentä ovat Alankomaista ja Suomesta, ja Karvin puolesta järjestelyistä vastasi kaksi henkilöä. Kettusen mukaan ryhmähaastatteluista välittyi aito kehittämisen halu.
– Videoyhteydet toimivat todella hyvin, ja ryhmähaastatteluissa saatiin aikaan paljon avointa keskustelua.
Laajaa näkemystä
Auditoinnin tarkoituksena on saada puolueettomien asiantuntijoiden arvio Vaasan ammattikorkeakoulun vahvuuksista ja hyvistä käytännöistä, mutta myös kehittämiskohteista. Tulosten odotetaan valmistuvan kesäkuussa, ja niiden pohjalta VAMK voi suunnitella toimintaansa entistä paremmaksi.
Työelämäyhteistyö on yksi VAMKin strategisista painopisteistä ja samalla keskeinen kehittämisen osa-alue. Siksi sitä tarkastellaan myös auditoinnissa yhtenä arvioinnin osa-alueena koulutuksen ja vaikuttavuuden ohella.
– Auditoinnissa on ollut mukana hallituksen jäsenten lisäksi sidosryhmien osallistujia sekä työelämän yhteistyökumppaneita. Heiltä saatiin arvokasta näkemystä myös koulutuksen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta.
”Elämäni talkoot”
Johtoryhmän haastattelulla alkaneisiin auditointeihin osallistuivat myös tukipalveluiden, laadunhallinnan sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan edustajat. VAMKin eri työryhmissä toimivat Vamokin edustajat haastateltiin omana ryhmänään.
Henkilöstön kehittämisen ja hyvinvoinnin sekä jatkuvan oppimisen teemoista oli omat ryhmänsä.
VAMKin rehtori ja toimitusjohtaja Kati Komulainen haluaa kiittää kaikkia alueen sidosryhmien edustajia.
– Koko auditoinnin ajan oli tunne, että Pohjanmaa ja Vaasa ovat tässä meidän tukenamme. Työ alueen elinvoiman ja osaavan työvoiman saatavuuden varmistamiseksi on yhteinen tavoitteemme. Kokonaisuutena voin sanoa, että elämäni parhaat talkoot!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kati KomulainenRehtori, toimitusjohtajaVAMK
Puh:0468567347kati.komulainen@vamk.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3700 ja henkilöstöä 200.
VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Sosionomin verkkokoulutus ja energia-alan insinöörikoulutus vetovoimaisimpia yhteishaussa11.9.2025 16:25:47 EEST | Tiedote
Juuri päättyneessä syksyn yhteishaussa Vaasan ammattikorkeakoulun ylivoimaisesti suosituimmat hakukohteet olivat verkossa toteutettava sosionomin tutkintokoulutus ja energiatekniikan insinöörikoulutus.
Strong Interest in VAMK's Energy Technology Program Reflects Growing Appeal of Clean Energy Education11.9.2025 16:25:47 EEST | Press release
Energy Technology programme was one of the most sought-after programmes at VAMK in the national joint application. Results from the UAS Exam, which determines admission, will be announced in November.
Vaasa Campus Festival är en festlig start på studieåret för stadens högskolestudenter4.9.2025 07:18:00 EEST | Pressmeddelande
Vaasa Campus Festival den 10 september välkomnar nya och gamla studenter till staden och det nya läsåret, nu redan för sjätte gången.
Vaasa Campus Festival on Vaasan korkeakouluopiskelijoiden yhteinen lukuvuoden avajaisfestivaali4.9.2025 07:18:00 EEST | Tiedote
Vaasa Campus Festival 10.9. toivottaa uudet ja vanhat korkeakouluopiskelijat tervetulleiksi kaupunkiin ja uuteen lukuvuoteen tänä vuonna jo kuudetta kertaa.
Vaasa Campus Festival Opens the Academic Year for All University Students in Vaasa4.9.2025 07:18:00 EEST | Press release
On September 10th, Vaasa Campus Festival warmly welcomes both new and returning university students to the city and the new academic year for the sixth time.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme