VamosSampo haluaa tavoittaa syrjään jätetyt nuoret Turussa
7.4.2020 08:00:00 EEST | Diakonissalaitos | Tiedote
VamosSampoa toteuttavat Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön Vamos sekä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Rahoitus tulee pääosin Euroopan sosiaalirahastosta, mutta siihen osallistuvat myös Turun kaupunki ja Diakonissalaitos.
VamosSampo tarjoaa nuorelle valmennusta, joka antaa uusia näkökulmia elämään ja eväitä tulevaisuuden rakentamiseen. Nuorella on henkilökohtainen valmentaja, jolla on aikaa tutustua nuoreen ja kulkea hänen rinnallaan varmistamassa, että nuori saa tarvitsemansa tuen ja palvelut oikeaan aikaan. Valmentaja tarjoaa apuaan juuri niihin asioihin, joissa nuori kokee tarvitsevansa apua ja toimii nuorelle tutussa ympäristössä – olipa se sitten koti tai vaikkapa jokin julkinen tila. Koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi valmennukset toteutetaan toistaiseksi etänä.
”Hankkeessa keskiössä on osallisuuden vahvistaminen yhdessä toimimalla. Yksin meistä ei pärjää kukaan mutta yhdessä voimme onnistua”, toteaa VamosSammon projektipäällikkö Auli Hirvensalo. Diakoniatyönjohtaja Teemu Hälli Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymästä vahvistaa ajatuksen.
Hirvensalon lisäksi hankkeessa työskentelee kaksi valmentajaa ja kokemusasiantuntijoita tiiviissä yhteistyössä nuorten sekä palveluverkoston kanssa.
Syntylaulun kautta asian ytimeen
VamosSampo ei ole saanut nimeään turhan takia. Suomalaisessa perinteessä uskotaan, että kun osataan tietyn asian syntylaulu, siihen pystytään vaikuttamaan. Nuorten kohdalla tämä tarkoittaa paneutumista osattomuuden taustaan, muun muassa siihen mitkä asiat ovat johtaneet ulkopuolisuuteen ja eristäytymiseen yhteiskunnasta.
VamosSammossa perehdytään osallisuuden ja syrjäytymisen teemoihin, tutustutaan syntylauluihin ja vaikutetaan asioihin yhdessä nuorten ja verkostojen kanssa.
”Suomalaisessa perinteessä ja varsinkin Kalevalassa Sampo on ihmekone, joka tuottaa rikkauksia omistajalleen, mutta kun Sammosta taistellaan se tuhoutuu”, Auli Hirvensalo avaa ajatusta toiminnan takana ja jatkaa:
”VamosSampo ei ole kone eikä ihme mutta yhtä kaikki valmiina tuottamaan rikkautta; merkityksellisyyttä, osallisuutta ja välittämistä sekä kohtaamisia, jotka koskettavat. Yhdessä toimimalla Sampo säilyy ja kukoistaa.”
Lähipiirin merkitys korostuu
VamosSammossa nuoren osallisuutta tuetaan kehittämällä ja kokeilemalla uudenlaista tapaa valmentaa. Tähän otetaan vahvasti mukaan myös nuoren läheiset ja hänen toimintaympäristönsä.
”Yhdessä on helpompi tunnistaa ja löytää riskikäyttäytymisen poluilla olevia nuoria ja etsiä ennaltaehkäiseviä tapoja suunnan muuttamiseksi.”
Auli Hirvensalo kertoo, että tuen ja valmennuksen rinnalle kehitetään nuorten vapaa-ajan viettoon tukea tarjoava vertaismentorointimalli.
”Vertaismentoreiksi koulutetaan nuoria, jotka ovat itse olleet aiemmin tuen tarpeessa, mutta ovat nyt elämässään sellaisessa kohdassa, että haluavat osallistua vapaaehtoistyöhön ja tarjota vertaistukea sitä tarvitseville nuorille.”
Vertaistuki auttaa peilaamaan omaa elämää
Hankkeen edetessä kehitetään myös nuorten tarpeista nousevaa vertaistuellista toimintaa, jossa erityisenä kohderyhmänä on nuoret miehet. Auli Hirvensalo painottaa vertaistuen merkitystä valmennuksessa.
”Se antaa nuorelle mahdollisuuden peilata omaa tilannetta toisten samankaltaisessa tilanteessa olevien nuorten kanssa ja tarjoaa yhteisön, johon on helppo kiinnittyä.”
Syrjään jätetty on epätietoinen vaihtoehdoista
Hankkeessa toteutetaan myös syrjäytymisen teemaan pureutuvaa vaikuttamis- ja kampanjointityötä.
Palveluiden ulkopuolelle jääneestä nuoresta käytetään usein termiä ”syrjäytynyt”, mutta Auli Hirvensalo puhuu mieluummin ”syrjään jätetyistä”. Hänen mukaansa yksilön vapaudesta puhuttaessa kuvataan sitä mitä ihmiset saavat tehdä, ja mitä ihmisille saa tehdä.
”Voidaan ajatella, että jokaisella on oikeus ja vapaus valita miten elää ja mitä valintoja tekee. Se ei kuitenkaan ole vapautta, jos ei tiedä vaihtoehdoista tai ei uskalla niitä tavoitella tuen puutteessa. Nuorten lähtökohdat ovat hyvin erilaisia ja tämä vaikuttaa siihen, minkälaiset heidän mahdollisuutensa tehdä valintoja tosiasiassa ovat. Tukea ja apua on tarjottava siellä missä nuoret liikkuvat ja tavoilla, joihin nuoren on mahdollista tarttua”, Auli Hirvensalo korostaa.
VamosSammolla on myös määrällisiä tavoitteita, muun muassa työelämän ulkopuolella olevien nuorten määrän väheneminen Turussa. Suunnitelmissa on tavoittaa 150 palveluiden ulkopuolelle jäänyttä nuorta. Hanke muokkaa myös palvelujärjestelmää, sillä sen aikana kehitellyt uudet toimintatavat ja mallit tarjotaan kaikkien nuorten kanssa työskentelevien toimijoiden käyttöön.
Yhteyshenkilöt
Auli Hirvensalo
projektipäällikkö
VamosSampo
p. 050 309 9248
auli.hirvensalo@hdl.fi
Viestintä
Markku Niskanen
viestintäpäällikkö
Diakonissalaitos
p. 050 306 8634
markku.niskanen@hdl.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Mikä on Vamos?
Diakonissalaitoksen Vamos tukee 16-29-vuotiaita nuoria kohti koulu- ja työelämää. Vamoksesta nuori saa oman työntekijän, tukea sekä arjen perusasioihin että tulevaisuuden suunnitteluun. Toiminta on nuorelle vapaaehtoista ja maksutonta. Vamos toimii Suomessa yhdeksällä paikkakunnalla. Yli 12 vuotta toimineessa Vamoksesta on saanut apua yli 12 000 nuorta. Vuonna 2019 palveluissa käyneistä nuorista 87 % koki elämänsä muuttuneen parempaan ja 56 % palvelun päättäneistä eteni työ- tai koulutuspolulle. https://www.hdl.fi/vamos/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Kutsu medialle: Näkymättömyyden monet taustat – vastakkainasettelusta kohti ymmärrystä tiistaina 27.10.2026 Helsingissä27.8.2026 14:37:51 EEST | Kutsu
Tervetuloa osallistumaan ja keskustelemaan siitä, miten vastakkainasettelua voi vähentää yhteiskunnassa.
Diakonissalaitos laajentaa nuorten hyvinvointia vahvistavaa työtä Oulussa26.8.2026 11:06:59 EEST | Tiedote
Diakonissalaitos laajentaa nuorten hyvinvointia vahvistavaa toimintaansa käynnistämällä Oulussa nuorten päihdetyön toiminnan. Katutason toiminta käynnistyy lokakuussa, kun neljä sosiaali- ja terveysalan ammattilaista aloittaa työnsä. Toiminta koostuu etsivästä, jalkautuvasta katutyöstä sekä matalan kynnyksen kohtaamispaikkatoiminnasta päihteitä käyttäville alle 25-vuotiaille nuorille.
Pienenkin työn pitää kannattaa – suojaosat on palautettava21.8.2026 16:39:24 EEST | Tiedote
Tuore vertaisarvioitu tutkimus osoittaa, että suojaosat lisäsivät merkittävästi osa-aikatyön tekemistä työttömyyden aikana. Tutkimuksessa ei havaittu, että suojaosat olisivat heikentäneet kokoaikatyöhön siirtymistä. Diakonissalaitoksen mukaan tulos nostaa esiin laajemman kysymyksen siitä, tekeekö suomalainen sosiaaliturva pienistäkin askelista kohti työelämää kannattavia ja ennakoitavia.
Nuoret ja ikääntyneet pitkäaikaistyöttömät yhteen Rovaniemellä – uusi hanke rakentaa siltoja sukupolvien välille20.8.2026 12:03:47 EEST | Tiedote
Diakonissalaitoksen Vamos Rovaniemi käynnisti Nuori mieli – Viisas sydän -hankkeen, jossa etsitään uudenlaista ratkaisua yksinäisyyteen, osattomuuteen ja työelämän ulkopuolelle jäämiseen. EU:n osarahoittama hanke tuo yhteen yksinäisiä nuoria ja yli 54-vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä rakentamaan yhteisöllisyyttä, hyvinvointia ja polkuja kohti aktiivisempaa arkea.
Millainen yhteisöllinen paikka Jyväskylään tarvitaan? Diakonissalaitos käynnistää D-aseman suunnittelun yhdessä kaupunkilaisten kanssa26.6.2026 07:36:04 EEST | Tiedote
Yksinäisyys, mielenterveyshuoli ja eriarvoistuminen koskettavat yhä useampaa jyväskyläläistä. Siksi Diakonissalaitos suunnittelee kaupunkiin paikkaa kohtaamiselle ja yhdessä tekemiselle. Toiminnan sisältö ja suunta rakennetaan alusta alkaen yhdessä jyväskyläläisten kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme





