Vanhan Vaasan museo avoinna kesän ajan
9.6.2021 12:00:00 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Vanhan Vaasan museossa on tänä kesänä esillä esineistöä, valokuvia ja karttoja, joita ei ole aikaisemmin esitelty museossa.
Museon eri tiloissa nähdään mm. Vanhassa Vaasassa asuneen kauppias Withanderin miniatyyri sekä hänelle kuulunutta pienesineistöä, koristeellisia 1800-luvun hiuskoruja, vanhoja karttoja Vaasasta sekä valikoima kuparikolikoita vuosilta 1719–1748. Harrastelija-arkeologit löysivät merkittävän kuparikolikoiden rahalöydön vuonna 2016.
Lisäksi museon kolmannessa kerroksessa voi tutustua sarjaan valokuvia 1800–1900-luvuilta. Kuvat kertovat Vanhasta Vaasasta kaupunkilaisten retkeilykohteena, jonne pyöräiltiin ja jossa syötiin eväitä.
Aikaisemmin postihuoneessa ollut esineistö on palautettu omistajalleen Postimuseolle.
Yleisöopastuksia järjestetään sunnuntaisin 27.6., 25.7. ja 22.8. klo 13 ruotsiksi ja klo 14 suomeksi.
Vaasan vanhimpiin rakennuksiin kuuluvassa Wasastjernan talossa voi tutustua kaupungin historiaan ennen Vaasan paloa. Ensimmäisen kerroksen holvattuun varastotilaan on sisustettu kahvila Falanderin kellari, jossa voi kesäaikaan nauttia kahvista, teestä ja virvokkeista.
Vanhan Vaasan museo on avoinna 1.6.-29.8.2021 tiistaista sunnuntaihin klo 10-17. Museoon on kesän ajan ilmainen sisäänpääsy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Auli Jämsänen, Kokoelmapäällikkö, Vaasan kaupungin museot, puh. 040 764 4125, auli.jamsanen@vaasa.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Alltid soliga Vasa är Nordens energihuvudstad som förenar innovativitet, teknologi, högklassiga tjänster, mångsidigt utbildnings- och kulturutbud och positiv energi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vasa välkomnar barnfamiljer att bygga fågelholkar22.5.2026 11:18:05 EEST | Pressmeddelande
Vasa firar världens miljödag genom att bjuda in invånare till att vara med och bygga fågelholkar. Hela familjens evenemang Boet i holken ordnas fredagen den 5 juni 2026 kl. 17–19 i Sandviksparken vid parkeringsplatsen invid Brage friluftsmuseum.
Vaasa kutsuu lapsiperheet rakentamaan linnunpönttöjä22.5.2026 11:16:09 EEST | Tiedote
Vaasa juhlistaa maailman ympäristöpäivää kutsumalla asukkaat mukaan rakentamaan linnunpönttöjä. Koko perheen Pönttö ja pesä -tapahtumaa vietetään perjantaina 5.6.2026 klo 17–19 Hietalahden puistossa Bragen ulkomuseon parkkipaikan edustalla.
Kuntsi museum för modern konst tar fortfarande emot information om Mikael Stierncreutz verk20.5.2026 15:46:00 EEST | Tiedote
Kuntsi museum för modern konst förbereder en omfattande retrospektiv utställning om konstnären Mikael Stierncreutz (1936–1976). Museet kartlägger fortfarande verk både i offentliga och privata samlingar inför utställningen. Särskilt verk från 1960-talet är av intresse.
Kuntsin modernin taiteen museo ottaa edelleen vastaan tietoja Mikael Stierncreutzin teoksista20.5.2026 15:45:57 EEST | Tiedote
Kuntsin modernin taiteen museo valmistelee laajaa retrospektiivistä näyttelyä taiteilija Mikael Stierncreutzin (1936–1976) tuotannosta. Museo kartoittaa edelleen teoksia sekä julkisista että yksityisistä kokoelmista näyttelyä varten. Erityisesti 1960-luvun teokset kiinnostavat.
Vaasan kaupunginorkesterin syksy kulkee barokista Piafiin20.5.2026 11:14:49 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunginorkesteri on julkaissut syyskauden 2026 ohjelmiston. Monipuolinen konserttikausi vie kuulijat barokin juhlavista kirkkosaleista romantiikan suuriin tunteisiin, ranskalaisen chansonin maailmaan Édith Piafin hengessä sekä suomalaisen orkesterimusiikin ytimeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
