Vanhat lääkkeet apteekkiin, ei Itämereen

Jaa
Lääkkeetön Itämeri -kampanja kannustaa kuluttajia viemään vanhat ja ylijääneet lääkkeensä apteekkeihin sen sijaan, että ne heitettäisiin viemäriin tai roskiin. Toista kertaa järjestettävässä kampanjassa aiheen puolesta puhuvat muun muassa Pekka Pouta, Alma Hätönen ja Tommi Korpela.

Suomalaisissa kodeissa lääkkeitä hävitetään jopa 500 000 kiloa vuosittain. (1) Arviolta jopa 20–40 prosenttia lääkejätteestä päätyy roskiin tai viemäriin. (2)

Viemäriin joutuneet lääkkeet kulkeutuvat jätevedenpuhdistamoihin, joita ei ole suunniteltu poistamaan lääkejäämiä. Puhdistamoille päätyvät lääkeaineet kulkeutuvat prosessin läpi vesistöihin tai sitoutuvat pieneltä osin puhdistamolietteeseen – kumpaakin kautta ne päätyvät saastuttamaan ympäristöä. Useita lääkeaineita löytyy jo Itämeren vesieliöistä kuten sinisimpukoista ja kaloista, ja ne haittaavat muun muassa eliöiden lisääntymistä. Kaikkia aiheutuvia uhkia ei vielä tunneta.

– Itämerta pelastetaan joka päivä jätevedenpuhdistamoilla, jotka poistavat jätevesistä tehokkaasti ravinteita. Lääkejäämistä pystytään kuitenkin poistamaan vain pieni osa. Siksi on meidän jokaisen vastuulla huolehtia vanhentuneiden ja käyttämättä jääneiden lääkkeiden asianmukaisesta käsittelystä. Meille on suuri ilo ja kunnia olla tämän tärkeän kampanjan suojelija, kertoo John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeita johtava Marjukka Porvari.

Lääkkeetön Itämeri -kampanja sai kaksi vuotta sitten alkunsa huolestuneen kansalaisen twiitistä, jossa kysyttiin, olisiko viestinnän ammattilaisten aika tarttua toimeen ja nostaa Itämeren lääkekuorma puheenaiheeksi. Usean organisaation ja yrityksen yhteistyöllä toteutettu kampanja järjestetään nyt toista kertaa.

– Asia koettiin yhteiseksi ja kampanjan uusintaa toivottiin, koska huoli Itämerestä on suuri. Työtä riittää yhä, joten päätimme jatkaa siitä, mihin viime vuonna jäätiin, kertoo terveysviestinnän ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen johtaja Annikka Koivu viestintätoimisto Cocommista.

Tämän vuoden kampanjakasvoina toimivat Pekka Pouta, Alma Hätönen, Sikke Sumari, Tommi Korpela ja Mira Luoti. Maaliskuun ajan käynnissä oleva kampanja näkyy erityisesti sosiaalisessa mediassa sekä apteekeissa ympäri maan. Kampanjan päävideo on nähtävillä osoitteessa: https://youtu.be/-FHXQ0HLlPE.

Kampanjan toteuttaa viestintätoimisto Cocomms, ja sen ovat mahdollistaneet Apteekkariliitto, HSY, Tamro, Oriola, Orion, Yliopiston apteekki, Lääketeollisuus ry sekä GSK. Kampanjan asiantuntijana toimii Suomen Ympäristökeskus SYKE ja suojelijana John Nurmisen Säätiö.

Muistilista: Näin hävität lääkkeet oikeaoppisesti

1. Mitä lääkkeitä apteekkiin tulee palauttaa?

Palauta apteekkiin käytetyt lääkelaastarit, tuubit, joissa on vielä lääkettä, kiinteät ja nestemäiset lääkkeet, tabletit ja kapselit.

2. Miten palautan lääkkeet?

Poista ulkopakkaukset ja reseptilääkkeen ohjelippu. Laita lääkkeet läpinäkyvään pussiin. Palauta nämä erillisessä pussissa:

  • jodi, bromi
  • sytostaatit
  • nestemäiset lääkkeet alkuperäisessä pakkauksessaan
  • ruiskut ja neulat läpäisemättömään astiaan pakattuna (kysy apteekistasi, kuinka insuliinineulat tulee hävittää asuinalueellasi)

3. Onko jotain, mitä ei tarvitse palauttaa?

Esimerkiksi perusvoiteita, ravintolisiä tai luontaistuotteita ei tarvitse palauttaa apteekkiin. Ne kuuluvat sekajätteeseen.

Kampanjan kanavat:

www.laakkeetonitameri.fi

Facebook: Lääkkeetön Itämeri

Twitter: @Vieapteekkiin

Instagram: laakkeeton_itameri

Kampanjavideo: https://youtu.be/-FHXQ0HLlPE.

Lisätietoja:

Annikka Koivu
annikka.koivu@cocomms.com
+358 50 5895780

Lähteet:

1) https://www.apteekkariliitto.fi/media/tiedotteet/2016/laakejatetta-syntyy-jopa-100-miljoonan-euron-arvosta-vuodessa.html

2) http://sic.fimea.fi/arkisto/2016/3_2016/luonto-ja-laake/voiko-laakejatteen-maaraa-vahentaa-

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Cocomms Oy
Lönnrotinkatu 11
00120 Helsinki

http://www.cocomms.com

Cocomms Oy on vaikuttavaa vuoropuhelua rakentava viestintätoimisto. Uskomme, että vaikuttavuus syntyy ymmärryksen, vuoropuhelun ja valmentavan johtajuuden kautta. Olemme rohkea, luotettava ja kansainvälinen kumppanisi, oli kyse sitten muutoksesta, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta tai brändin kirkastamisesta. Asiakkaitamme ovat muun muassa BlackRock, BMW, Fujitsu, McDonald’s, Netflix, Novartis, Ruokavirasto, sosiaali- ja terveysministeriö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ja Veikkaus. Cocommsin vuoden 2019 liikevaihto oli 3,1 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on 27 työntekijää, ja se on täysin suomalaisessa omistuksessa.
www.cocomms.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Cocomms Oy

Finländarna har blivit bättre på att returnera gamla läkemedel26.8.2021 09:00:00 EEST | Tiedote

Finländarna har blivit bättre på att returnera onödiga läkemedel till apotek och insamlingspunkter. Gamla och onödiga läkemedel ska också returneras till apoteket, eftersom de belastar miljön och kan hamna i fel händer om de slängs i avloppet eller skräpkorgen. Den två veckor långa kampanjen för ett läkemedelsfritt Östersjön startar idag den 26 augusti när vi firar Östersjödagen.

Cocomms mukana Ranskan vuoden 2019 parhaassa yritysjärjestelyssä30.11.2020 11:27:15 EET | Tiedote

Euroopan johtava rakennuskonevuokraamo Loxam on palkittu Ranskan vuoden 2019 parhaasta yritysjärjestelystä. Loxam kiinnostui Helsingin pörssissä listatusta Ramirentistä sen hyvän markkina-aseman ja asiantuntevan liiketoiminnan vuoksi, ja teki siitä 1,5 miljardin euron ostotarjouksen. Ranskalainen ”Club de Trente” korosti valinnassaan kaupan ainutlaatuista luonnetta, sillä bretagnelaistaustainen perheyhtiö kasvoi yli kahden miljardin euron suuryritykseksi kaupan myötä.

Tutkimus: Lähes viidesosa suomalaisista hävittää lääkkeitä roskikseen, viemäriin tai vessanpönttöön31.8.2020 09:00:00 EEST | Tiedote

Vanhat ja tarpeettomat lääkkeet tulisi palauttaa apteekkiin. Ne eivät kuulu viemäriin tai roskikseen. Jo kolmatta kertaa toteutettava Lääkkeetön Itämeri -kampanja haluaa kannustaa kuluttajia viemään lääkkeet apteekkeihin. Muistutus on tarpeen, koska tuoreen kuluttajatutkimuksen mukaan lääkkeitä hävitetään edelleen paljon ympäristöä kuormittavilla tavoilla.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye