Vanhemmuusryhmistä apua vanhempien itsemyötätunnon haasteisiin
31.5.2021 08:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Itsemyötätunto, eli yksilön ystävällinen ja ymmärtäväinen suhtautuminen itseensä on tutkimusten mukaan yhteydessä psyykkiseen hyvinvointiin ja toimiviin perhesuhteisiin. Itsemyötätunnon tiedetään esimerkiksi vähentävän ahdistusta, masennusta ja uupumusta.Vanhemmuutta itsemyötätunto voi tukea haastavissa hetkissä.
Tuoreessa tutkimuksessa tarkasteltiin vanhempien kuvauksia heidän itsemyötätunnossaan tapahtuvista muutoksista vanhemmuusryhmään osallistumisen jälkeen.
– Tutkimuksen tuloksissa vanhemmuusryhmät näyttäytyivät vanhempien kuvauksissa merkittävänä itsemyötätuntoa vahvistavana tekijänä, kertoo TM Tellervo Uljas. Uljas valmistelee parhaillaan vanhemmuutta ja itsemyötätuntoa käsittelevää psykologian väitöskirjaa Jyväskylän yliopistossa.
Palveluiden tulisi panostaa itsemyötätunnon kehittämiseen
Tutkimuksessa itsemyötätuntoa tarkasteltiin Kristin Neffin kolmiosaista jaottelua hyödyntäen. Tutkimukseen osallistuneet vanhemmat kuvasivat itsemyötätuntonsa vahvistumista vanhemmuusryhmien myötä erityisesti jaetun ihmisyyden lisääntymisenä. Ryhmään osallistumisen jälkeen he olivat tietoisempia siitä, etteivät ole epätäydellisyydessään yksin, ja muut vanhemmat kohtaavat samankaltaisia tilanteita ja haasteita kuin he itse.
– Mä tajusin, et hei, muutki painii tai on paininu samojen, saman tyylisten asioiden kanssa, kuvasi eräs vanhemmuusryhmään osallistunut vanhempi.
Vanhemmat kuvasivat lisäksi ryhmän myötä tapahtunutta tiedostavan läsnäolon sekä ystävällisyyden vahvistumista itselle. Muutoksista kerrottiin sekä useamman kerran perhevalmennuksen että kertaluonteisen Perhepolku-ryhmän jälkeen.
Uljaan mukaan vanhemmuutta ja perheitä tukevissa palveluissa pitäisi pohtia yhä enemmän vanhempien itsemyötätunnon vahvistamisen keinoja.
– Itsemyötätuntoa vahvistava ryhmätoiminta voi olla merkittävä keino vanhempien stressin ja uupumuksen vähentämisessä ja sitä kautta koko perheen hyvinvoinnin tukemisessa, jonka merkitys korostuu etenkin epävarmoina ja haastavina aikoina, Tellervo Uljas toteaa.
Lisätietoja:
Tellervo Uljas, tellervo.m.uljas@student.jyu.fi, puh. 045 202 5595
Julkaisun tiedot:
Uljas, T., Rönkä, A., Malinen, K., Aunola, K. & Jokinen, K. (2021). Vanhemmuusryhmät vanhempien itsemyötätunnon vahvistajana. Perhe- ja pariterapialehti, julkaistu 4.5.2021. https://www.perheterapialehti.fi/artikkelit/vanhemmuusryhmat-vanhempien-itsemyotatunnon-vahvistajana
Artikkeli on luettavissa kokonaisuudessaan myös osoitteessa: https://perhepolku.fi/wp-content/uploads/2021/05/vanhemmuusryhmat-vanhempien-itsemyotatunnon-vahvistajana.pdf
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirke Hassinen
Viestinnän asiantuntija
kirke.m.hassinen@jyu.fi, puh. 050 462 6920
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Suomen ensimmäinen väitöskirja burleskitaiteesta: “Riisuminen paljastaa yhteiskunnan normeja”8.4.2026 06:59:00 EEST | Tiedote
Burleskissa riisuminen voi olla yhtä aikaa sekä viihdyttävä osa esitystä että harkittu teko haastaa länsimaisia kauneus- ja kehoihanteita. Tätä FM Salli-Sofia Ritola tarkastelee tuoreessa väitöskirjassaan, joka on ensimmäinen suomalaisesta burleskitaiteesta tehty väitöstutkimus. Tutkimus osoittaa, että suomalainen burleski sekä hyödyntää että haastaa länsimaisia kauneus- ja kehoihanteita tehden siitä myös poliittisen teon.
Väitös: Puupohjaisten innovaatioiden mahdollisuudet nähdään merkittävinä, mutta potentiaalin toteutuminen vaatii tukea7.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
KTM Venla Wallius tarkastelee Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun yritysten ympäristöjohtamisen väitöstutkimuksessaan erilaisten toimijoiden näkemyksiä puupohjaisista innovaatioista ja niiden mahdollisuuksista osana kestävyyssiirtymää. Tutkimuksen mukaan useat sidosryhmät näkevät puupohjaisilla innovaatioilla olevan monia mahdollisuuksia kestävyyssiirtymän edistämisessä, mutta potentiaalin toteutuminen edellyttää lisää investointeja, tutkimusta, läpileikkaavaa yhteistyötä toimijoiden välillä, viestintää sekä poliittista tukea.
Lasten ulkoilu ja useamman lajin harrastaminen vähentyvät jo ensimmäisten kouluvuosien jälkeen7.4.2026 08:34:32 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tuore väitöstutkimus osoittaa, että lasten ulkoilun määrä ja monilajinen liikuntaharrastaminen ovat korkeimmillaan alakoulun alkuvuosina. Tämän jälkeen liikunnan määrä vähenee ja harrastaminen keskittyy yhä enemmän yhteen lajiin. Kuitenkin juuri omatoiminen ulkoilu yhdistettynä monilajiseen harrastamiseen tukee parhaiten lasten fyysistä aktiivisuutta, fyysistä kuntoa ja motorisia taitoja.
“Ai tässä on undertrå?” Doktorsavhandling visar att användning av dialekt, standardsvenska och finska kan till och med stödja lärandet7.4.2026 07:32:00 EEST | Tiedote
I finlandssvenska skolor används standardspråk, dialekt och finska, och denna språkliga överlappning kan till och med stödja lärandet. I sin doktorsavhandling undersöker fil.mag. Paulina Nyman-Koskinen hur interaktionen i en klass formas när språk sammanflätas. Studien belyser en verklighet som präglar många finlandssvenska skolor, men som sällan har undersökts.
Miljoonarahoitus vaihdevuositutkimukseen Jane ja Aatos Erkon säätiöltä2.4.2026 09:31:43 EEST | Tiedote
Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt 1,017 miljoonan euron rahoituksen Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkimukselle. Apulaisprofessori Eija Laakkosen hanke tutkii vaihdevuosien keskeistä mutta vielä puutteellisesti ymmärrettyä ilmiötä: estrogeenin vähenemisen vaikutuksia naisten sydän- ja aineenvaihduntaterveyteen, hermoston ja rasvakudoksen toimintaan, kehonkoostumukseen ja elämänlaatuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
