Vanhentuneet kynsilakat ja tuoksut eivät kuulu sekajätteeseen - jo 6000 kiloa vaarallista kosmetiikkajätettä kerätty oikeaan käsittelyyn
14.11.2019 13:38:40 EET | HOK-Elanto | Tiedote
Useat kynsilakat koostuvat nitroselluloosasta, joka on liuotettu liuottimeen ja värjätty pigmenteillä. Käytetyn liuottimen vuoksi kynsilakat luokitellaan vaaralliseksi jätteeksi. Vaaralliseksi jätteeksi kosmetiikkatuotteista luokitellaan muun muassa permanenttiaineet, aerosolitölkit, jotka sisältävät esimerkiksi hiuslakkaa tai deodoranttia, nestemäisessä olomuodossa oleva kynsilakka sekä kynsilakanpoistoaine. Samoin hajuvesi, partavesi ja muu alkoholipitoinen aine on vaarallista jätettä. Siksi ne tulee ohjata vaarallisten jätteiden käsittelyyn. Osa vanhentuneista kosmetiikkatuotteista, kuten useimmat meikit ja ihonhoitotuotteet, ovat sen sijaan sekajätettä.
HOK-Elannon 11 Emotion-myymälää ja kaksi Sokosta ovat kahdessa vuodessa vastaanottaneet yli 6000 kiloa vaaralliseksi luokiteltua kosmetiikkajätettä. Myymälöiden vastaanottamat kosmetiikkatuotteet ohjataan käsiteltäväksi Fortumin laitokselle Riihimäelle. Poltto tapahtuu korkeapolttouunissa, johon kuuluu tärkeänä osana vaarallisten savukaasujen puhdistus. Käsittely on ympäristölle vähemmän haitallinen kuin kynsilakkojen poltto normaalin sekajätteen mukana.
– On ilahduttavaa havaita, että keräys on saanut erittäin hyvän vastaanoton ja se on vakiintunut Emotioneissa ja Sokoksissamme! Vastaava palvelu on tarjolla myös uusissa Emotion-myymälöissä Triplassa ja Ainoassa, HOK-Elannon vastuullisuuspäällikkö Satu Kattilamäki toteaa.
Yhteyshenkilöt
vastuullisuuspäällikkö Satu Kattilamäki
p. 010 766 0651
satu.kattilamaki@sok.fi
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli yli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee lähes 7 000 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
Tuusulan palvelut paranevat kertaheitolla, kun Tuusulan ensimmäinen Prisma avataan 1.10.4.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tuusulassa päästään juhlistamaan pian historiallista hetkeä, kun kunnan kauan odotettu ensimmäinen Prisma avataan torstaina 1.10.2026 klo 10. Hyrylän alueelle aukeava uusi hypermarket tuo Tuusulaan laajat päivittäis- ja käyttötavaravalikoimat sekä noin 100 kaupan alan työpaikkaa.
Kaksi uutta ABC-latausasemaa Vantaalle28.8.2026 09:28:33 EEST | Tiedote
HOK-Elanto laajentaa sähköautojen latausverkostoaan Vantaalla kahdella uudella ABC-latausasemalla. Juuri avautunut S-market Korson teholatausasema ja syyskuussa avautuva ABC Petikon suurteholatausasema tuovat alueelle lisää latauskapasiteettia sähköautoilijoille.
HOK-Elannon puolivuosikatsaus 2026: Asiakasomistajien määrä kasvaa edelleen, palveluverkosto uudistuu25.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tammi–kesäkuussa HOK-Elantoon liittyi lähes 18 000 uutta asiakasomistajaa. Asiakasomistajien määrä nousi kesäkuun loppuun mennessä lähes 730 000:een. Samalla HOK-Elanto jatkoi palveluverkostonsa kehittämistä investoimalla alkuvuonna 81,6 miljoonaa euroa uusiin palveluihin ja toimipaikkoihin eri puolilla toimialuetta.
ABC uudistaa autopesujaan pääkaupunkiseudulla24.8.2026 08:34:48 EEST | Tiedote
HOK-Elanto uudistaa neljä ABC-pesukatua syksyn aikana. Uudistusten myötä autopesuihin asennetaan uudet pesulaitteet, jotka nopeuttavat pesua ja parantavat pesutulosta. Samalla pesuhallien ilmettä raikastetaan sisältä ja ulkoa.
Uusi Prisma Tukku avataan Suomen suurimpaan Prismaan Helsingin Kaareen 19.8. klo 09:00 – erikoisuutena walk in -jääkaappi17.8.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
HOK-Elanto laajentaa palveluitaan avaamalla uuden Prisma Tukun Kaaren Prismaan Helsingissä keskiviikkona 19.8. klo 09:00. Prisma Tukku tarjoaa laajan valikoiman tukkupakkauskokoisia tuotteita yrityksille, yhdistyksille sekä kotitalouksille, jotka tarvitsevat tuotteita suuremmissa erissä. Prisma Kaaressa uutta on tuoretuotteiden walk in -jääkaappi sekä alkoholijuomien tukkuvalikoima. Elokuun alussa Tampereelle avattu ensimmäinen Prisma Tukku on herättänyt suurta kiinnostusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
