Vanhojen osakeasuntojen myynti väheni tammi-maaliskuussa kolmanneksen, asuntojen hinnat edelleen laskussa
3.5.2023 08:02:09 EEST | Tilastokeskus | Tiedote
Osakeasuntojen hinnat laskivat vuoden ensimmäisellä neljännekselläkaikissa suurissa kaupungeissa, mutta eniten pääkaupunkiseudulla. Vantaalla hinnat laskivat edellisestä vuodesta 7,0 prosenttia ja Helsingissä 6,2 prosenttia.
”Verrattuna vuodentakaiseen, maaliskuussa osakeasuntojen hintakehitys oli vastaava kuin tammi-helmikuussakin: hinnat laskivat kaikilla alueilla ja suurissa kaupungeissa enemmän kuin muualla maassa”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Anu Rämö.
Alkuvuonna kerrostaloasunnoista eniten laskivat yksiöiden hinnat. Pääkaupunkiseudulla ja kuuden suurimman kaupungin ulkopuolella yksiöiden hinnoissa oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yli 10 prosentin pudotus.
”Yksiöiden hinnat ovat nyt kaikilla Helsingin osa-alueilla suunnilleen samalla tasolla kuin neljä-viisi vuotta sitten. Viimeksi hintojen vuosimuutos on Helsingin yksiöissä ollut yhtä suuri vuonna 1995. Vielä loppuvuodesta rivitaloasuntojen hinnat laskivat vain maltillisesti, alkuvuodesta nekin jo selkeämmin.”
Uusien osakeasuntojen kauppoja tehtiin tammi-maaliskuussa koko maassa 71 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Uusien osakeasuntojen hinnat laskivat vuodentakaiseen verrattuna kuitenkin maltillisesti, 2,0 prosenttia.
"Uusien osakeasuntojen hintaindeksi laski esimerkiksi Pohjois-Suomessa merkittävästi. Alkuvuonna uudiskohteiden kaupankäynti oli kuitenkin hyvin vaisua, ja tästä johtuen alueellisesti yksittäisten kohteiden vaikutus hintaindeksiin voi olla hyvinkin huomattava”, Rämö muistuttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu RämöYliaktuaari
Puh:029 551 3450anu.ramo@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Yhä harvempi työskentelee selkeissä miesten tai naisten ammateissa – johtajista jo 41 % naisia19.3.2026 07:53:19 EET | Tiedote
Töiden jakautuminen sukupuolen mukaan eli segregaatio on Suomessa yhä vahvaa, mutta etenkin ammattien ääripäissä on tapahtunut vähittäistä lientymistä viime vuosina. Merkkinä tasa-arvon edistymisestä voi pitää myös sitä, että palkansaajien keskuudessa johtajan ammatin voi nykyisin luokitella tasa-ammatiksi: naisten osuus on ylittänyt 40 %.
Konkurssiluvut yhä korkealla – vuosisumma jälleen kerran 2000-luvun ennätykseen12.3.2026 08:03:20 EET | Tiedote
Helmikuu ei tuonut käännettä konkurssiaaltoon. Kuukauden aikana haettiin konkurssiin kaikkiaan 379 yritystä, mikä on 51 enemmän kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin.
Korjaus tiedotteeseen "Nuorten aikuisten riski ajautua köyhyyteen tai syrjäytyä on kasvanut"9.3.2026 13:47:40 EET | Tiedote
18–29-vuotiaiden köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevien määrä kasvoi vuonna 2024 kaikkiaan 36 000 henkilöllä, ei 56 000:lla, kuten tiedotteessa aiemmin virheellisesti kirjoitettiin.
Nuorten aikuisten riski ajautua köyhyyteen tai syrjäytyä on kasvanut6.3.2026 08:06:34 EET | Tiedote
Yhä useampi nuori aikuinen on vaarassa ajautua köyhyyteen tai syrjäytyä. Nuorissa erityisesti yksinasuvien riski on kasvanut selvästi. Myös 30–49-vuotiaiden köyhyys- tai syrjäytymisriski on noussut, eläkeikäisten taas pienentynyt.
Kuluttajien luottamus yhä alempana helmikuussa – odotukset inflaatiosta nousussa26.2.2026 08:02:13 EET | Tiedote
Kuluttajien luottamus vajosi entistäkin matalammalle helmikuussa, kun arviot oman talouden nykytilasta ja myös odotukset sekä omasta että Suomen taloudesta vuoden kuluttua olivat hyvin huonot. Kuluttajahintojen arvioitiin nousseen ja nousevan jatkossa entistä nopeammin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
