Vankila-museo tekee sateenkaarihistoriaa näkyväksi
28.6.2021 09:41:07 EEST | Suomen kansallismuseo | Tiedote

Homoseksuaalisuus oli Suomessa rikos vuoteen 1971. Suomen vankiloissa tuomioitaan samasukupuolisesta haureudesta suoritti Suomessa vuosina 1894–1971 kaikkiaan 1074 vankia. Rangaistus oli pisimmillään kaksi vuotta vankeutta. Rikosnimikkeestä luovuttiin laajan yhteiskunnallisen keskustelun saattamana. Vankila-museon uusi näyttely kertoo homoseksuaalisuuden dekriminalisoinnista.
”Vankila-museossa meillä on mahdollisuus tarkastella vankeinhoidon historian kautta monia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Vankila on marginaalien museo, siellä näyttäytyvät monet vaikeat yhteiskunnalliset ilmiöt ja ihmisyyteen liittyvät suhtautumistavat eri ajanjaksoina”, Vankila-museon uudistumista vetänyt yhteisömanageri Elisa Sarpo Suomen kansallismuseosta kertoo.
Historiantutkija Sandra Hagmanin käsikirjoittama pysyvä näyttely Miehimysselli esittelee rikosnimikettä ja sen vaikutuksia yleisellä tasolla sekä tuo esiin ihmisen äänen ja kokemuksen ajalta, kun homoseksuaalisuus oli vielä rikos.
”Vankilassa tulee iholle, miksi emme tunne sateenkaarihistoriaa kovinkaan hyvin”, Sarpo lisää.
Suomen kansallismuseo on jälleen Helsinki Priden yhteisökumppani, ja sateenkaarisisällöt tuodaan nyt ensi kertaa Helsingin Kansallismuseon ohella myös Hämeenlinnassa sijaitsevaan Vankilaan. Kansallismuseossa toteutetaan Pride-viikolla Queerros-teemaopastuksia (www.kansallismuseo.fi). Sateenkaariliput liehuvat saloissa kaikissa Suomen kansallismuseon kohteissa.
Suositun Vankilan kesä
Tästä kesästä alkaen Vankilassa voi lisäksi tutustua toimittaja Mari Lukkarin käsikirjoittamaan tatuointinäyttelyyn. Vankilatatuointeihin pääsee tutustumaan kahden omakohtaisen kertomuksen kautta. Tatuoinnit ovat vahvistaneet rikollista identiteettiä, viestineet muille omasta vankilahistoriasta ja kuvastanut oman elämän ristivetoja. Äänessä ovat Henry 'Remu' Aaltonen ja pitkän rikos- ja vankeuskierteen kokenut Pertti 'Poitsu' Stenman.
Suomen kansallismuseon kohteeksi vuonna 2019 Hämeen linnan kaupunginmuseolta siirtynyt Vankila on Suomen suurin vankilamuseo, joka toimi vankilana vuodesta 1871 ja museorakennuksena vuodesta 1996. Suomen kansallismuseon työryhmä on uudistanut Vankilaa yhteisölähtöisesti yhteiskunnallisesti vaikuttavaksi museokohteeksi, jossa vaikeaa kulttuuriperintöä (difficult heritage) käsitellään tilaa ja tietoa tukevan audiovisuaalisen kokemusmaailman kautta. Vankila on rikkonut kävijäennätykset vuosi toisensa jälkeen.
Miehimysselli: https://www.kansallismuseo.fi/fi/naeyttelyt/miehimysselli
Tatuoinneista: https://www.kansallismuseo.fi/fi/naeyttelyt/tahti-oli-vangin-merkki
Sateenkaareva historia -videokokonaisuus Suomen kansallismuseon YouTube-tilillä: https://www.youtube.com/channel/UCJkssnIJ6sDkPpZ1hCNzWGg
Lisätiedot
ylijohtaja Elina Anttila, elina.anttila@kansallismuseo.fi, puh. 0295 33 6131
viestintäsuunnittelija Sanna Paakkanen, sanna.paakkanen@kansallismuseo.fi, puh. 0295 33 6200
VANKILA
Kustaa III:n katu 8, Hämeenlinna
Avoinna 31.8. asti päivittäin klo 10–17
www.kansallismuseo.fi/fi/vankila
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen kansallismuseoMannerheimintie 34
00100 HELSINKI
p. 0295 33 6000, kansallismuseo@kansallismuseo.fihttps://www.kansallismuseo.fi/fi/kansallismuseo/etusivu
Suomen kansallismuseo
Suomen kansallismuseo on valtakunnallinen kulttuurihistorian museo, joka ylläpitää ja kehittää kulttuurihistorian kokoelmiaan, edistää kulttuuriperinnön tutkimusta ja käyttöä, sekä tarjoaa näyttely- ja yleisöpalveluja museokohteissaan ympäri maan: Kansallismuseo, Seurasaaren ulkomuseo, Tamminiemi, Suomen merimuseo, Langinkoski, Hvitträsk, Louhisaari, Vankila, Hämeen linna ja Olavinlinna. Yhteiskunnallisena keskustelijana ja alan kansainvälisenä vaikuttajana toimiva Suomen kansallismuseo on osa opetus- ja kulttuuriministeriön alaista Museovirastoa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen kansallismuseo
Kansallismuseon uudisosa luovutettu museon käyttöön – sisältöjen rakentaminen alkaa kohti kevään 2027 avautumista9.6.2026 12:17:31 EEST | Tiedote
Museon uudenkarheissa tiloissa alkavat nyt tilojen viimeistelytyöt, ja pian sen jälkeen sisältöjen rakentaminen. Peruskorjauksen läpi käynyt historiallinen päärakennus luovutetaan Suomen kansallismuseolle elokuussa. Kansallismuseo avautuu yleisölle huhtikuussa 2027.
Suomen kansallismuseon 17 menovinkkiä kesään29.5.2026 10:09:13 EEST | Tiedote
Suomen kansallismuseon museoiden ja linnojen kesäkausi jatkuu pitkälle syksyyn. Luvassa on ITE-taidetta, Rauni Palosen paperinukkeja ja koettavaa kaiken ikäisille.
KUTSU: Seurasaaren ulkomuseon Kesämökin media-aamupäivä perjantaina 5.6.202622.5.2026 11:59:16 EEST | Kutsu
Suomen kansallismuseon kohteisiin kuuluvassa Seurasaaren ulkomuseossa 13.6.2026 yleisölle avautuva Kesämökki on ikkuna suomalaiseen vapaa-ajanviettoon ja nykypäivän maaseutusuhteeseen. Kutsumme median edustajia tutustumaan Kesämökkiin perjantaina 5.6. klo 10–12.30.
Seurasaaren ulkomuseossa avautuva kesämökki on ikkuna suomalaiseen vapaa-ajanviettoon ja nykypäivän maaseutusuhteeseen – ulkomuseo kutsuu avajaisjuhliin12.5.2026 15:07:10 EEST | Tiedote
Suomen kansallismuseon kohteisiin kuuluva Suomen suurin ulkomuseo saa odotetun vetonaulan, kun kesämökki avautuu lauantaina 13.6.2026 yleisölle avajaispäivän mökkiolympialaisilla. Vuonna 1953 valmistunut, ja Hyvinkäältä Helsinkiin viime syksynä siirretty kesämökki tuo talonpoikaista asumista esittelevän Seurasaaren ulkomuseon kokemuksellisesti kiinni nykyaikaan. Seurasaaren ulkomuseo avautuu kesäkauteen 15.5.2026.
En omfattande utställning med ITE-konst öppnar på Tavastehus slott11.5.2026 09:35:07 EEST | Pressmeddelande
I Tavastehus slott öppnar för första gången en omfattande utställning med ITE-konst. Karnevalen – ITE-konst på slottet presenterar verk av 27 ITE-konstnärer verksamma i olika delar av Finland. Utställningen förkunnar den falske konungens dag i den medeltida karnevaltraditionens anda och granskar friheten inom humor, kritik och självuttryck. Utställningen är öppen 28.5.2026–7.3.2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

