Vantaa Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa pääkaupunkiseudun ykkönen ja koko maan kolmonen

Suomen Vuokranantajien vuoden 2021 kaupunkirankingin perusteella asuntosijoittajan näkökulmasta houkuttelevin kaupunki on Tampere. Kakkossijan vei Turku ja kolmossijan Vantaa.
”Vantaa pärjäsi rankingissa parhaiten pääkaupunkiseudun kaupungeista. Vantaan vahvuuksia ovat kaupungin keskeinen sijainti pääkaupunkiseudun työmarkkinoilla ja hyvät liikenneyhteydet Helsinkiin, muualle maahan sekä maailmalle. Koronapandemia on iskenyt kovaa Vantaalle ja erityisesti kaupungin tärkeimmälle työpaikka-alueelle lentokentälle. Lentokentän toiminnan palautumisella on iso vaikutus kehäradan varren kaupunginosien vuokra-asuntojen kysyntään”, Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen toteaa.
Suomen Vuokranantajien kaupunkiranking perustuu Pellervon taloustutkimuskeskuksen (PTT) laskemiin kaupunkikohtaisiin ennusteisiin asuntosijoittamisen tuottojen kehityksestä, asuntojen markkinointiaikoihin Vuokraovi.com-sivustolla sekä alueellisiin kehitystekijöihin, kuten esimerkiksi Tilastokeskuksen väestöennusteeseen ja Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometrin kaupunkikohtaisiin kehitysnäkymiin. Vantaalaiset vuokranantajat arvioivat kaupunkinsa kehitysnäkymät viime kevään Vuokranantaja-barometrissa neljänneksi parhaaksi.
”Asuntojen neliöhinnat ovat Vantaalla muuta pääkaupunkiseutua edullisemmat, mutta vuokratasossa erot ovat kaupunkien välillä pienemmät. Ennustettu vuokratuotto onkin Vantaalla suurten kaupunkien paras. Toisaalta taas ennustettu arvonnousu jää suurten kaupunkien pienimmäksi. Vantaa sopii hyvin kohteeksi asuntosijoittajalle, joka painottaa strategiassaan vuokratuottoa, mutta haluaa välttää asuntojen arvonlaskuun tai tyhjiin kuukausiin liittyviä riskejä”, Rokkanen pohtii.
Rokkasen mukaan moni asuntosijoittaja suosii Vantaata ja muita kasvukeskuksia juuri sen vuoksi, että asuntojen arvokehitykseen tai uuden vuokralaisen löytymiseen liittyy vähemmän riskejä kuin pienemmissä kaupungeissa. Rokkasen mukaan on kuitenkin tärkeää samaan aikaan tiedostaa, että suurissa kaupungeissa erot kaupunginosien välillä ovat suuret. Esimerkiksi Vantaalla alueiden yhteyksissä ja lähipalveluissa on suurta vaihtelua.
Vuokramarkkinoilla odotetaan asuntojen kysynnän elpyvän koronan jäljiltä
Viime vuosien voimakas vuokra-asuntojen tarjonnan kasvu on hidastanut vuokrakehitystä kasvukeskuksissa ja kääntänyt vuokrat jopa pieneen laskuun monessa keskisuuressa kaupungissa. Vantaalla vapaarahoitteiset vuokrat nousivat tammi-maaliskuussa 0,7 prosenttia vuodentakaisesta. Vastaava muutos koko pk-seudulla oli 0,9 prosenttia. Vantaalla pitkittynyt koronatilanne on vaikuttanut leikanneen erityisesti kaksioiden ja suurempien vuokra-asuntojen kysyntää ainakin hetkellisesti.
”Korona ei kyselyidemme perusteella ole lisännyt häiriöitä vuokranmaksussa, mutta vuokralaisen löytyminen on vaikeutunut alkuvuonna koko maassa. Rajoitukset ovat iskeneet opiskelijoiden sekä esimerkiksi monen palvelualojen työntekijöiden vuokra-asuntojen kysyntään. Vuokramarkkinoilla odotetaan asuntojen kysynnän elpyvän loppuvuoden aikana rokotusten edetessä ja kaupunkien avautuessa”, Rokkanen arvioi.
”Vuokra-asuntojen tarjonnan kasvu on alkuvuonna jatkunut kysynnän kasvua vahvempana, mikä on vaikeuttanut vuokralaisen löytymistä. Erityisesti pääkaupunkiseudulla näkyy edelleen matkailun pysähtyminen ja vuokra-asuntotarjonnan kasvu lyhytaikaisen majoituksen puolelta. Muualla Suomessa on nähtävillä merkkejä palautumisesta. Heinä-elokuu on vuokramarkkinoiden kuumin sesonki. Vaikka alkuvuosi on ollut vuokralaisen markkinat, loppukesästä varsinkin yksiöt liikkuvat todennäköisesti nopeasti. Siksi opiskelu- tai työpaikan varmistuttua kannattaa nopeasti käynnistää asunnon etsintä”, kertoo liiketoimintapäällikkö Henrik Laakkonen Vuokraovi.comilta.
Katso lisätietoa kaupunkirankingista Suomen Vuokranantajien sivuilta. Kaupunkikohtaiset arviot ovat tarkemmin luettavissa jäsensivuiltamme maksutta Suomen Vuokranantajien jäsenille.
Median edustajana voit saada kaupunkikohtaiset tiedot ekonomisti Sakari Rokkaselta, sakari.rokkanen@vuokranantajat.fi (lomalla 9.7.2021-1.8.2021) tai yhteiskuntasuhdepäällikkö Ville Valkoselta, ville.valkonen@vuokranantajat.fi 12.7.-30.7. Sakari Rokkasen loman aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sakari RokkanenEkonomisti
Puh:040 762 5340sakari.rokkanen@vuokranantajat.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat eteenpäin yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 25 000 vuokranantajaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Vuokrien lasku syvenee ja laajenee – vapaarahoitteiset vuokrat laskivat jo koko maassa15.1.2026 08:59:52 EET | Tiedote
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 viimeiseltä neljännekseltä loka-joulukuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat laskivat nyt sekä pääkaupunkiseudulla että muualla Suomessa. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 1,3 prosenttia vuoden takaisesta, ja muualla maassa laskua kertyi 0,5 prosenttia. Kyseessä on poikkeuksellinen tilanne, jossa vuokrien lasku ei enää rajoitu yksittäisiin kaupunkeihin tai alueisiin, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Jatkovalmistelussa esitetään kaivattuja muutoksia huoneenvuokralain irtisanomisaikoihin17.12.2025 15:00:00 EET | Tiedote
Huoneenvuokralain uudistamisen jatkovalmistelussa ehdotetaan suurempia muutoksia irtisanomisaikoihin, kuin mitä aiemmassa työryhmämietinnössä oli esitetty. Jatkovalmistelussa ehdotetut muutokset toisivat toivottua tasapainoa vuokralaisen ja vuokranantajan irtisanomisaikoihin, kertoo Suomen Vuokranantajat ry:n yhteiskuntasuhdepäällikkö Juho Kärkkäinen.
Hyvä vuokranantaja 2025 -palkinto Jesse Särsille22.11.2025 17:24:04 EET | Tiedote
Vuokralaiset VKL:n ja Suomen Vuokranantajien yhdessä jakama Hyvä vuokranantaja -palkinto meni tänä vuonna Littoisissa asuvalle Jesse Särsille, joka vuokraa asuntoja Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueella. Palkinnolla halutaan nostaa esiin kasvollisia yksityisiä vuokranantajia ja kannustaa hyvään ja vastuulliseen vuokranantajuuteen.
Vakuutusvertailu: Vuokranantajille tarjolla edelleen laaja kattaus vakuutuksia22.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Vuokra-asuntoa suojaamassa on tavallisesti vuokralaisen oma kotivakuutus ja taloyhtiön kiinteistövakuutus. Markkinoilla on myös kattava valikoima vuokranantajan vakuutuksia täyttämään kotivakuutuksen ja kiinteistövakuutuksen aukkoja. Vakuutusten soveltuminen lyhytaikaiseen vuokraukseen voi kuitenkin vaihdella, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta vakuutusvertailusta
Vuokrien lasku kiihtyy pääkaupunkiseudulla, ja nousuvauhti hidastuu muualla Suomessa16.10.2025 09:13:04 EEST | Tiedote
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 kolmannelta neljännekseltä heinä-syyskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin vaivaiset 0,1 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla vuokrien lasku voimistuu (-0,5 %). Muualla Suomessa vuokrat nousivat enemmän (0,6 %), joskin nousuvauhti on hidastunut selkeästi. Vuokrakehityksen kärjessä jatkavat Rovaniemi ja Vaasa, sekä uutena kärkikolmikkoon nousi Seinäjoki, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



