Vapaaehtoinen saa iloa myös itselleen
Valtakunnallisen omaishoitajien viikon teemana on tänä vuonna vapaaehtoistoiminnan merkitys yhteiskunnassa sekä sen vaikutus hyvinvointiin.
Vapaaehtoisuuteen ei ole pakko sitoutua vuosiksi. Jokainen voi itse päättää, mihin mielenkiinto ja aika riittävät.
Lohjalainen Gun Hirvonen on ollut Parkinsonin tautia sairastavan miehensä omaishoitaja. Miehen muutettua hoivakotiin Gun halusi enemmän sisältöä päiviinsä ja lähti siksi entistä vahvemmin mukaan vapaaehtoistoimintaan.
“Minulle se merkitsee paljon. Tunnen itseni tarpeelliseksi, kun voin auttaa omalla kokemuksellani. Siitä tulee hyvä olo”, Hirvonen sanoo.
“Haluan tukea omaishoitajia, jotta he pääsisivät helpommalla. Samalla haluan kehittää omaishoitoasioita. On niin paljon parannettavaa.”
Ihmisillä on halu auttaa
Pitkälti vapaaehtoisvoimin toimivien omaishoitajayhdistysten merkitys omaishoitajille ja sosiaali- ja terveyspalvelujen täydentäjänä on korvaamattoman arvokasta.
Yhdistystoiminta ei kuitenkaan onnistu ilman yhteiskunnan tukea. Yhdistysten toiminnan merkitys on tunnustettava ja niiden toiminta turvattava.
Äänekoskella asuva Suvi Tikander on ollut Ääneseudun Omaishoitajien johtokunnan jäsen jo 17 vuotta. Järjestötyön lisäksi hän on muun muassa ohjannut vertaisryhmiä.
“Vertaistoiminta on ajoittain rankkaa, mutta yleisesti ottaen voimauttavaa. Tuntuu hyvältä, että voi olla tukemassa ihmisten jaksamista ja arjen sujumista”, Tikander sanoo.
Omaishoitajaviikolla runsaasti tapahtumia
Valtakunnallista omaishoitajien viikkoa vietetään tänä vuonna 20.–27.11. Viikon käynnistää monilla paikkakunnilla omaishoitajien kirkkopyhä sunnuntaina 20.11.
Viikon aikana Omaishoitajaliiton jäsenyhdistykset järjestävät lukuisia tapahtumia, joista saa tietoa osoitteesta omaishoitajat.fi.
Valtakunnallisen omaishoitajien viikon pääjuhlaa vietetään tänä vuonna torstaina 24.11. klo 13–16 Meri-Karinan Airistosalissa Turussa. Tapahtuma järjestetään yhdessä Turun seudun omaishoitajat ry:n kanssa.
Tilaisuudessa puhuvat Turun apulaispormestari Elina Rantanen, Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuutettu Kristiina Hellsten, Omaishoitajaliiton puheenjohtaja Sari Raassina sekä Turun seudun omaishoitajat ry:n puheenjohtaja Seija Paatero. Juhlapuheen pitää professori Vappu Taipale.
Pääjuhlaa voi seurata ilman ennakkoilmoittautumista verkkosivuilla omaishoitajat.fi.
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Ismo Laukkarinen
viestinnän asiantuntija
020 7806 528
ismo.laukkarinen(at)omaishoitajat.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta

Hämeentie 105 A 18, 5 krs.
00550 Helsinki
020 7806 500http://www.omaishoitajat.fi
Omaishoitajaliitto ry on omaishoitajien edunvalvonta- ja tukijärjestö. Liitto toimii asiantuntijana omaistaan hoitavien henkilöiden yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi sekä tukee erilaisin tavoin omaishoitotilanteessa olevia henkilöitä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Omaishoitajaliitto ry
Omaishoito osaksi hoivan kokonaisratkaisua!21.4.2023 09:38:09 EEST | Tiedote
Väestö ikääntyy, huoltosuhde heikkenee, työikäinen väestö hupenee ja hoiva-ala on kriisissä. Tämä on kestämätön yhtälö. Seuraavan hallituksen on otettava läheis- ja omaishoito osaksi hoivan kokonaisratkaisua.
Omaishoitajien asema paranee vain lakeja muuttamalla12.10.2022 13:49:20 EEST | Tiedote
Omaishoitajat tarvitsevat koulutusta ja neuvontaa sekä psykologista ja taloudellista tukea. Lisäksi heidän täytyy saada konkreettista apua, kuten tilapäishoito- ja päiväpaikkoja sekä sijaishoitajia. Suomi ei selviä hoivakriisistä ilman hyvin toimivaa omaishoitoa, arvioi Omaishoitajaliitto ry tänään syyskokouksessaan Hämeenlinnassa.
Naisten ja miesten tasa-arvo ei toteudu omaishoidossa3.10.2022 12:30:07 EEST | Tiedote
Omaishoitajaliitto vaatii toimia sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi. Hoivatyön epätasainen jakautuminen sukupuolten kesken vaikuttaa naisten urakehitykseen, ansiotuloihin sekä eläkekertymään. Omaishoitajaliitto kampanjoi asiasta yhdessä eurooppalaisten omaishoitojärjestöjen kanssa Euroopan omaishoitajien päivänä 6. lokakuuta. Omaishoitajista valtaosa on naisia Suomessa ja koko EU:n alueella kaikesta hoivasta 80 prosenttia on omais- ja läheishoitoa. Näistä hoitajista lähes 60 prosenttia on naisia. Suomessa on runsaat 350 000 omais- ja läheishoitajaa. Heistä 50 000 on tehnyt sopimuksen kunnan kanssa. Näistä sopimusomaishoitajista noin 70 prosenttia on naisia. Naiset hoitavat sairaat, lapset ja vanhukset Euroopan tasa-arvoinstituutin (EIGE) tutkimuksen mukaan yksi suurimmista epätasa-arvoa aiheuttavista ongelmista johtuu kotitöiden ja palkattoman hoivavastuun jakautumisesta. Työssäkäyvät naiset tekevät palkatonta hoivatyötä keskimäärin 22 tuntia viikossa, mutta työssäkäyvät miehet alle
Vähäinen liikunta haastaa omaishoitajien hyvinvointia31.3.2022 11:00:50 EEST | Tiedote
Omaishoitoperheiden arjessa on useita tekijöitä, jotka estävät omaishoitajaa pitämästä huolta omasta hyvinvoinnistaan ja liikkumisestaan. Omaishoitajat ohittavat helposti omat terveydelliset tarpeensa laittaessaan muun perheen ja apua tarvitsevan läheisen tarpeet omiensa edelle.
Joka kolmas työssäkäyvä pitää huolta läheisestään ansiotyön ohessa10.3.2022 09:50:24 EET | Tiedote
Omaishoidon ja työelämän yhteensovittaminen on haastavaa, mutta ei mahdotonta. Viikolla 11 Omaishoitajaliitto nostaa esille omaishoidon ja ansiotyön yhteensovittamiseen liittyviä kysymyksiä sosiaalisen median kanavilla. Aihetunnisteena on #ruuhkavuodet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme