Vapauteen kietoutuu vastuu

– Raha polttelee. Eläke halutaan nostaa ennakkoon könttänä omalle tilille, koska se on mahdollista. Harva kuitenkaan tietää, mitä on tekemässä, toteaa lontoolaisen sijoitusjätti Fidelity Investmentsin johtaja Richard Parkin.
Britit ovat nostaneet eläkepottinsa ennakkoon. Suomessakin tuhannet ovat päättäneet käyttää valinnanvapauttaan. Tänä vuonna 61 vuotta täyttäneet ovat voineet ottaa kertyneestä työeläkkeestään joko puolet tai neljänneksen maksuun ennen varsinaista vanhuuseläkeikää. Tämän uuden eläkelajin, osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen, valitsee keskimäärin noin tuhat henkilöä kuukaudessa.
– Osittainen eläke houkuttelee, koska se tuo välittömästi lisätuloa talouteen, vaikka eläminen muuten jatkuisi entiseen tapaan, Eläketurvakeskuksen kehityspäällikkö Jari Kannisto analysoi asiantuntija-artikkelissaan.
Työn muutos tuntuu jo
Työn muutos on tosiasia. Kukaan ei vielä tiedä, onko järisyttävin työn muutos edessä vai jo tapahtunut. Millaista on työ runsaan 20 vuoden kuluttua? Tätä pohtii ajatushautomo Demos Helsingin teemajohtaja Johannes Koponen lehden lähtöjutussa.
– Työhön liittyvissä rakenteissa, asenteissa ja keskustelussa on parantamisen varaa. Pitäisikö jo keksiä uudet rakenteet verotukseen ja toimeentuloturvaan, Koponen kysyy.
Demos ja Sitra yhteistyökumppaneineen julkaisivat alkuvuonna Työ 2040 -raportin. Sen innoittamana Eläketurvakeskus tuotti vaihtoehtoiset skenaariolaskelmat siitä, miten työn muutosten arvioidaan vaikuttavan työeläkemaksuun ja julkisen talouden kehitykseen.
Nuorilta iso peukku eläketurvalle
Talouspuheen täyttämässä uutisvirrassa kesällä julkistetun eläkebarometrin tulos on jäänyt vähemmälle huomiolle. Nuoret luottavat yhteiskunnan instituutioihin – myös eläkkeisiin. Tämä yllätti myönteisesti myös tutkijat.
– Olin odottanut vähän toisenlaisia tuloksia. Tutkimus osoittaa, että nuoret ovat perillä eläkeasioista, Eläketurvakeskuksen tutkimusosaston päällikkö Susan Kuivalainen toteaa lehdessä.
Digilehteen, Työeläke 4:2017
Työeläke-lehti on työeläkealan ammatti- ja sidosryhmälehti. Lehteä julkaisee Eläketurvakeskus.
Lisätietoja:
päätoimittaja Kati Kalliomäki, puh. 050 330 1343, kati.kalliomaki(at)etk.fi
toimituspäällikkö Anne Iivonen, puh. 050 575 7134, anne.iivonen(at)etk.fi
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Eläketurvakeskus on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläke-lehti
Risto Murto Työeläke-lehdessä: Isot kriisit eletään myös eläkejärjestelmän kautta3.6.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Riskit lisääntyvät ja osakepaino kasvaa tulevan sijoitusuudistuksen myötä. Työeläke-lehden haastattelussa Risto Murto muistuttaa, että uudistus on järkevä toteuttaa asteittain ajallisesti hajauttaen.
Työeläke-lehdessä Ilkka Oksala avaa eläkeneuvottelujen taustat17.3.2025 08:40:00 EET | Tiedote
Eläkeuudistuksen ratkaisijana Ilkka Oksalalla oli kaksoisrooli eläkeneuvotteluissa: toinen käsi heilutti uskollisesti elinkeinoelämän sauvaa ja toinen tahditti osapuolia keskinäiseen sopimukseen. Oksalan henkilöhaastattelun lisäksi Työeläke-lehti avaa tuoreeltaan eläkeuudistukseen liittyviä monia näkökulmia.
Työeläke-lehti: Julkisen talouden paineet ulottuvat eläketurvaan2.12.2024 08:40:00 EET | Tiedote
Joulukuun Työeläke-lehdessä puheenaiheena on valtion ja työeläkejärjestelmän suhde. Lehdessä ekonomistikolmikko perustelee, mikä rooli työeläkevaroilla on julkisen talouden tasapainottajana.
Hanén vaatii yrittäjäeläkkeeseen täysremonttia30.9.2024 08:40:00 EEST | Tiedote
”YEL-työtulosta on luovuttava", sanoo Liisa Hanén uusimmassa Työeläke-lehdessä. Mikro- ja yksinyrittäjien edunvalvoja haluaa samat eläkesäännöt yrittäjille ja palkansaajille.
Työeläke-lehti kurkisti eläkeläisen lompakkoon3.6.2024 08:40:00 EEST | Tiedote
Jopa puolet eläkeläisistä on kiinnostunut tekemään töitä eläkkeellä. Työeläke-lehden kesäkuun lehti kurkistaa eläkeläisten lompakkoon ja luo kuvan suomalaisesta eläkkeensaajasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme