Varhaiskasvatuksen opettajien koulutus on tullut jäädäkseen Kokkolaan
10.3.2022 12:04:03 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa alkaa syksyllä 2022 kaksi uutta varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuden tuottavaa kandidaattiohjelmaa. Toinen ohjelmista on suunnattu varhaiskasvatuksessa työskenteleville, ja toiseen puolestaan haetaan avoimen väylän kautta. Molemmat ohjelmat toteutetaan monimuotokoulutuksena.
Koulutuksiin valitut opiskelijat suorittavat kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon, ja saavat pätevyyden toimia varhaiskasvatuksen opettajina varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Tutkinnot myöntää Jyväskylän yliopisto.
Avoimen väylä varhaiskasvatuksen opettajan opintoihin
Lisäksi Jyväskylän yliopisto on tehnyt päätöksen kandidaattikoulutuksen perustamisesta Kokkolan yliopistokeskus Chydeniukseen. Tämä tarkoittaa, että avoimen väylän kautta haettavasta kandidaatinohjelmasta tulee vakituinen tutkintokoulutus yliopistokeskukseen.
– Olen ylpeä ja erittäin iloinen siitä, että olemme saaneet pitkään tavoitellun varhaiskasvatuksen koulutuksen Kokkolaan. Se tarkoittaa alueelle hyvää varhaiskasvatuksen laatua myös tulevaisuudessa, millä on tärkeä yhteiskunnallinen merkitys. Varhaiskasvatuksen uusi vakinaistettu koulutus vahvistaa opiskelumahdollisuuksia alueella ja tarjoaa aikuisopiskelijoille asuinpaikasta riippumattoman korkealaatuisen yliopistokoulutuksen, toteaa yliopistokeskuksen varajohtaja ja kasvatustieteen yksikönjohtaja professori Heidi Harju-Luukkainen.
Pätevöitymiskoulutus työelämässä toimiville varhaiskasvattajille saa jatkoa
Varhaiskasvatuksen osaamiselle on Kokkolassa tarvetta: syksyllä 2021 yliopistokeskuksessa aloitti ensimmäinen varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuden tuottava koulutus. Tämäkin koulutus on osa valtakunnallista 1000+ -hanketta, jossa on mukana kuusi yliopistoa.
– 1000+ -koulutus sai opetus- ja kulttuuriministeriöltä rahoituksen sisäänottoihin myös syksyllä 2022 ja 2023, iloitsee koulutuksesta vastaava yliopistonopettaja Essi Korkeaniemi.
– Laadukkaat monimuotokoulutuksemme, 1000+ ja avoimen väylä, mahdollistavat opiskelun joustavasti, sillä osittainen työssäkäynti opintojen aikana on mahdollista, ja opintoihin voi hakea kauempaakin. Lähiopetusta Kokkolassa on keskimäärin ainoastaan 3 päivänä kuukaudessa, Korkeaniemi ja avoimen väylästä vastaava yliopistonopettaja Katja Sirvio kertovat.
Koulutuksiin haetaan korkeakoulujen yhteishaussa 16.–30.3.2022. Haku tapahtuu Opintopolku.fi-palvelun kautta, josta löytyvät myös valintaperusteet ja koulutusten kuvaukset.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
professori Heidi Harju-Luukkainen heidi.k.harju-luukkainen@jyu.fi +358 40 8477 225
yliopistonopettaja Essi Korkeaniemi essi.e.korkeaniemi@jyu.fi +358 50 4330 067
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on monitieteinen, Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistojen muodostama yliopistokeskus, jonka toimintaa koordinoi Jyväskylän yliopisto. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on aikuisille suunnatun yliopistollisen opetuksen ja oppimisen edelläkävijä sekä kansainvälisesti ja alueellisesti verkottunut tutkimuskumppani.
www.chydenius.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitös: Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat valtasuhteita ja voivat aiheuttaa teknostressiä5.11.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat työn tekemisen tapoja ja työpaikkojen valtasuhteita, osoittaa YTM Anna Lammen väitöstutkimus. Robotit voivat helpottaa työtä, mutta niiden käyttöönotto voi myös aiheuttaa teknostressiä, jos työntekijöiden tarpeita ja työn organisointia ei huomioida riittävällä tasolla.
Jyväskylässä järjestettävä Rauhan riimit -tapahtuma tuo koululaiset yhteen rakentamaan rauhaa rapin, kielen ja luovuuden keinoin4.11.2026 15:30:58 EET | Tiedote
Jyväskylässä järjestetään keskiviikkona 11.11. Rauhan riimit - tapahtumapäivä, joka tuo yhteen UNESCO-koulujen oppilaita Kuopion, Jyväskylän ja Pirkanmaan alueilta. Tapahtuman keskiössä ovat rauhankasvatus, kulttuuriperintö, kestävä tulevaisuus sekä luovan ilmaisun mahdollisuudet.
Itsemyötätunnon pelko voi lisätä perfektionististen urheilijoiden mielenterveyden haavoittuvuutta4.11.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Perfektionistinen käyttäytyminen on yleistä kilpaurheilussa, mutta sen on todettu lisäävän mielenterveysongelmien riskiä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa erityisesti itsemyötätunnon pelko näyttäytyi merkittävänä mielenterveyden haavoittuvuutta lisäävänä tekijänä perfektionistisilla kilpaurheilijoilla.
Tutkimus: Lapsen koulupoissaolot voivat haastaa vanhemmuutta3.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Lapsen pitkittyneet vaikeudet käydä koulua kuormittavat koko perhettä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan pitkittynyt koulukieltäytyminen herättää vanhemmissa syyllisyyttä, epävarmuutta ja huolta sekä muuttaa heidän käsitystään omasta vanhemmuudestaan.
Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

