Varhaiskasvatuksen palveluihin ollaan Naantalissa erittäin tyytyväisiä
21.5.2021 09:05:13 EEST | Naantalin kaupunki | Tiedote

Naantalilaisissa perheissä ollaan varhaiskasvatuksen palveluihin erittäin tyytyväisiä, käy ilmi kaupungin tekemästä asiakastyytyväisyyskyselystä. Kyselyssä Naantalin varhaiskasvatuksen palvelut saivat asteikolla 1–5 yleisarvosanaksi 4,5. Vuonna 2018 vastaava luku oli 4,28.
Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin päiväkotien, perhepäivähoidon ja avoimen varhaiskasvatuksen toimintojen asiakkaille. Sähköinen kysely oli vastattavissa 26.3.–28.4.2021, ja vastauksia saatiin 390. Säännöllisesti kahden vuoden välein toteutettavan kyselyn tarkoituksena on toimia varhaiskasvatuksen kehittämistoiminnan tukena.
Pääsääntöisesti tyytyväisyyskyselyssä arvioitiin toiminnan toteuttamista ja toiminnan sisältöjä asteikolla 1–5; mitä suurempi arvo, sitä positiivisempi arvio. Kaikilla kysytyillä osa-alueilla vastausten keskiarvo oli yli 4 eli erittäin hyvä.
Erityisen positiivisina asiakkaat kokivat vastaanoton varhaiskasvatuksessa (ka 4,7), suvaitsevaisuuteen kannustamisen toiminnassa ja kaikkien hyväksynnän (ka 4,7) sekä varhaiskasvatuksen positiivisen ilmapiirin (ka 4,5).
– Meidän henkilökuntamme on erittäin ammattitaitoista, sensitiivisyydellä ja sydämellä työhönsä, lapsiin ja perheisiin suhtautuvaa. Tämä näkyy kyselyn vastauksissa, iloistee Naantalin varhaiskasvatuksen johtaja Kaisa Rantala.
Vastaajista 91,8 prosenttia koki, että nykyiset Naantalin varhaiskasvatuksen tarjoamat palvelut ovat laajuudeltaan ja sisällöltään naantalilaisille perheille riittäviä. Vuonna 2018 vastaava luku oli 83 %.
– Viimeisen neljän vuoden ajan varhaiskasvatuksen palvelujen kokonaisuutta on yhdessä koulutuslautakunnan kanssa systemaattisesti kehitetty. On muun muassa aloitettu puistotoiminta ja lapsiparkki keskustassa ja saariston alueen perhetyötä on lisätty. Lisäksi varhaisen tuen perheohjaus ja varhaiserityiskasvatuksen kehittämistyö näkyvät varmasti tässä hyvässä prosenttiluvussa, Rantala jatkaa.
Epidemiavuosi näkyi palvelussa
Tänä vuonna asiakastyytyväisyyskyselyssä kysyttiin myös koronatilanteeseen liittyen. Vastaajista 60,6 % kertoi, että koronaepidemia on vaikuttanut varhaiskasvatuspalveluun. Avoimissa vastauksissa kuvattiin esimerkiksi henkilöstön ja asiakkaiden vuorovaikutuksen vähentyneen ja toiminnallisuuden muuttuneen esim. retkien ja vanhempainiltojen perumisten myötä. Reilu yhdeksän kymmenestä koki, että varhaiskasvatuksen tiedottaminen oli riittävää korona-aikana.
– Viime vuosi on ollut henkilökunnallemme erittäin rankka erilaisten koronarajoitusten ja täysien ryhmien vuoksi. Siitä huolimatta on jaksettu joustaa ja tehdä laadukasta ja hyvää varhaiskasvatusta, Rantala toteaa.
– Kaupunkitasolla meidän tuleekin kiinnittää huomioita henkilöstömme työhyvinvointiin ja työssäjaksamiseen. Panostusta henkilöstöön tarvitaan, jotta voimme jatkossakin iloita näistä hyvistä tuloksista, hän painottaa.
Vastaajasta 66,8 % kertoi saaneensa lapselleen ja perheelleen tukea haastavissa tilanteissa. Varhaiskasvatuksen perheohjaus ei ollut kuitenkaan suurimmalle osalle tuttu palvelu. Perheohjaus on matalan kynnyksen palvelu, jossa pyritään neuvonnan, palveluohjauksen ja yhdessä tekemisen kautta löytämään vastauksia perheiden pulmatilanteisiin.
– Vaikka naantalilaiset lapset ja perheet pääosin voivat hyvin, on meillä myös lapsia ja perheitä, jotka todella tarvitsevat apua ja tukea. Arjen varhaiskasvatus päiväkodeissa, perhepäivähoidossa, esiopetuksessa sekä varhaiserityiskasvatus, perheohjaus ja avoimet palvelut luovat kokonaisuuden, jolla monipuolisesti tuetaan lasten kasvua ja oppimista sekä perheiden hyvää arkea. Tätä työtä emme kuitenkaan tee yksin. Tärkeää on jatkossakin tehdä kunnan sisällä vahvaa yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Yhteistyöllä saavutetaan hyvinvoivin kunta, Rantala uskoo.
Naantalin varhaiskasvatus sai asukkailta hyvät arviot myös Kuntaliiton Kuntalaistutkimus 2020 -kyselyssä. Kyselyssä 88 prosenttia naantalilaisista vastaajista piti varhaiskasvatuksen päivähoitopalveluita sekä esiopetusta hyvin hoidettuina. Tutkimuksessa mukana olleiden 43 kunnan keskiarvo oli varhaiskasvatuksen osalta 74 % ja esiopetuksen osalta 77 %.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaisa Rantala
varhaiskasvatusjohtaja
Naantalin kaupunki
040 669 3926
kaisa.rantala@naantali.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Taidetaivallus näyttää saaristoa lasten silmin keskustan näyteikkunoissa16.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Naantalin varhaiskasvatuksen ja paikallisten yritysten järjestämä vuosittainen Taidetaivallus-tapahtuma tuo jälleen päiväkoti-ikäisten lasten tekemät askartelu- ja piirrostyöt koristamaan keskustan näyteikkunoita. Ensimmäisestä Taidetaivalluksesta on jo 10 vuotta.
Allegro e Vivace! -musiikkiseikkailu Naantalin musiikkiopistolla la 14.3.12.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Naantalin Musiikkiopisto järjestää jälleen Allegro e Vivace! -päivän lauantaina 14. maaliskuuta klo 13.00–14.30.
Luento Saariston rengastien reiteistä, kohteista ja palveluista pääkirjastossa11.3.2026 08:11:28 EET | Tiedote
Naantalilainen tietokirjailija ja luontomatkailuopas Tuomo Kesäläinen kertoo Saariston rengastiestä Naantalin pääkirjastossa torstaina 19.3. klo 17.30.–18.45.
Kaupungin liikuntatilat tarjoavat mahdollisuuksia monipuoliseen harrastamiseen10.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Naantalin kaupunki tarjoaa monipuolisesti tiloja liikkumiseen. Talvikauden 2026–2027 käyttövuorot ovat nyt varattavissa toukokuun puoleen väliin saakka.
Naantalin uuden brändin ytimessä on ilo9.3.2026 10:49:45 EET | Tiedote
Kaupunginhallitus hyväksyi 2.3.2026 Naantalin uuden strategisen viestintäsuunnitelman ja brändikirjan. Brändiuudistuksen lähtökohtana oli yksi yhteinen, vahva Naantali-brändi. Uuden brändin ydinviesti on ”Ilo olla”.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
