Varhaiskasvatuksen Opettajien Liitto VOL ry

Varhaiskasvatuspäivänä kampanjoidaan pienten lasten opettajien puolesta

Jaa

Varhaiskasvatuslain toinen vaihe on parhaillaan lausuntokierroksella. Lastentarhanopettajaliiton mielestä luonnos varhaiskasvatuslaiksi edistää lapsen oppimista ja kehitystä vahvistavaa toimintakulttuurin muutosta varhaiskasvatuksessa. – Lastentarhanopettajan rooli ja vastuu pedagogisesta työstä selkiytyy, Lastentarhanopettajaliiton puheenjohtaja Anitta Pakanen kiteyttää Valtakunnallisena Varhaiskasvatuspäivänä.

Lastentarhanopettajaliitto katsoo, että lakiluonnoksessa esitetyt keskeiset elementit pedagogiikan vahvistamiseksi ovat päiväkotien henkilöstörakenteen kehittäminen sekä päiväkotien henkilöstön nimikkeiden ja kelpoisuuksien määrittely koulutustaustojen mukaan. Tämä on päiväkotien monialaisen yhteistyön onnistumisen näkökulmasta välttämätön uudistus, jotta varhaiskasvatustyö tukee parhaalla mahdollisella tavalla lasten oppimista, kasvua ja kehitystä.

Opettajien ja johtajien osaaminen vahvistuu

Lakiesityksen mukaan varhaiskasvatuksen opettajalta edellytetään kasvatustieteen kandidaatin tutkintoa. Sekä varhaiskasvatuksen erityisopettajalta että päiväkodin johtajalta edellytetään varhaiskasvatuksen opettajankoulutusta. Lisäksi päiväkodin johtajan kelpoisuudeksi esitetään kasvatustieteen maisteritutkintoa. – Nämä ovat varhaiskasvatuksen laadun kannalta merkittäviä linjauksia ja ovat yhtenäisiä päiväkotien henkilöstörakenteen ja osaamistavoitteiden noston kanssa, Pakanen kiittelee.

Päiväkotien henkilöstörakenteen muutos yhdistyneenä pedagogisen koulutuksen saaneiden opettajien eläköitymisen suureen määrään merkitsee merkittävää yliopistojen varhaiskasvatuksen opettajakoulutuspaikkojen lisäystä. Yliopistojen varhaiskasvatuksen opettajakoulutus tarvitsee pitkän kehittämisohjelman, ja sille kohdistetun rahoituksen.

Lain valmistelu jatkuu

Varhaiskasvatuksen määritelmä on edelleen lakiluonnoksessa löysä: määritelmässä tulee selkeämmin kuvata pedagogisen varhaiskasvatuksen reunaehdot. – Varhaiskasvatuksen määritelmä tulee täsmentää lapsen suunnitelmalliseksi ja tavoitteelliseksi kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostamaksi kokonaisuudeksi, joka on varhaiskasvatuksen opettajan vastuulla olevaa toimintaa, Pakanen tiivistää. Lakiluonnoksesta jäi myös puuttumaan tärkeä asia: lapsen tarvitsemaan tukeen liittyvät määrittelyt. Tätä valmistetelemaan on kuitenkin luvattu nimittää asiantuntijaryhmä. Tuki sisältyy tulevaan lain kolmanteen vaiheeseen.

Palkka vastaamaan työn vaativuutta

Lastentarhanopettajien palkat ovat vähimmäispalkan tasolla, vaikka kuntien pitäisi maksaa opettajille tehtävän vaativuuden edellyttämää palkkaa. Lastentarhanopettajan työn arvostus on noussut myös yhteiskunnalliseen keskusteluun. – Työnantajalla on valta vaikuttaa lastentarhanopettajien palkkatasoon. Kunnat ja yksityiset työnantajat voivat maksaa vähimmäispalkkaa korkeampaa palkkaa, Pakanen peräänkuuluttaa.

Varhaiskasvatuksen puolesta!

Valtakunnallisena varhaiskasvatuspäivänä 15.3. sekä Varhaiskasvatus tutuksi kuntapäättäjille -teemaviikolla 12.-16.3. kampanjoimme Varhaiskasvatuksen puolesta! Varhaiskasvatuspäivää vietetään 28 kertaa. Päivän tarkoituksena on tuoda esille alle kouluikäisten lasten oppimista ja opettajuutta.

Teemaviikon tavoitteena on tuoda kuntavaltuutetut varhaiskasvatuksen toimipisteisiin keskustelemaan henkilökunnan ja lasten kanssa sekä lukemaan omia satusuosikkejaan. Uudet ja kokeneemmatkin kuntapäättäjät tutustuvat varhaiskasvatuksen arkeen ja perehtyvät varhaiskasvatuksen opetus- ja kasvatustoimintaan mm. oman päätöksentekonsa tueksi.
 

LTOL on varhaiskasvatuksen asiantuntijajärjestö, joka tekee työtä lastentarhanopettajien sekä varhaiskasvatuksen arvostuksen ja lapsen oikeuksien puolesta. Liitolla on 14 500 jäsentä.

Yhteyshenkilöt

Anitta Pakanen
puheenjohtaja
Lastentarhanopettajaliitto LTOL
040 540 8633

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Varhaiskasvatuksen Opettajien Liitto VOL ry
Varhaiskasvatuksen Opettajien Liitto VOL ry
Rautatieläisenkatu 6
00950 Helsinki

0503202922https://www.vol.fi/

LTOL on varhaiskasvatuksen asiantuntijajärjestö, joka tekee työtä lastentarhanopettajien sekä varhaiskasvatuksen arvostuksen ja lapsen oikeuksien puolesta. Liitolla on 14 500 jäsentä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varhaiskasvatuksen Opettajien Liitto VOL ry

VOL tyrmää esityksen varhaiskasvatuksen opettajakelpoisuuksien väljentämisestä19.8.2022 13:18:24 EEST | Uutinen

Varhaiskasvatuksen opettajia tulee jatkossakin kouluttaa muiden opettajien tapaan yliopistoissa. Esitys viime hallituskaudella laaditun varhaiskasvatuslain avaamisesta Varhaiskasvatuksen Opettajien Liitto tyrmää täysin. Varhaiskasvatuslaki vahvisti varhaiskasvatuksen asemaa osana suomalaisten lasten koulutuspolkua ja koulutuksellisen tasa-arvon tuottamisessa. Nyt tämä uhataan romuttaa.

Lastentarhanopettajaliitosta Varhaiskasvatuksen Opettajien Liitto25.10.2019 10:38:15 EEST | Tiedote

Lastentarhanopettajaliiton 100-vuotisjuhlavuosi päättyy liiton nimenmuutokseen. Lastentarhanopettajat ovat varhaiskasvatuslain mukaan varhaiskasvatuksen opettajia, siksi myös Lastentarhanopettajaliitosta tulee nyt Varhaiskasvatuksen Opettajien Liitto VOL. Ruotsinkielinen nimi on Småbarnspedagogikens Lärarförbund SLF ja englanniksi Early Childhood Education Teachers Union (ECE Teachers Union). Patentti- ja rekisterihallitus rekisteröi vielä liiton uudet säännöt, nimenmuutoksen osalta.

Lastentarhanopettajankoulutus – 125 vuotta tulevaisuuden tekijöitä4.10.2017 12:33:00 EEST | Tiedote

Hanna Rothman ja Elisabeth Alander aloittivat Friedrich Fröbelin pedagogiikkaan perustuvan lastentarhatoiminnan Suomessa 1880-luvun lopulla ja perustivat lastentarhanopettajakoulutuksen syyskuussa 1892 Sörnäisten kansanlastentarhan yhteyteen. Laadukas varhaiskasvatus luo pohjan koko kansakunnan kasvatusjärjestelmälle, joten lastentarhanopettajankoulutuksen perustaminen jo ennen maamme itsenäistymistä on ollut erityisen viisas ja kauas tulevaisuuteen suuntaava teko. Lastentarhanopettajankoulutuksen 125-vuotisjuhlavuosi on osa Suomi 100 juhlavuoden ohjelmaa. Juhlavuoden suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Lastentarhanopettajaliiton valtuuston julkilausuma Kohti kansallisesti yhtenäistä vaikuttavaa varhaiskasvatusta28.4.2017 14:15:05 EEST | Tiedote

Lastentarhanopettajaliiton näkemyksen mukaan hallituksen puoliväliriihen päätökset antavat aineksia varhaiskasvatuksen pedagogiikan kehittämiselle ja varhaiskasvatuslain päivittämiselle. Päätökset lisätä varhaiskasvatukseen osallistumisastetta muiden pohjoismaiden tasolle ja parantaa varhaiskasvatuksen laatua ovat askeleita kohti korkeatasoista maksutonta pedagogista varhaiskasvatusta. Linjaus on yhtenäinen Euroopan unionin tavoitteen kanssa nostaa yli 4- vuotiaiden lasten varhaiskasvatukseen osallistumista 95 prosenttiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme