Rakennusliike Lapti Oy

Varkaus saa uuden, nykyaikaisen ja toimivan pelastusaseman

Jaa
Varkauden Käärmeniemeen rakennetaan uusi, nykyaikainen ja toimiva pelastusasema, joka tulee korvaamaan pelastusaseman nykyiset, sopimattomiksi todetut tilat. Varkauden uuden pelastusaseman kokonaisurakoitsijana toimii Rakennusliike Lapti Oy. Pelastusaseman rakentaminen alkaa huhtikuussa 2023, ja se valmistuu syyskuussa 2024.

Paloasema sisältää miehistön majoitus-, oleskelu-, puku- ja pesutilat, kalustotilat sekä kuntoilutilat. Kaksikerroksinen pelastusasema on kooltaan noin 2 700 brm2 ja sen yhteyteen tulee erillinen kylmä varastohalli ja autokatos.

Rakennuksen tulevia käyttäjiä ovat Pohjois-Savon Hyvinvointialue eli pelastustoimi ja ensihoito, Stora Enson sopimuspalokunta sekä Varkauden nuorisopalokunta.

Varkauden pelastusaseman henkilöstö toimii tällä hetkellä pääosin väliaikaisissa tiloissa. Varkauden vanha Taipaleentiellä sijaitseva pelastusasemarakennus on rakennettu vuonna 1956, ja sen käytöstä on osin luovuttu sisäilmaongelmien vuoksi.

”Meille on kunnia päästä toteuttamaan nykyaikaiset ja tarkoituksenmukaiset puitteet tärkeälle alueelliselle palvelulle. Vahvan osaamisemme ja kokemuksemme ansiosta pelastustoimi tulee samaan laadukkaat ja kustannustehokkaat tilat”, kertoo Laptin Itä-Suomen aluejohtaja Risto Pekkarinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Risto Pekkarinen, aluejohtaja, Rakennusliike Lapti Oy, p. 040 134 5244, risto.pekkarinen@lapti.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Rakennusliike Lapti Oy
Rakennusliike Lapti Oy
Äyritie 8 B
01510 VANTAA

020 785 5500http://www.lapti.fi

Lapti lyhyesti

Lapti on vakavarainen rakentaja, joka keskittyy toiminnassaan kohtuuhintaisten asuntojen uudisrakentamiseen Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa. Laptin palveluvalikoimaan kuuluu lisäksi laadukkaiden liike- ja toimitilojen, koulujen ja terveydenhuoltokiinteistöjen sekä päivähoito- ja hoivakiinteistöjen rakentaminen maanlaajuisesti. Rakennusliike Lapti -konsernin palveluksessa oli tilikauden päättyessä noin 570 henkilöä. www.lapti.fi

Rakennamme huolella hyvän elämän puitteet.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy

Tasanteen uuden hirsipäiväkodin rakentaminen alkaa Tampereella17.5.2023 10:15:00 EEST | Tiedote

Tasanteen uuden päiväkodin rakentaminen alkaa toukokuussa 2023 Tampereella. Vanhat päiväkotirakennukset puretaan ja korvataan yhdellä uudisrakennuksella, joka toteutetaan massiivihirsirakenteisena. Tällä hetkellä päiväkoti toimii väistötiloissa Olkahisen koulun kentällä. Tasanteen päiväkodin pääurakoitsijana toimii Rakennusliike Lapti Oy. Rakennustyöt valmistuvat kesäkuussa 2024, ja rakennus otetaan käyttöön elokuussa 2024.

Ojalan päiväkodin ja koulun rakentaminen on alkanut – massiivipuurunkoisen rakennuksen hiilijalanjälki ja kokonaisenergiankulutus minimoidaan15.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Voimakkaasti tulevina vuosina kasvavalle Ojalan asuinalueelle Tampereella nousee uusi massiivipuurunkoinen päiväkoti ja koulu, jonka hiilijalanjälki ja kokonaisenergiankulutus pyritään minimoimaan. Ojalan päiväkoti tarjoaa paikat 160 lapselle ja koulu 150:lle esi- ja alkuopetuksen oppilaalle. Kokonaisuuden suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa Rakennusliike Lapti Oy. Pää- ja arkkitehtisuunnittelijana kohteessa toimii Sweco Architects Oy. Koulu ja päiväkodin omistajaksi tulee kiinteistösijoitusyhtiö NREP, joka vuokraa tilat Tampereen kaupungille. Rakentaminen käynnistyi mittavilla louhinnoilla huhtikuussa, ja Ojalan päiväkoti ja koulu avaavat ovensa elokuussa 2024.

Opiskelijatornitalo UNOn työmaa Oulussa julistautui Suomen siisteimmäksi työmaaksi8.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Oulussa rakennetaan poikkeuksellista kohdetta. Kaupungin uudeksi maamerkiksi kohoaa Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön opiskelijatornitalo UNO, josta tulee 16-kerroksinen ja 53,4 metrin korkuinen eli Oulun 3. korkein asuinkerrostalo. Ainutlaatuinen UNO on myös sisältä: asukkaat pääsevät nauttimaan puhtaasta sisäilmasta, sillä opiskelijatornitalon puhtausluokka on paras P1, mikä on vielä harvinaista asuinkerrostalolle. Poikkeuksellinen on tulevan tornitalon työmaakin. Se on julistautunut Suomen siisteimmäksi työmaaksi.

Arkkitehtuurikilpailun voittanut Jätkän Kruunu tuo odotettuja perheasuntoja Jätkäsaaren ytimeen – Lapti aloittaa asuntojen ennakkomarkkinoinnin4.5.2023 09:30:00 EEST | Tiedote

Jätkäsaaren ytimeen nousee arkkitehtuurisesti mielenkiintoinen Jätkän Kruunu, joka tarjoaa monen kokoisia asuntoja ja paljon erityisesti isoja perheasuntoja. Jätkän Kruunun on suunnitellut kohteen arkkitehtuurikutsukilpailun voittanut Huttunen-Lipasti Arkkitehdit Oy. Asuinkerrostalon rakentaa Rakennusliike Lapti Oy, joka käynnistää asuntojen ennakkomarkkinoinnin. Asuntojen rakentaminen on tarkoitus aloittaa kesällä 2023, jolloin asunnot ovat muuttovalmiita kesällä 2025.

Ylöjärvelle nousee uusi päiväkoti Soppeenmäkeen – katto valjastetaan tuottamaan aurinkoenergiaa27.4.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Ylöjärvelle nousee uusi päiväkoti Soppeenmäkeen elinkaarensa päähän tulleen Saurion päiväkodin tilalle. Soppeenmäen päiväkotiin tulee tilat kuudelle varhaiskasvatusryhmälle eli 120 lapselle. Päiväkoti rakennetaan saavuttamaan neljän tähden eli toiseksi korkein RTS-ympäristöluokitus. Päiväkodin suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa Rakennusliike Lapti Oy, joka valittiin toteuttajaksi urakkakilpailun kautta täysillä laatupisteillä. Päiväkodin rakennustyöt alkavat elokuussa vanhan päiväkodin purkutöiden valmistuttua. Uusi päiväkoti avaa ovensa kesän 2024 jälkeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme