Varma ja Kasvu Open jatkavat yhteistyötä

Varma on yksi Kasvu Openin merkittävimmistä valtakunnallisista kumppaneista. Kasvu Openin toimitusjohtaja Jaana Seppälä kertoo monivuotisen yhteistyön olevan nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan.
– Varma on työkykyjohtamisen edelläkävijä, joka tarttuu aktiivisesti johtamisen, työssä jaksamisen, hyvinvoinnin ja vastuullisuuden teemoihin. Teemat ovat ajankohtaisia sekä julkisessa keskustelussa että yritysten sparrausohjelmissa, joissa Varman osaajat ovat mukana, Seppälä sanoo.
Varman kumppanuus Kasvu Openin kanssa on aito vastuullisuusteko. Kasvu Openin kumppanit tekevät mahdolliseksi kasvuyrityksille järjestettävän maksuttoman sparrauksen – palvelun, jota kukaan muu Suomessa ei tuota.
Varma on valtakunnallisen kumppanuuden lisäksi eturintamassa mukana auttamassa pk-yrityksiä kasvuun Omistajuuden ja Digital Health Kasvupolku®-sparrausohjelmissa. Näiden ohjelmien lisäksi Varman osaajat ovat sparraajina myös kaikissa muissa Kasvu Openin sparrausohjelmissa yritysten tarpeiden mukaan.
– Yhteistyö on Varmalle tärkeä elementti liittyen sekä kasvuyritysten kasvun edistämiseen että Varman henkilökunnan osaamisen kehittämiseen. Haluamme auttaa yrittäjiä ja yritysten työntekijöitä huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan ja jaksamisestaan. Ilman hyvää työkykyä ja sitä kautta syntyvää draivia, ei itse yrityskään pysty saavuttamaan optimaalista kasvua omassa toiminnassaan, Varman suurasiakkuusjohtaja Iiro Korander sanoo.
Katso kaikki kumppanit ja lue lisää kumppanuudesta.
LISÄTIEDOT
Jaana Seppälä
toimitusjohtaja, Kasvu Open
050 304 6794
jaana.seppala@kasvuopen.fi
Iiro Korander
suurasiakkuuksien johtaja, Varma
040 826 2149
iiro.korander@varma.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana SeppäläToimitusjohtaja
Puh:050 304 6794jaana.seppala@kasvuopen.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kasvu Open tarjoaa palveluja yrityksille. Visiomme on auttaa jokaista suomalaista kasvuhaluista yritystä tavoittamaan omat hullunrohkeat unelmansa.
Vuonna 2018 Kasvu Openille myönnettiin Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto sekä European Enterprise Promotion Award, joka on Euroopan komission jakama tunnustus menestyksekkäimmille yritystoiminnan ja yrittäjyyden edistäjille.
Kasvu Openilla on Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Yhteiskunnallinen Yritys -merkki.
Kasvu Openin valtakunnalliset kumppanit ovat: Nordea, Business Jyväskylä, If, Inhouse Group, BioPaavo, Suomalaisen Työn Liitto, Technopolis, Varma ja Yksityisyrittäjäin säätiö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kasvu Open
MEDIAKUTSU: SUPERFINNS-tapahtuma 7.6.2023 - Tapaa Suomen superein kasvuyritys!26.5.2023 09:31:45 EEST | Kutsu
Tervetuloa SUPERFINNS-ohjelman päätöstapahtumaan Maria 01 -tiloihin Helsinkiin keskiviikkona 7.6.2023 kello 13.00 alkaen.
Myynnin johtaminen ja myyjien rekrytointi hidastaa yritysten kasvua11.5.2023 13:49:39 EEST | Uutinen
Myynnin heikko osaaminen ja haasteet myynnin osaajien rekrytoinneissa hidastavat pk-yritysten kasvua. Kolmannes kasvuhaluisista yrityksistä kokee myynnin ja markkinoinnin haasteiden olevan suurin kasvun hidastaja.
Kasvuyritykset hakevat kasvua Pohjoismaista ja Euroopasta4.5.2023 13:48:03 EEST | Uutinen
Kansainvälistä vientikauppaa tekevien pk-yritysten markkinat ovat globaalit, mutta selkeästi eurooppakeskeiset. Kasvua haetaan Pohjoismaista, EU- ja ETA-maista sekä muista Euroopan maista.
Talouskasvu syntyy kasvuyrityksissä - Millaisista yrityksistä on kyse?2.5.2023 16:43:47 EEST | Tiedote
Tyypillinen pk-sektorin kasvuyritys on noin kahden miljoonan euron liikevaihtoa tekevä yritys, joka työllistää 13 henkilöä. Kasvuyritysten kasvutavoitteet ovat voimakkaita ja siksi yhteiskunnallisesti merkittäviä.
Digital Health sparrausohjelmaan 15 yritystä27.4.2023 17:32:25 EEST | Tiedote
"Valitsimme mukaan kattavan otannan erilaisia yrityksiä. Hakija erottui edukseen, kun se oli osannut sanoittaa oman kilpailukykynsä sekä kasvumahdollisuudet", sanoo tuomariston puheenjohtaja Nina Rautiainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme