Varma mukaan kansainväliseen hiilen alasajoa edistävään aloitteeseen
Alun perin Kanadan ja Iso-Britannian luomassa yhteenliittymässä on mukana valtioita, itsehallintoalueita, organisaatioita ja yrityksiä.
Aloitteeseen sitoutuneiden jäsenmaiden ja organisaatioiden tavoitteena on edistää EU- ja OECD-maiden irtautumista hiileen perustuvasta sähkön- ja lämmöntuotannosta vuoteen 2030 mennessä, ja koko maailmassa vuoteen 2050 mennessä. Tämä vaaditaan, jotta ilmaston lämpeneminen jäisi alle kahden asteen verrattuna esiteolliseen aikaan.
– Varmalla on kunnianhimoiset ilmastotavoitteet, ja suurena sijoittajana katsomme myös, että meillä on velvollisuus edistää kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä ja siirtymistä päästöttömiin energiamuotoihin. Tähän tarvitaan yhteistyötä ja oikeudenmukainen siirtymä, vastuullisen sijoittajan johtaja Hanna Kaskela sanoo.
PPCA-aloitteeseen liittyneet sijoittajat ovat sitoutuneet siihen, etteivät ne rahoita uusia hiilivoimalahankkeita, joilla ei ole selkeitä päästövähennystavoitteita. Myöskään investoinnit jo toiminnassa oleviin hiilivoimaloihin eivät ole mahdollisia, jos investoinnit johtavat toiminnan jatkumiseen yli PPCA:n tavoiteaikojen. Sijoittajat sitoutuvat välttämään sijoituskohteita tai -tuotteita, joilla mahdollistetaan hiilen polttaminen yli aikarajojen.
– Meillä on ilo toivottaa Varma mukaan PPCA-aloitteeseen. Sähköyhtiöiden omistajina sijoittajat voivat osaltaan vauhdittaa siirtymistä hiilestä uusiutuviin energianlähteisiin. Climate Action 100+ ja sijoittajien vähähiilisen talouden Investor Agenda tuovat yhteen paikallisen osaamisen ja maailmanlaajuiset sijoitusvarat hiilen alasajoon tähtäävien käytäntöjen edistämiseksi sekä kotimarkkinoillamme että muualla, toteaa Helen Wildsmith, johtaja, Climate Change, CCLA.
Varman oma ilmastotavoite on hiilineutraali sijoitussalkku vuoteen 2035 mennessä. Osakkeissa ja yrityslainoissa Varma on sitoutunut poistumaan hiilisijoituksista vuoteen 2025 mennessä. Lue lisää Varman ilmastotavoitteista.
PPCA-aloitteeseen on liittynyt tähän mennessä yhteensä 97 jäsentä. Mukana on 33 valtiota Suomi mukaan lukien, 27 itsehallintoaluetta tai liittovaltiota sekä 37 yritystä ja organisaatiota. Varman jäsenyys julkistettiin PPCA:n tapahtumassa Madridin ilmastokokouksen yhteydessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna KaskelaJohtaja, vastuullinen sijoittaminen
Puh:+358405845045Marjut TervolaViestintäpäällikkö
Puh:+358 45 673 0120marjut.tervola@varma.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 900 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2018 Varman maksutulo oli 5,1 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,7 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli syyskuun 2019 lopussa 47,4 miljardia euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varma
Muistutuskutsu kesätoimittajille: miten työeläkeyhtiön miljardisalkkua pyöritetään? Riittävätkö eläkkeet yli sukupolvien? Tervetuloa Varman tilaisuuteen2.6.2025 07:48:27 EEST | Kutsu
Työeläkeyhtiö Varma järjestää taustoittavan tilaisuuden kesätoimittajille maanantaina 9.6.2025 klo 16–17.30 Katajanokan Laiturissa.
Kutsu kesätoimittajille: miten työeläkeyhtiön miljardisalkkua pyöritetään? Riittävätkö eläkkeet yli sukupolvien? Tervetuloa Varman tilaisuuteen22.5.2025 12:05:48 EEST | Kutsu
Työeläkeyhtiö Varma järjestää taustoittavan tilaisuuden kesätoimittajille maanantaina 9.6.2025 klo 16–17.30 Katajanokan Laiturissa.
Muutoksia Varman organisaatioon – Markus Aho nimitetty varatoimitusjohtajaksi ja Tarja Syvälä uutena jäsenenä Varman johtoryhmään29.4.2025 12:00:49 EEST | Tiedote
Varman hallitus on nimittänyt yhtiön varatoimitusjohtajaksi Varman sijoituksista vastaavan johtajan Markus Ahon (DI). Samalla yhtiön eläke- ja vakuutuspalvelut yhdistetään uudeksi Eläke- ja vakuutuspalvelut -toiminnoksi. Toiminnon johtajaksi on nimitetty Varman eläkejohtaja Tarja Syvälä (KTM), josta tulee samalla Varman johtoryhmän jäsen. Hän raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Risto Murrolle. Nimitykset ja organisaatiomuutos tulevat voimaan 1.5.
Varman tutkimus: kolmannes henkilökohtaisista avustajista kokee työssään psykososiaalista kuormitusta29.4.2025 09:41:55 EEST | Tiedote
Varma kartoitti kyselytutkimuksella vakuuttamiensa henkilökohtaisten avustajien työoloja ja työkyvyn tilaa. Avustajat kokevat työssään eniten psykososiaalista kuormitusta. Keskeiset voimavarat ovat työn merkityksellisyys, sujuva yhteistyö työnantajan kanssa sekä vaikutusmahdollisuudet. Valtaosa avustajista arvioi työkykynsä hyväksi.
Värdet på Varmas placeringar nästan på samma nivå som i början av året – Stark solvens ger trygghet på en ovanligt skakig marknad25.4.2025 12:01:53 EEST | Pressmeddelande
Efter första kvartalet uppgick marknadsvärdet på Varmas placeringar till 64 miljarder euro. Värdet på placeringarna var på nästan samma nivå som i början av året. En diversifiering mellan världsdelar och tillgångsslag har burit upp placeringsavkastningen när värderingen av amerikanska aktier har sjunkit. Marknaden har präglats av en betydande osäkerhet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme