Varma siirtää 9 uutta kerrostaloa maalämpöön ja irtautuu kaukolämmöstä
20.12.2021 09:30:39 EET | Varma | Tiedote

Varman energiaremonteissa asennetaan kerrostaloihin maalämpöjärjestelmät ja aurinkopaneeleita. Remonttien ansiosta Varman omistamia asuintaloja voidaan irrottaa kaukolämmöstä. Energiaremonteissa parannetaan rakennusten energiatehokkuutta, leikataan energiakustannuksia ja sekä pienennetään kiinteistön aiheuttamia päästöjä.
- Lähes puolet Suomen hiilijalanjäljestä syntyy rakennuksista, ja suurin kasvihuonepäästöjen aiheuttaja asuintaloissa on lämmitys. Tämän vuoksi myös Varma merkittävänä kiinteistösijoittajana on muutamassa vähitellen asuintalojensa lämmitystä päästöttömäksi, kertoo Varman asuntosalkunhoitaja Sarianna Sipola.
Remonttikohteissa siirrytään kaukolämmöstä maalämpöön ja lisäksi tarvittava sähkö ostetaan päästöttömänä, jolloin taloista tulee lämmitykseltään hiilineutraaleja. Kohteisiin asennettavien aurinkopaneelien ansiosta osa sähkönkulutuksesta voidaan kattaa aurinkosähköllä.
- Kaukolämmön korvaaminen maalämmöllä on nykytilanteessa taloudellisesti yhä järkevämpi ratkaisu, kun kaukolämmön hinta on nousussa, Sipola sanoo.
Energiansäästötoimet, joita remonteilla saadaan aikaan, ovat osa Varman ilmastotavoitteiden toteuttamista. Asuntokohteiden osalta Varma puolittaa niiden aiheuttamat hiilidioksidipäästöt vuoteen 2023 mennessä.
- Tavoitteenamme on, että vuoteen 2030 mennessä omistamamme kiinteistöt ovat päästöttömiä lämmön ja sähkönkulutuksen osalta.
Suomen suurimpiin kiinteistösijoittajiin lukeutuva Varma omistaa yli 60 asuinkerrostaloyhtiöitä, joissa on noin 4 200 asuntoa. Syyskuun lopussa 2021 Varman kiinteistösalkun arvo oli 5,2 miljardia euroa.
Varma aloitti vuonna 2020 omistamiensa asuinkerrostalojen energiaremontoinnit yhteistyössä cleantech-yritys LeaseGreenin kanssa 13 asuintalossa, joiden remontit valmistuivat vuoden 2021 aikana. Ennen remonttien aloitusta Varma kartoitti LeaseGreenin kanssa 60 omistamaansa asuinkerrostaloa löytääkseen asuntokannastaan potentiaalisimmat kohteet remonttien toteuttamiseen. Kartoituksessa löytyi 36 asuintaloa, joista ensimmäisten 13 remontit käynnistettiin vuonna 2020. Nyt remontoitavana olevien 7 uuden kerrostaloyhtiön valmistuttua energiaremontti on toteutettu 20 Varman asuntokohteeseen.
Remonttien päästövähennykset vastaavat 7600 meno-paluulentoa Helsingistä Espanjaan
Yhteensä remonteilla saadaan aikaan 1300 lämmitykseltään hiilineutraalia asuntoa. Päästövähennykset, joita Varman teettämistä energiaremonteista syntyy, vastaavat vuodessa 7600 edestakaista meno-paluu lentoa Helsingistä Espanjaan.
- Energiaremontti voi leikata asukkaan hiilijalanjälkeä jopa enemmän kuin yksityisautoilusta luopuminen tai kasvissyöjäksi ryhtyminen. Kun vuokralainen valitsee energiaremontoidun kohteen, hän voi asumisvalinnallaan itse pienentää omaa hiilijalanjälkeään, Sipola sanoo.
Energiaremonttien investointi maksaa Sipolan mukaan itse itsensä takaisin alentuneina lämmityskustannuksina, eikä se nosta asukkaiden vuokria.
- Jatkamme tulevaisuudessakin energiaremontteja ja mietimme jatkuvasti myös muita keinoja parantaa kiinteistösijoitustemme vastuullisuutta ja vähentää päästöjä. On keskeinen osa strategiaamme toteuttaa vastuullisuutta konkreettisilla teoilla, joista saadaan mitattavia tuloksia, Sipola sanoo.
Mediayhteydenotot
Sarianna Sipola, asuntosalkunhoitaja, Varma, puh. 040 517 5937, sarianna.sipola@varma.fi
Suvi Vesterinen, viestintäpäällikkö, Varma, puh. 040 555 8029, suvi.p.vesterinen@varma.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sarianna Sipolaasuntosalkunhoitaja
Puh:040 517 5937sarianna.sipola@varma.fiSuvi VesterinenViestintäpäällikkö
Varman tulos, sijoitukset ja kiinteistöt
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen eläkevarojen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla yli 918 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2020 Varman maksutulo oli 4,9 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 6,0 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli syyskuun 2021 lopussa 56,6 miljardia euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varma
Värdet på Varmas placeringar förblev stabilt i en orolig marknadsmiljö24.4.2026 09:03:40 EEST | Pressmeddelande
Värdet på Varmas placeringar fortsatte att vara stabilt i januari–mars i en instabil marknadsmiljö. Spridningen över världsdelar och enligt tillgångsslag gav skydd mot konsekvenserna från kriget i Iran, trots att energipristopparna återspeglades i många olika tillgångsklasser.
Varman sijoitusten arvo säilyi vakaana levottomassa markkinaympäristössä24.4.2026 09:03:40 EEST | Tiedote
Varman sijoitusten arvo pysyi vakaana tammi–maaliskuussa poikkeuksellisen epävakaassa markkinaympäristössä. Hajautus maanosittain ja omaisuuslajeittain toi suojaa Iranin sodan vaikutuksilta, vaikka energian hintapiikit heijastuivat laajasti eri omaisuuslajeihin.
Value of Varma’s investments remains stable in an unsettled market24.4.2026 09:03:40 EEST | Press release
Despite an exceptionally unstable market environment, the value of Varma’s investments remained stable in January–March. Diversification across regions and asset classes provided protection against the impacts of the war in Iran, although energy price spikes were broadly reflected in different asset classes.
Työuraeläkehakemukset voimakkaassa kasvussa23.4.2026 09:48:38 EEST | Tiedote
Varmaan tuli vuonna 2025 noin 46 prosenttia edellisvuotta enemmän työuraeläkehakemuksia. Hakemusmäärä oli 211. Kasvu on jatkunut alkuvuonna.
Muistutuskutsu: Varman Q1 tulosinfo - aiheena tuloksen lisäksi myös keskustelu eläkkeiden leikkauksista22.4.2026 11:17:27 EEST | Kutsu
Varma julkistaa tammi–maaliskuun tuloksen perjantaina 24.4.2026 klo 9. Samalla järjestämme tiedotustilaisuuden median edustajille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
