Varma

Varma täydentää kehittyvien markkinoiden salkkua 50 miljoonan dollarin rahastosijoituksella

Jaa

Työeläkeyhtiö Varma teki 50 miljoonan dollarin eli noin 50 miljoonan euron siemensijoituksen kehittyvien markkinoiden yrityslainarahastoon. Sijoitus täydentää Varman kehittyvien markkinoiden sijoitussalkkua ja syventää vastuullisuusnäkökulmien integroimista osaksi Varman kehittyvien markkinoiden sijoituksia.

Varma teki 50 miljoonan dollarin siemensijoituksen kehittyvien markkinoiden yrityslainarahastoon. Rahasto on yksi ensimmäisistä kehittyville markkinoille sijoittavista rahastoista, joka saa EU:n kestävän rahoituksen korkeimman 9. artiklan luokituksen. 9. artiklan mukaiset rahastot pyrkivät saavuttamaan kestävyyteen liittyviä tavoitteita, ja tähän luokkaan pääseminen on tiukimman seulan takana EU:n luokittelussa.

- Rahastosijoitus täydentää hyvin kehittyvien markkinoiden salkkuamme hajautuksen näkökulmasta, koska salkkumme koostuu lähinnä valtionlainoista. Uusi rahasto sijoittaa yrityslainoihin, ja rahastossa yrityslainojen vastuullisuusnäkökohdat on huomioitu erityisen hyvin. Tämä syventää vastuullisuusnäkökulmien huomioimista osana Varman kehittyvien markkinoiden sijoituksia. Rahasto sijoittaa ainoastaan yhtiöihin, joiden profiilin nähdään paranevan vastuullisuusnäkökulmasta katsottuna, kertoo Varman korkosijoitusjohtaja Petri Ala-Härkönen.

Rahaston tuo markkinoille HSBC:n varainhoitoyhtiö HSBC Asset Management. HSBC:n vastuullinen yrityslainarahasto sijoittaa kehittyvillä markkinoilla toimiviin yrityksiin, jotka valitaan vastuullisuusarvion perusteella yksittäisiä yhtiöitä analysoimalla. Arvioinnin avulla varmistetaan, että yritys ei aiheuta merkittävää haittaa EU:n ympäristötavoitteille, toimii kestävästi ja kansainvälisten normien mukaisesti sekä huomioi merkittävimmät ympäristöön, sosiaalisiin asioihin ja hallintoon liittyvät ESG-riskit.

Rahasto huomioi sijoituskohteita valitessaan yrityksen itselleen asettamat vastuullisuustavoitteet, EU:n kestävän rahoituksen luokittelun ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteet. Lisäksi sijoituksista poissuljetaan valtiot ja niissä toimivat yritykset sekä paljon saastuttavat ja arveluttavat toimialat kuten kivihiiliyhtiöt, tehottomat energiayhtiöt sekä tupakka- ja aseteollisuus.

Rahaston lanseeraushetkellä sijoituksista noin 60 prosenttia suuntautuu Etelä-Amerikkaan ja noin viidesosa Aasiaan. Rahaston sijoituksissa tärkeimpiä toimialoja ovat rahoitus, päivittäistavarat sekä perusraaka-aineet yhteensä noin 60 prosentin painolla.

Ala-Härkösen mukaan vastuullisuusnäkökulmien huomioiminen on Varmassa tärkeässä roolissa, kun sijoituksia tehdään kehittyville markkinoille suoraan tai rahastojen kautta.

- Olemme muun muassa kehittäneet omaa sijoitusprosessiamme suorissa sijoituksissa, ja lisänneet siihen vastuullisuusnäkökohdat huomioivaa pisteytystä, hän sanoo.

Rahasto sijoittaa kehittyvien markkinoiden yrityksiin, jotka täyttävät kestävän kehityksen kriteerit

HSBC:n rahasto pyrkii saamaan aikaan suoraa positiivista vaikutusta ympäristöön ja yhteiskuntaan kirittämällä sijoituskohteena olevia yrityksiä parantamaan toimintansa vastuullisuutta. Rahasto on yksi ensimmäisistä kehittyville markkinoille sijoittavista rahastoista, joka saa EU:n kestävän rahoituksen korkeimman 9. artiklan luokituksen. 9. artiklan mukaiset rahastot pyrkivät saavuttamaan kestävyyteen liittyviä tavoitteita, ja tähän luokkaan pääseminen on tiukimman seulan takana EU:n luokittelussa.

Rahastossa sijoituspäätökset pohjautuvat rahaston varainhoitajana toimivan HSBC:n eteenpäin katsovaan analyysiin kehittyvien markkinoiden yritysten potentiaalisesta kehittymisestä.

- Tarkoituksena on keskittyä analyysin avulla siihen, että kaikki omaisuuserät ovat vastuullisia sekä HSBC:n mahdollisuuteen saada aikaan lisää positiivista muutosta vaikuttamisen kautta. Analyysissä tarkastellaan mm. yritysten itselleen asettamia vastuullisuustavoitteita ja niiden toteutumista. Sijoituskohteet valitaan huolellisen analyysin jälkeen, ja samoja sijoituskohteita on tarkoitus pitää rahastossa useita vuosia. Jos yhtiö ei pysty parantamaan toimintansa vastuullisuutta tavoitteidensa mukaisesti ja osoittamaan vastuullisuutta parantavia toimenpiteitä, siitä luovutaan, Ala-Härkönen sanoo.

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen eläkevarojen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 945 000henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2021 Varman maksutulo oli 5,6 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 6,2 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli 56,4 miljardia euroa syyskuun 2022 lopussa.

HSBC Asset Management, HSBC Groupin sijoitustenhoitoliiketoiminta, sijoittaa HSBC:n maailmanlaajuisen asiakas- ja yksityisasiakkaiden, välittäjien, yritysten ja instituutioiden asiakaskunnan puolesta sekä erillisten tilien että yhdistettyjen rahastojen kautta. HSBC Asset Management hallinnoi syyskuun lopussa 2022 asiakkaidensa puolesta omaisuutta yhteensä 574 miljardin Yhdysvaltain dollarin arvosta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Varma teki 50 miljoonan dollarin siemensijoituksen kehittyvien markkinoiden yrityslainarahastoon. Rahasto on yksi ensimmäisistä kehittyville markkinoille sijoittavista rahastoista, joka saa EU:n kestävän rahoituksen korkeimman 9. artiklan luokituksen. 9. artiklan mukaiset rahastot pyrkivät saavuttamaan kestävyyteen liittyviä tavoitteita, ja tähän luokkaan pääseminen on tiukimman seulan takana EU:n luokittelussa.
Varma teki 50 miljoonan dollarin siemensijoituksen kehittyvien markkinoiden yrityslainarahastoon. Rahasto on yksi ensimmäisistä kehittyville markkinoille sijoittavista rahastoista, joka saa EU:n kestävän rahoituksen korkeimman 9. artiklan luokituksen. 9. artiklan mukaiset rahastot pyrkivät saavuttamaan kestävyyteen liittyviä tavoitteita, ja tähän luokkaan pääseminen on tiukimman seulan takana EU:n luokittelussa.
Lataa
Varman korkosijoitusjohtaja Petri Ala-Härkönen
Varman korkosijoitusjohtaja Petri Ala-Härkönen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Varma
Varma
Salmisaarenranta 11
00180 Helsinki

010 2440http://www.varma.fi

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen eläkevarojen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 945 000henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2021 Varman maksutulo oli 5,6 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 6,2 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli 56,4 miljardia euroa syyskuun 2022 lopussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varma

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme