Varoitus tulvivista tieosuuksista

Uudenmaan ELY-keskus on saanut viime ja tämän viikon aikana runsaasti ilmoituksia tulvavedestä ajokaistoilla. Lumien sulaminen ja vesisade on monin paikoin nostattanut vettä tielle Uudellamaalla ja ajokaistoja on jouduttu sulkemaan liikenteeltä. Viime viikolla poliisikin varoitti autoilijoita moottoriteille muodostuneista suurista vesilammikoista, kun pahimmissa tilanteissa koko moottoritien ohituskaista on voinut olla veden vallassa. Tämä lisää riskiä vesiliirtoon. Poliisi varoittaakin autoilijoita tällaisissa paikoissa muun muassa hiljentämään nopeutta ja säilyttämään turvavälit sekä pitämään ajovalot päällä.
Tilanteeseen ei odoteta helpotusta vielä tällä viikolla, koska sääennuste lupaa lisää sateita. Tulvavesi yhdessä päällystevaurioiden kanssa on hankala yhdistelmä. Päivän aikana syntynyt reikä tiessä jää tulvaveden alta havaitsematta ja matkanteko saattaa keskeytyä. Varoitetuissa paikoissa ainoa keino on alentaa nopeutta.
Vaikka kunnossapito tekee työtä koko kalustollaan, se ehtii apuun vain kaikkein kriittisimpiin kohteisiin. Myös sään vaihtelut aiheuttavat lisähaittaa. Sään pakastuessa paannejäätä muodostuu näihin veden vallassa oleviin kohtiin nopeammin, kuin niitä saadaan auki. ”Vettä tiellä” -liikennemerkkejä on jo varoittamassa tienkäyttäjiä monessa paikassa ja niitä viedään varoittamaan sitä mukaa, kun uusia paikkoja ilmaantuu.
Akuutit palautteet tiestön kunnosta: Tienkäyttäjän linja p. 0200 2100
ELY-keskuksen liikenteen asiakaspalvelu: p. 0295 020 600
Ohjeet vahingonkorvauksen hakuun: https://www.ely-keskus.fi/vahingonkorvaukset
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja: kunnossapitovastaava Henri Aaltonen, p. 0295 020 934
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Uudenmaan ELY-keskusOpastinsilta 12 A, 2. krs
00520 Helsinki
0295 021 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-uusimaa
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus
Uppdatering: Riksväg 2 stängs tillfälligt av i Vichtis vid Olkkala bergskärningar 21.11–24.11.2025, dessutom 28.11–1.12 samt sista gången 12–15.12.20255.12.2025 14:52:00 EET | Pressmeddelande
Vägen stängs av på grund av förstärkningsarbeten i bergskärningarna.
Päivitys: Valtatie 2 katkaistaan tilapäisesti Vihdissä Olkkalan kallioleikkausten kohdalla 21.11.–24.11., lisäksi 28.11.–1.12. sekä viimeisen kerran 12.–15.12.20255.12.2025 14:50:00 EET | Tiedote
Tien katkaisu johtuu kallioleikkausten lujitustöistä.
Petri Knaapinen blir överdirektör för Livskraftscentralen i Nyland27.11.2025 14:07:00 EET | Pressmeddelande
Statsrådet har utnämnt Petri Knaapinen till överdirektör för Livskraftscentralen i Nyland för tiden 1.1.2026–31.12.2030. Knaapinen har varit överdirektör för NTM-centralen i Nyland sedan 2016. Han inleder sitt arbete i december 2025 med förberedande uppgifter för livskraftscentralen vid arbets- och näringsministeriet.
Petri Knaapinen Uudenmaan elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi27.11.2025 14:07:00 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt Petri Knaapisen Uudenmaan elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi ajalle 1.1.2026–31.12.2030. Knaapinen on toiminut vuodesta 2016 Uudenmaan ELY-keskuksen ylijohtajana. Hän aloittaa työnsä joulukuussa 2025 elinvoimakeskusten valmistelutehtävissä työ- ja elinkeinoministeriössä.
Sysselsättningsöversikt för Nyland: Antalet lediga jobb ökade i flera kommuner25.11.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Nylands sysselsättningsöversikt för oktober har publicerats. Enligt den fanns det 12 % mer arbetslösa arbetssökande i Nyland än året innan. Årsförändringen för hela landet var 10 %. Antalet permitterade fortsatte att minska i både Nyland och hela landet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

