Varova Oy

Varova sijoittui Suomen Parhaiden Työpaikkojen joukkoon!

Jaa

Kansainvälisiä kuljetuksia ja huolintapalveluita tarjoava suomalainen perheyritys Varova on tänä vuonna yltänyt ensimmäistä kertaa Suomen parhaiden työpaikkojen joukkoon sijalla 25 keskisuurten yritysten sarjassa. Tutkimus mittaa ylpeyttä omasta työstä, työntekijöiden luottamusta yrityksen johtoon, oikeudenmukaisuutta, kunnioitusta ja yhteishenkeä. Menestystämme jännitettiin henkilöstön voimin Suomen Parhaat Työpaikat -tulosten virtuaalisessa julkistamistilaisuudessa 28.4.2021.

Huolinta-alan perheyritys Varova on yksi Suomen parhaista työpaikoista vuonna 2021
Huolinta-alan perheyritys Varova on yksi Suomen parhaista työpaikoista vuonna 2021

Työssä viihtymisen resepti

Miten Varova on onnistunut kipuamaan Suomen parhaiden työpaikkojen joukkoon? Kulttuurin avoimuus, viestintä ja kuunteleminen ovat olleet tärkeässä asemassa ihmisten kohtaamisessa. Näillä keinoilla on lisätty luottamusta ja arvostuksen kokemusta henkilöstön kanssa. ”Olemme todella iloisia ja otettuja tästä tunnustuksesta. Henkilöstökokemuksen edistäminen on itsessään arvokas ja merkityksellinen tavoite. Samalla se mahdollistaa monia kilpailuetuja liiketoiminnan kehittämiselle”, kiteyttää Varovan toimitusjohtaja Mikko Vihanto.Johdon sitoutuneisuus ja perheyrityksen omistajien tuki, säännöllinen työssä viihtymisen arviointi ja viestintä ovat auttaneet hyvien tulosten saavuttamisessa. Henkilöstön mielestä työn mielekkyyttä lisää vastuun jakaminen työntekijöille sekä se, että Varovassa jokainen voi olla oma itsensä. Pari vuotta sitten perustettuhenkilöstön jäsenistä koostuva kulttuuriryhmä tarttuu epäkohtiin ja jalostaa entisestään Varovan yrityskulttuurille ominaisia hyviä asioita.

Yrityskulttuurin kehittäminen strateginen arvovalinta

”Johtamisen ja kulttuurin kehittäminen on Varovassa ollut strateginen arvovalinta. Parhaiten kehittäminen onnistuu työntekijöiden ja esimiesten avulla, sekä heitä osallistamalla. Pitkäjänteinen, järjestelmällinen ja sinnikäs työ henkilöstökokemuksen eteen palkitaan”, kertoo Varovan henkilöstöjohtaja Camilla Karhunen.

Varova on asettanut strategisia liiketoiminnan ja hyvinvoinnin mittareita, joiden avulla kehitystä seurataan. Yhdeksi hyvinvoinnin mittariksi on valittu Great Place to Work™ Trust Index™, jonka kokonaistulos on viime vuosina ollut kasvussa.

Henkilöstökokemuksen kehittyminen Varovalla on kulkenut käsi kädessä liiketuloksen kasvun kanssa.

”Ajattelen, että työntekijäkokemuksen kehittäminen on perustan luomista erinomaiselle asiakaspalvelulle. Innostavasta työntekijäkokemuksesta ponnistava ammattitaito, tavoitettavuus ja joustavuus mahdollistavat laadukkaan palvelun asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme”, Vihanto jatkaa.

Yhteyshenkilöt

Mikko Vihanto, toimitusjohtaja, Varova
mikko.vihanto@varova.fi
Puh. 050 3260447

Camilla Karhunen, henkilöstöjohtaja, Varova
camilla.karhunen@varova.fi
Puh. 040 7155188

Kuvat ovat vapaasti käytettävissä. Lisää kuvamateriaalia voi tarvittaessa pyytää: anne.paananen@varova.fi

Kuvat

Huolinta-alan perheyritys Varova on yksi Suomen parhaista työpaikoista vuonna 2021
Huolinta-alan perheyritys Varova on yksi Suomen parhaista työpaikoista vuonna 2021
Lataa
Lataa
Huolinta-alan perheyritys Varova on yksi Suomen parhaista työpaikoista vuonna 2021
Huolinta-alan perheyritys Varova on yksi Suomen parhaista työpaikoista vuonna 2021
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Varova Oy
Varova Oy
PL 18
00501 HELSINKI

http://www.varova.fi

Varova on suomalainen, vuonna 1948 perustettu perheyritys, jonka omistaa perhe Laitinen. Työntekijöitä Varovassa on noin 90, joista suurin osa työskentelee Helsingin Kalasataman alueella sijaitsevassa pääkonttorissa. Yrityksen liikevaihto on noin 32 miljoonaa euroa. Varova on yksi merkittävimmistä kotimaisista yrityksistä Suomen ulkomaankuljetuksien ja huolinnan alalla. Yrityksen palvelu on suunnattu vastaamaan suomalaisten vienti- ja tuontiyritysten tarpeita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.