ELY-keskukset

Varsinais-Suomen ELY-keskus myönsi luvan merimetsojen ampumiseen Paraisten Kirkkoselällä Högenin saaren ympäristössä (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Jaa

Varsinais-Suomen ELY-keskus on myöntänyt Paraisten-Nauvon kalatalousalueelle poikkeusluvan merimetsojen ampumiseen. Luvalla saa ampua vuodessa 200 merimetsoa. Poikkeuslupa on myönnetty kahdeksi vuodeksi, minkä jälkeen luvan tarvetta ja riittävyyttä voidaan arvioida uudestaan. Ampumislupa on myönnetty Högenin saarelle ja sen ympäristöön Kirkkoselän alueelle, joten toimenpiteiden toteuttajan on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että ampumisella ei aiheuteta vaaraa alueella liikkujille.

Poikkeuslupa myönnettiin metsävahingon estämiseen

Poikkeuslupa merimetsojen ampumiseen on myönnetty metsille aiheutuvan vakavan vahingon estämiseksi. Högenin saari on maakuntakaavassa merkitty virkistysalueeksi. Jotta saaren metsä säilyisi nykyisen kaltaisena, hyvin virkistysalueeksi soveltuvana metsäisenä ympäristönä eikä muuttuisi merimetsojen ulosteen aiheuttamien laajojen puustokuolemien vuoksi avoimeksi alueeksi, on merimetsokannan kasvua ja saaren soveltuvuutta pesintään perusteltua rajoittaa metsän virkistysarvoon liittyvän vakavan vahingon estämiseksi, ylitarkastaja Salli Uljas Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta kertoo.

Lupaa oli haettu myös vakavan kalastovahingon estämiseksi. ELY-keskus kuitenkin arvioi, etteivät merimetsot aiheuta alueella vakavaa kalastovahinkoa. Pyysimme Luonnonvarakeskukselta (LUKE) lausuntoa merimetsojen aiheuttamista kalastovahingoista alueella ja LUKE:n asiantuntija-arvion mukaan merkittävästi haitallisen kalastovaikutuksen aiheutuminen edellyttäisi nykyistä suurempaa merimetsomäärää. Riski merkittävään kannankasvuun ja kalastovahinkoihin ei ole käytettävissä olevien taustatietojen perusteella niin todennäköinen, että lupa kalastovahinkojen estämiseen olisi ollut mahdollista myöntää ennakoivasti. Uljas sanoo.

Harmaahaikarayhdyskunta estää pesimäkaudenaikaiset toimenpiteet

Merimetsot tulivat pesimään Kirkkoselälle Högenin saarelle ensimmäisen kerran pesimäkaudella 2020, jolloin saaressa pesi 110 merimetsoparia. Saarella on jo pidempään pesinyt harmaahaikaroita. Sekä merimetso että harmaahaikara ovat rauhoitettuja lajeja, joiden tappaminen, pesinnän häirintä ja pesien rikkominen on kielletty.

Lupaa ei ole mahdollista myöntää sellaisiin toimenpiteisiin, joista aiheutuisi harmaahaikaroiden pesinnän häiriintymistä, sillä harmaahaikara ei aiheuta metsävahinkoa, jonka estämiseen poikkeuslupa myönnettiin, Uljas toteaa. Hakemuksenkin mukaan merimetsojen häirintä on mahdotonta toteuttaa vaikuttamatta ollenkaan harmaahaikaroihin, ja hakemuksessa arvioidaan harmaahaikaroiden pesinnän todennäköisesti jossain määrin häiriintyvän ja väliaikaisesti heikkenevän. Tästä syystä merimetsojen karkotustoimenpiteitä ei ole mahdollista tehdä pesimäkauden aikana. Merimetsojen ampuminen on päätöksessä sallittu elokuun ajan harmaahaikaroiden pesinnän jälkeen.

Varsinais-Suomen ELY-keskus käsittelee kaikki rauhoitettuja lintuja koskevat poikkeuslupahakemukset

Varsinais-Suomen ELY-keskus käsittelee valtakunnallisesti kaikki rauhoitettuja lintuja koskevat poikkeuslupa-asiat. Viime syksynä lupakäsittely ruuhkautui merkittävästi, kun lupia valkoposkihanhien karkottamiseen pelloilta viljelyvahinkojen estämiseksi haettiin monikymmenkertaisia määriä aikaisempiin vuosiin verrattuna. Tämä ruuhkautti myös muita lajeja, kuten merimetsoja, koskevien poikkeusten käsittelyn.

Tässä Paraisten tapauksessa hakemuksen käsittelyaika oli kymmenen kuukautta, mikä on hakijan näkökulmasta liian pitkä aika, Uljas sanoo. Koska toimenpiteitä ei ollut mahdollista luvittaa pesimäkaudelle vaan niiden suorittaminen on sallittua vasta pesimäkauden jälkeen elokuussa, pitkittynyt käsittelyaika ei kuitenkaan tässä tapauksessa viivästytä toimenpiteisiin ryhtymistä.

Päätös VARELY/2602/2020 on annettu 30.3.2020

Lisätietoja

ylitarkastaja Salli Uljas, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Asetus Saimaan kalastusrajoituksista viivästyy – Saimaannorppaa suojelee nyt vastuulliset kalastajat ja osakaskuntien tekemät kalastusrajoitukset16.4.2021 13:31:16 EEST | Tiedote

Asetus Saimaan kalastusrajoituksista on viivästynyt, koska asetuksen valmistelu on kesken valtioneuvostossa. Valtioneuvostossa on keskusteltu kalastusrajoituksista, mutta asetuksen lopullisesta sisällöstä ei ole löytynyt yhteisymmärrystä. Lausunnoilla olleessa asetusluonnoksessa rajoitusaika säilyi ennallaan ja rajoitusalueeseen ehdotettiin 243 neliökilometrin lisäystä. Asetusluonnosta kannatti noin 80 prosenttia lausunnon antajista, siitäkin huolimatta asetuksen käsittely on viivästynyt.

Arbetet på en strategi för vattenförsörjningen i Östra och Södra Finland går framåt (Mellersta Finland, Södra Savolax, Tavastland, Sydöstra Finland, Norra Karelen, Norra Savolax, Nyland)14.4.2021 13:12:55 EEST | Tiedote

I samarbetsområdet Östra och Södra har strategiarbetet fått en fartfylld start. En beskrivning av vattenförsörjningens nuläge och en utvärdering av verksamhetsmiljön har redan färdigställts. Härnäst ska aktörer inom landskapens intressentgrupper inbjudas till samarbetsträffar. Dessa arrangeras på distans i maj.

Itäisen ja Eteläisen Suomen vesihuoltostrategiatyö etenee (Keski-Suomi, Etelä-Savo, Häme, Kaakkois-Suomi, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Uusimaa)14.4.2021 13:12:54 EEST | Tiedote

Itäisen ja Eteläisen yhteistyöalueen strategiatyö on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Vesihuollon nykytilan kuvaus ja toimintaympäristön arviointi ovat valmistuneet. Seuraavaksi maakuntien sidosryhmätoimijat kutsutaan ELY-keskuksen organisoimiin yhteistyötilaisuuksiin, jotka järjestetään etäyhteyksin toukokuussa.

Restaureringar av fågelvattnen i Bredviksfjärden och Kumo älvs delta planeras i samarbete (Egentliga Finland, Satakunta)14.4.2021 10:00:00 EEST | Tiedote

Forststyrelsen och NTM-centralen i Egentliga Finland inleder planeringen av restaureringen av fågelvattnen i Bredviksfjärden och i Kumo älvs delta. Området är ett nationellt värdefullt häcknings- och rastområde för fåglar. Planeringen av restaureringen är en del av livsmiljöprogrammet Helmi, vars mål är att trygga, skydda och förstärka den naturen i Finland och dess mångfald.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme