Vartiokylän ala-asteelle suunnitellaan väistötiloja Vartiokylään
31.5.2019 14:47:40 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Kiireellinen siirtyminen väistötiloihin johtuu Vartiokylän ala-asteen koulurakennuksen (Kiviportintie 10) huonosta kunnosta. Vuonna 1960 valmistuneessa rakennuksessa on koettu sisäilmaongelmia, ja se odottaa laajaa peruskorjausta.
Malmin tilat kunnostetaan ala-asteen käyttöön
Malmilla sijaitseva väistötila on noin kuuden kilometrin päässä Vartiokylän ala-asteen nykyisestä rakennuksesta. Oppilaille järjestetään päivittäin bussikuljetus Vartiokylästä koululle. Koulukuljetuksista ja muista tarkemmista järjestelyistä tiedotetaan koululaisten vanhemmille ennen lukukauden alkamista.
Osaa vanhemmista on huolestuttanut tieto siitä, että myös Malmilla sijaitsevassa väistötilassa on aikanaan koettu sisäilmaongelmia. Tilat ovat aiemmin olleet muun muassa Stadin ammatti- ja aikuisopiston käytössä.
Tiloja on tutkittu kattavasti vuonna 2018. Tutkimusten perusteella tilat ovat turvalliset käyttöön, ja asiaa vielä varmistetaan kesän aikana tehtävillä korjauksilla. Kesän aikana tehdään muun muassa tiivistyskorjauksia sekä huolletaan ja parannetaan ilmanvaihtoa.
Koulu palaa Vartiokylään paviljonkien valmistuttua
Kaupungin arvion mukaan koulunkäynti jatkuu Malmilla enintään loppuvuoden 2019 ajan. Kaupunki rakentaa Vartiokylän ala-asteen käyttöön mahdollisimman pian paviljonkitilat. Alustavan aikataulun mukaan ne valmistuvat viimeistään vuodenvaihteessa.
Koululle on tiedotettu aiemmin, että paviljongit tulevat Kontulaan Rintinpolulle. Koska kaupunki on saanut suunnitelmasta runsaasti kriittistä palautetta, asiaa on selvitetty ja arvioitu uudestaan, ja paviljonkitilat tullaan rakentamaan Vartiokylään.
Uuden suunnitelman mukaan paviljongit on tarkoitus rakentaa kahteen paikkaan. Osa luokista sijoitetaan nykyisen koulun pihalle Kiviportintielle rakennettaviin tiloihin.
Loput tilat on tarkoitus rakentaa Botby grundskolan läheisyyteen Kukkaniityntielle. Rakentamisen valmistelu aloitetaan mahdollisimman pian. Kaupunki tiedottaa asiasta tarkemmin lähistön asukkaille.
Kun paviljonkitilat ovat valmistuneet, koulutyö jatkuu niissä siihen asti, kunnes Vartiokylän ala-asteen varsinainen rakennus on korjattu tai korvattu uudella rakennuksella. Hankkeen valmistelu aloitetaan viipymättä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vartiokylän ala-asteen väistötilat ja -paviljongit
Jarmo Raveala, palvelutilaverkkoyksikön päällikkö
puh. 040 178 1575
jarmo.raveala@hel.fi
Sisäilmaan liittyvät kysymykset
Anna Keskinen, sisäilma-asiantuntija
puh. 040 194 5744
anna.keskinen@hel.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Cykeltrafiken leds om till Mannerheimvägen när Hesperiaparken totalrenoveras15.10.2026 14:05:19 EEST | Pressmeddelande
Gångrutten runt Tölöviken förblir i bruk. Rutterna ändras onsdagen den 21 oktober.
Hesperianpuiston kunnostus siirtää pyöräilyn Mannerheimintielle15.10.2026 14:05:19 EEST | Tiedote
Jalankulun reitti Töölönlahden ympäri pysyy käytössä. Reitit muuttuvat keskiviikkona 21. lokakuuta.
Totalrenoveringen av Kajsaniemiparken blir klar i förtid15.10.2026 09:58:06 EEST | Pressmeddelande
Totalrenoveringen av parken blir klar måndagen den 19 oktober, mer än ett år tidigare än planerat. Bland annat tas den nya lekplatsen och hundparken i bruk.
Kaisaniemenpuisto valmistuu etuajassa15.10.2026 09:58:06 EEST | Tiedote
Puiston peruskorjaus valmistuu maanantaina 19. lokakuuta yli vuoden etuajassa. Käyttöön avautuu muun muassa uusi leikkipaikka ja koirapuisto.
Hulevesikaivon rakentaminen vaikuttaa liikenteeseen Eurantien ja Hämeentien risteysalueella9.10.2026 13:52:59 EEST | Tiedote
Hämeentielle rakennettava uusi hulevesikaivo parantaa Eurantien kuivatusta. Työt käynnistyvät 12.10. alkavalla viikolla ja kestävät noin kaksi viikkoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme