Vartiokylässä, Ala-Malmilla ja Mellunkylässä kaadetaan puita turvallisuussyistä
Töitä tehdään ulkoilureittien varsilla ja tonttien reunoilla, missä vaarallisiksi kehittyvistä ja yllättäen kaatuvista puista voisi aiheutua haittaa asukkaille ja liikkujille. Turvallisuussyistä harvennetaan myös pienpuustoa etenkin reittien ja teiden risteyskohdissa, joissa näkymien umpeutuminen voi aiheuttaa vaaratilanteita.
Pienpuustoa harvennetaan tarvittaessa myös tonttien reunustalta. Taloyhtiöiden ja tontinomistajien toiveesta voidaan kaataa lisäksi sellaisia puita, jotka ovat kasvaneet kaupungin katu- tai puistoalueelta häiritsevästi tontin puolelle.
Osa kaadetuista puista jätetään maastoon lahoamaan maapuina. Eriasteinen lahopuu edistää kaupunkiluonnon monimuotoisuutta.
Vartiokylässä ja Mellunkylässä työskentelyalueeseen kuuluvat Vartioharjun pohjoisosa, Puotinharjun itäosa, Kivikko, Kontula, Kurkimäki, Mellunmäki ja Vesala. Alueelle valmistui vuonna 2021 luonnon- ja maisemanhoidon suunnitelma. Sen pohjalta ei kuitenkaan tänä vuonna aloiteta muita kuin edellä mainittuja töitä, jotka tähtäävät tonttien ja ulkoilureittien turvallisuuteen.
Kaupunki aloittaa työt maalis–huhtikuun vaihteessa Vartioharjun, Puotinharjun ja Ala-Malmin alueilta. Sieltä työt etenevät vaiheittain Mellunkylään tämän ja ensi vuoden aikana. Lintujen pesimisaika huhti–heinäkuussa otetaan huomioon töiden toteutuksessa.
Töiden tilaaja on Helsingin kaupunkiympäristön toimiala. Toteutuksesta vastaa rakentamispalveluliikelaitos Stara.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa Koskikallio, metsävastaava
Kaupunkiympäristön toimiala, Helsingin kaupunki
Kunnossapito
Puh. 09 310 38452
vesa.koskikallio@hel.fi
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 21.8.202521.8.2025 19:41:15 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 21.8.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 4.9.2025.
Kruunusillat-raitiotie aloittaa koeajot syyskuun alussa20.8.2025 10:52:05 EEST | Tiedote
Kruunusillat-raitiotie aloittaa koeajot Laajasalossa syyskuun alussa. Laajasalon koeajot kestävät vajaan kuukauden, minkä jälkeen koeajoja jatketaan tänä syksynä ja talvena Hakaniemessä, Kalasataman Nihdissä ja Korkeasaaressa.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 19.8.202519.8.2025 18:57:39 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 19.8.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
En bana för cykeltrafiken planeras för Arabia och Majstads strandpark19.8.2025 10:33:37 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad har inlett planeringen av en bana för cykeltrafiken på Arabiastranden. De viktigaste frågorna vid planeringen av banan är banans sträckning, hur den passar in i parklandskapet och utvecklingen av alla funktioner i parken. Stadsborna kan framföra sina synpunkter på dessa teman i en enkät i augusti-september samt i samband med planpromenaden den 26 augusti.
Arabian ja Toukolan rantapuistoon suunnitellaan pyöräliikenteen baanaa19.8.2025 10:33:37 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki on käynnistänyt pyöräliikenteen baanan suunnittelun Arabianrannassa. Keskeisimpiä kysymyksiä ovat baanan reitti, sen sovittaminen puistomaisemaan ja puiston toimintojen kehittäminen kokonaisuutena baanan suunnittelun yhteydessä. Kaupunkilaiset voivat esittää näkemyksensä näistä teemoista kyselyssä elo-syyskuussa sekä suunnitelmakävelyn yhteydessä 26. elokuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme