Vastaa kyselyyn Malmin ja Pukinmäen kaduista ja puistoista
13.9.2019 10:27:05 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Aluesuunnitelma ohjaa viheralueiden, katujen, torien ja aukioiden hoitoa ja peruskorjausta sekä ylläpitoa Malmin ja Pukinmäen alueella 2020-luvun ajan. Tavoitteena on kohdentaa katu- ja viheralueiden hoitoa ja kunnostusta asukkaiden toiveiden mukaan sekä parantaa turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Suunnittelualueeseen kuuluvat Malmin lisäksi Pukinmäki, Sepänmäki, Nallenmäki ja Fallkulla.
Kyselyn tulosten yhteenveto julkaistaan aluesuunnitelman verkkosivuilla tammikuussa 2020. Lisäksi keväällä 2020 järjestetään keskustelutilaisuuksia, joissa asukkaiden palautetta kuullaan uudelleen. Suunnitelma valmistunee vuoden 2020 loppuun mennessä.
Mikä on aluesuunnitelma?
Aluesuunnitelmassa selvitetään katu- ja viheralueiden palveluiden, rakenteiden ja varusteiden nykytila, kirjataan niiden parantamistarpeet sekä laaditaan kohteiden kiireellisyysjärjestys. Asukkaiden ja asiantuntijoiden yhteisen keskustelun ja mielipiteiden pohjalta esiin nousseita kohteita suunnitellaan myöhemmin tarkemmin ja toteutetaan kaupungin taloudellisen tilanteen rajoissa kymmenen seuraavan vuoden aikana.
Miten luonnon huomioidaan aluesuunnitelmassa?
Aluesuunnitelmien yhteydessä määritellään tavoitteet myös suunnittelualueen luonnonhoidolle ja monimuotoisuudelle. Kuviokohtainen luonnonhoidon toteutussuunnitelma tehdään aluesuunnitelman hyväksymisen jälkeen.
Maastokävely Malmin keskustan alueella 3.10.
Tule kiertämään Malmin keskustan puistoja ja kävely-ympäristöjä yhdessä kaavasuunnittelijan ja aluesuunnittelijan kanssa. Kävelyn yhteydessä esiin nousevia huomioita käytetään apuna alueen tulevassa suunnittelussa ja kaavoituksessa. Kävelylle lähdetään klo 17 Ylä-Malmin torilta. Pukeuduthan sään mukaisesti.
Maisema-arkkitehti mukana Malmitalon synttärimarkkinoilla
Malmin aluesuunnittelija, maisema-arkkitehti Johanna Himberg on mukana Malmitalon synttärimarkkinoilla. Tervetuloa keskustelemaan ja kysymään alueen kaduista ja viheralueista Malmitalolle klo 12 eteenpäin 14.9.
Aluesuunnittelun aloittavasta kyselystä tiedotetaan myös Malmin ja Pukinmäen kotitalouksiin jaettavalla kortilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaupunkiympäristön toimiala
Lisätietoja aluesuunnittelusta
Johanna Himberg
aluesuunnittelija
p. 09 310 21806
johanna.himberg@hel.fi
kaupunkiluonnosta
Tiina Saukkonen
luonnonhoidon suunnitteluvastaava
p. 09 310 38508
tiina.saukkonen@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 5.2.20265.2.2026 18:48:22 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 5.2.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 5.3.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 3.2.20263.2.2026 19:43:59 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 3.2.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Mer omfattande miljöstatistik om Helsingfors är nu lättillgängligt2.2.2026 12:18:53 EET | Pressmeddelande
Helsingfors miljöstatistik beskriver bland annat naturens och vattendragens tillstånd, stadens växthusgasutsläpp, markanvändning och trafik. Miljöstatistiken har uppdaterats och kompletterats under år 2025. Den är nu tydligare, enklare att använda och tekniskt mer effektiv.
Kattavaa tilastotietoa Helsingin ympäristöstä nyt helposti saatavilla2.2.2026 12:18:53 EET | Tiedote
Helsingin ympäristötilasto kuvaa muun muassa luonnon ja vesistöjen tilaa, kaupungin kasvihuonekaasupäästöjä, maankäyttöä ja liikennettä. Ympäristötilastoa on uudistettu ja täydennetty vuoden 2025 aikana, ja se on nyt selkeä, helppokäyttöinen ja teknisesti toimiva.
Helsingfors planerar att ändra fyra mattvättningsbryggor till vistelse- och badplatser – och anlägga nya mattvättningsställen uppe på land30.1.2026 08:49:46 EET | Pressmeddelande
Alla befintliga mattbryggor tas successivt ur bruk när de når slutet av sin livscykel. Lämpliga bryggor skulle kunna ändras till vistelse- och badplatser.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme