Vastuullinen henkilöstötyö koronakriisissä toi Vuoden kaupanteko -tunnustuksen
26.1.2022 14:34:15 EET | Turun Osuuskauppa | Tiedote

Turun kauppakamarin Kaupan ja palvelun -valiokunta on myöntänyt Turun Osuuskaupalle Vuoden kaupanteko -tunnustuksen vastuullisesta ja innovatiivisesta tavasta edistää kaupan alan houkuttelevuutta.
Koronapandemian sulkiessa ravintoloita ja hotelleja Turun Osuuskaupassa pohdittiin liiketoimintaa aivan uusista näkökulmista. Marketkauppa kävi, tavaratalokauppa hiljeni ja hotelli- ja ravintolatoiminta lähes pysähtyi. Näköpiirissä oli, että lähes 400 matkailu- ja ravitsemiskaupan, liikennemyymäläkaupan sekä tavaratalokaupan parissa työskentelevän työt uhkasivat päättyä. Tarvittiin nopeita, kekseliäitä ja vastuullisia päätöksiä työpaikkojen turvaamiseksi.
- Arvopohjamme mukaisesti meille oli alusta asti selvää, että haluamme välttää henkilöstön lomautukset ja irtisanomiset. Tässä kohtaa osuuskaupan monitoimialaisuus oli valttikorttimme, toimitusjohtaja Antti Heikkinen kertoo.
Vastaus lomautusten ja irtisanomisten välttämiseen löytyi nopeasti marketkaupasta, jossa tarvittiin kipeästi apua, kun asiakasvirrat ja ruoan verkkokaupan volyymit kasvoivat. Pian nelisensataa palvelualan ammattilaista siirtyi nopealla aikataululla työskentelemään market-toimialalle ja kaikkien työpaikat säilyivät. Nyttemmin työntekijät ovat jo osittain päässeet palaamaan omiin tehtäviinsä, mutta osa löysi uuden suunnan uralleen ja jäi pysyvästi kaupan puolelle töihin.
-Monitoimialayrityksenä meillä on mahdollisuus toimia joustavasti ja olen todella kiitollinen siitä, miten henkilökuntamme on pandemian aikana tehnyt vahvaa yhteistyötä yli tiimi- ja toimialarajojen. Olen myös erittäin otettu tästä Vuoden kaupanteko -tunnustuksesta. Se kertoo, että olemme tehneet merkityksellisiä ja oikeita valintoja henkilöstötyössämme, Heikkinen kiittelee.
Turun kauppakamarin Kaupan ja palvelun -valiokunta jakoi tunnustuksen tänä vuonna toista kertaa. Tunnustus jaettiin edellisen kerran vuonna 2019. Tuolloin tunnustus myönnettiin Kauppakeskus Skanssille erityisesti esimerkillisestä ympäristövastuullisuudesta.
Lisätietoja:
Turun Osuuskauppa, toimitusjohtaja Antti Heikkinen, 010 764 4003
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun Osuuskauppa
Turun Osuuskaupalla vahva vuosi 2025 – asiakasomistajille ennätysmäärä rahana maksettavia etuja ja ennätysmäärä uusia asiakasomistajia26.2.2026 14:00:01 EET | Tiedote
Asiakasomistajia vuoden 2025 lopussa 190 958 Asiakasomistajat saivat Bonusta ja maksutapaetua yhteensä 30,5 M€ Liikevaihto 829,1 M€ Investoinnit Varsinais-Suomeen 71,6 M€ Henkilöstöä oli vuoden 2025 lopussa 2572
Turun Osuuskauppa juhlii lokakuussa 125-vuotista taivaltaan5.2.2026 11:00:09 EET | Tiedote
Wähäväkisten Osuusliikkeen perustaminen vuosisadan alussa 1901 oli lähtölaukaus Turun Osuuskaupalle. Jo 125 vuotta olemme olleet siellä missä varsinaissuomalaisten elämä. Juhlavuonna osuuskauppa toteuttaa näkyvästi perustehtäväänsä tarjoamalla kilpailukykyisiä hintaetuja ja palveluja ja kehittämällä verkostoaan. Tapahtumien täyteinen juhlavuosi pitää syksyllä sisällään mm. kahden uuden Prisman ja uudistuneen Wiklundin avauksen sekä marraskuussa poikkitaiteellisen esityksen konserttitalo Fuugassa.
Tarja Jalonen Turun Osuuskaupan toimialajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi28.1.2026 10:00:03 EET | Tiedote
Turun Osuuskauppa on nimittänyt EMBA Tarja Jalosen toimialajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Jalonen vastaa 1.2.2026 alkaen toimialajohtajana Turun Osuuskaupan matkailu- ja ravitsemiskaupasta, tavaratalo- ja erikoisliikekaupasta sekä liikennekaupasta. Jalonen on toiminut monipuolisen uransa aikana useissa majoitus- ja ravitsemiskaupan vastuutehtävissä ja viimeisimmäksi vastannut Turun Osuuskaupan hotellien ja niiden ravintoloiden liiketoiminnasta. - Tarja vahvistaa johtoryhmän osaamista strategiamme kannalta keskeisillä painopistealueilla. Uskon, että muutos osaltaan varmistaa kasvustrategiamme toteutumisen tulevina vuosina, toteaa Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Niklas Österlund. Toimialajohtajana aiemmin toiminut Harri Havia jättää tehtävänsä Turun Osuuskaupassa. - Harri on tehnyt pitkän uran S-ryhmässä, josta viimeiset lähes neljä vuotta Turun Osuuskaupan palveluksessa. Haluan kiittää häntä erityisesti ravitsemiskauppamme kehittämisestä koronan jälkeen, jatkaa Österlund. Turun
Turun Osuuskauppa tarjoaa ihan tavallisia kesätöitä2.1.2026 09:30:01 EET | Tiedote
Oletko äärimmäinen vastuunkantaja ja aina joustamassa? Ihan kiva, mutta meillä ei tarvitse sentään mennä äärimmäisyyksiin. Etsimme ihan tavallisiin kesätöihin tekijöitä kesälle 2026.
Turun Osuuskaupan hallitus ja hallintoneuvosto vuodelle 202612.12.2025 14:15:01 EET | Tiedote
Turun Osuuskaupan hallintoneuvosto on valinnut kokouksessaan 10.12.2025 Turun Osuuskaupan hallituksen kokoonpanon vuodelle 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

