Vastuullisuus asettaa uudenlaisia tarpeita pakkauksille – aihe esillä PacTec & FoodTec -tapahtumassa
28.4.2022 09:00:00 EEST | Messukeskus | Tiedote

PacTec & FoodTec -tapahtumien teemat ovat verkkokauppa ja digitaalisuus, pakkaus viestinviejänä, kehittyvät raaka-aineet, vastuullisuus ja kiertotalous sekä lainsäädäntö. Ajankohtaisista aiheista kuullaan asiantuntijoiden puheenvuoroja tapahtuman PacTec & FoodTec -lavalla.
Tapahtuman ohjelmassa katse on käännetty tulevaisuuteen ja tuoreisiin kuulumisiin. Esimerkiksi koronapandemian myötä nosteessa olleet verkkokauppa ja digitaalisuus puhuttavat tapahtumassa. Verkkokaupan yleistyminen ja liiketoiminnan digitalisaatio koskettavat pakkaus- ja elintarvikealoja, ja ne asettavat uudenlaisia vaatimuksia pakkauksille niin vastuullisuuden kuin pakkausten kestävyyden näkökulmasta.
Kestävä pakkaaminen vaatii tutkittua tietoa ja yhteistä sopimista vaikuttavien osien yhteen sovittamiseksi. VTT:n tutkimusprofessori ja strategisen tutkimuksen neuvoston PackagingHeroes-projektin johtaja Ali Harlin kertoo kestävän pakkaamisen vaatimuksista keskiviikkona 18.5.2022 klo 15.30.
Pakkaus tukee brändin strategiaa
Pakkaus suojaa tuotteita, mutta sen lisäksi sillä on myös tärkeä rooli brändin strategian ja viestinnän tukena ja oikeanlaisen viestin välittäjänä. Keskeinen työväline tässä on pakkausten design-systeemin määritteleminen.
”Kun pakkauksille on määritelty design-systeemi, saadaan brändin strategiatyö tuotua pakkauskehittämiseen ja designiin”, sanoo Design Consultant Tuomas Rentola Pentagon Designinilta.
Design-systeemissä esitellään tärkeimmät linjaukset halutulle viestille, ilme-elementeille sekä sisäiselle ja ulkoiselle pakkauskehittämiselle.
”Määriteltyihin tavoitteisiin ja ohjeistuksiin perustuvan systeemin tulee tukea liiketoiminnan tavoitteita. Se on siten tärkeä osa brändin strategiatyötä ja antaa suunnan päivittäiselle pakkaussuunnittelulle”, muistuttaa Rentola.
Tuomas Rentolan puheenvuoro pakkausten design-systeemistä kuullaan torstaina 19.5.2022 klo 9.30 PacTec & FoodTec -lavalla.
PacTec & FoodTec -lavalla kuullaan useita muitakin puheenvuoroja teemoihin verkkokauppa ja digitaalisuus sekä pakkaus viestinviejänä liittyen, esimerkiksi:
- Pakkausten tulevaisuus – viherpesua vai uutta teknologiaa? PackAlliancen järjestämä paneeli. Juontaja Pyroll Pakkaukset Group Oy:n kehityspäällikkö Sanna Piispa. Ke 18.5.2022 klo 9.30.
- ”Finnish Packaging offering meet German needs – what’s going on in packaging and how to deal with the Germans?” Heidi Kokki, Senior Advisor / Business Finland & Uwe Melichar, Packaging Expert / MELICHAR Bros. Ke 18.5. klo 11.30.
- Maailma muuttuu – millä eväillä tulevaisuuden vientimarkkinoille? Esa Wrang, Head of Program/ Business Finland Food from Finland -ohjelma. Ke 18.5. klo 14
- Suomalaisten ja italialaisten mielikuvia kestävästä elintarvikepakkaamisesta. Virpi Korhonen, toimitusjohtaja / Package Testing & Research. To 19.5. klo 10.
PacTec & FoodTec -tapahtumien koko ohjelma osoitteessa www.pactec.fi/ohjelma
PacTec & FoodTec järjestetään osana PacTec, FoodTec & PlastExpo Nordic -tapahtumakokonaisuutta. Tapahtumakokonaisuudessa ovat mukana alojen koko arvoketjut suunnittelusta käyttöön ja markkinoinnista raaka-aineisiin. Rekisteröidy kävijäksi maksutta osoitteessa pactec.fi
Samaan aikaan Helsingin Messukeskuksessa järjestetään graafisen alan ammattilaisten Sign, Print & Promotion, johon pääsee vierailemaan samalla rekisteröitymisellä. Samaan aikaan (18.–20.5.2022) Messukeskuksessa järjestetään myös horeca-alan ammattilaisten Gastro Helsinki, johon rekisteröidytään erikseen kävijäksi osoitteessa gastrohelsinki.fi.
Lisätietoja:
Tiedottaja Marissa Rämänen, Messukeskus, marissa.ramanen@messukeskus.com, puh. 044 046 7220
www.pactec.fi | www.foodtechelsinki.fi | www.plastexpo.fi | LinkedIn | Twitter
Kuvia tapahtumasta: https://mediabank.messukeskus.com/kuvat/
Aukioloajat:
Ke 18.5. klo 9–17
To 19.5. klo 9–17
After Work keskiviikkona klo 16.30–18.30.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marissa Rämänentiedottaja
viestintä | tapahtumat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Helsingin MaatalousKonemessut 2026: Vuoden tärkeimmät liiketoiminnan ideointi- ja kehittämispäivät maa- ja metsätilallisille19.3.2026 10:05:24 EET | Tiedote
Koko arvoketju saman katon alla – Messukeskuksessa 8.–10.10.2026 Helsingin MaatalousKonemessut on Suomen kattavin ja tärkein maa- ja metsätalousalan sisätapahtuma. Messukeskuksen suuret sisätilat mahdollistavat joka toinen vuosi järjestettävän, koko alan kattavan ammattitapahtuman, jonne on helppo tulla kaikkialta Suomesta. Tapahtuma järjestetään 8.–10.10.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Minestrone Workshop suunnittelee Habitaren 2026 teemanäyttelyn19.3.2026 08:48:19 EET | Tiedote
Habitaren 2026 teemanäyttelyn suunnittelee Minestrone Workshop -kollektiivi. Yhdeksän suunnittelijan muodostama työhuone tunnetaan kokeellisesta, materiaalilähtöisestä työskentelystä sekä käsillä tekemisen kulttuurista.
Minestrone Workshop is designing the Habitare 2026 theme exhibition19.3.2026 08:48:19 EET | Press release
The Habitare 2026 theme exhibition is being designed by the Helsinki-based design collective Minestrone Workshop. The studio, consisting of nine designers, is known for its experimental, material-driven approach and culture of hands-on craftsmanship.
MEDIAKUTSU Golfmessut 27.-29.3. Helsingin Messukeskuksessa18.3.2026 17:31:54 EET | Kutsu
Hyvä median edustaja! Suomen suurin golftapahtuma, Golfmessut, järjestetään 27.–29.3. Helsingin Messukeskuksessa. Tervetuloa inspiroitumaan golfista! Golfmessuilla saat mahdollisuuden haastatella tunnettuja golffareita, tutustua lajin uutuusvälineisiin ja matkakohteisiin, seurata kutsuvieraspelejä, kuulla tietoa golfin hyvää tekevistä vaikutuksista sekä testata omia lähipelitaitojasi Golfmessujen par 3 -kentällä ja Puttialueella. Entistä suurempi Aloita Golf -alue levittäytyy tänä vuonna Kevätmessujen puolelle, tarjoten kaikille aiheesta kiinnostuneille messukävijöille mahdollisuuden ottaa matalalla kynnyksellä tuntumaa golfiin ja ammentaa vinkkejä lajin aloittamiseen. Kevään 2026 pelikausi käynnistyy Golfmessuilla! Historian ensimmäinen simulaattorigolfin SM-finaali Simulaattorigolfin SM-kilpailun finaali on yksi tämän kevään Golfmessujen kohokohdista. Ensimmäistä kertaa virallisesti järjestettävä Suomen mestaruuskilpailu tuo sisägolfin kovatasoisen kilpailun osaksi messukokonaisuutta
Vuoden mökkiläinen 2026 on Miitta Sorvali: mökkielämää kahdessa maisemassa18.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Suomen Vapaa-ajan asukkaiden liitto VAAL ry ja Helsingin Messukeskus ovat valinneet Vuoden mökkiläiseksi 2026 näyttelijä Miitta Sorvalin. Hänen mökkielämänsä jakautuu kahteen hyvin erilaiseen ympäristöön: Lapin joenrantamaisemiin sekä Karjalan Suitsansaaren perinteikkääseen saarimiljööseen. Tunnustus jaetaan Kevätmessuilla Helsingin Messukeskuksessa torstaina 26.3.2026. Kevätmessut tuo kevään Helsinkiin 26.–29.3.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


