Vastuullisuusraportointi on rakennusalalla vielä harvinaista – DEN julkaisi alan edelläkävijänä vastuullisuusraportin jo toistamiseen

Vuotta 2022 värittivät erilaiset kriisit. Venäjän järkyttävä hyökkäys Ukrainaan ja sitä seuranneet energiakriisi, ostovoiman heikentyminen, inflaatio ja korkojen nousu vaikuttivat asuntomarkkinoihin ja asiakkaiden käyttäytymiseen. Tästä huolimatta DENillä rakentamisen volyymi kasvoi ja myyntitulokset olivat olosuhteisiin nähden hyvät.
Vastuullisuustyö jatkui myös kriisien keskellä
Vaikka rakentamisen volyymi vuonna 2022 kasvoi, DEN onnistui pienentämään toimintansa hiilijalanjälkeä yhdeksän prosenttia. Liikevaihtoon suhteutettuna hiilijalanjälki pieneni 16 prosenttia.
Hiilijalanjäljen pienenemiseen vaikuttivat eniten myytyjen talojen energiatehokkuuden paraneminen entisestään, uusiutuvien energianlähteiden lisääntyminen toteutetuissa kohteissa sekä uusiutuvan energian osuuden lisääminen omassa tuotannossa.
– Toimintaympäristön kriisien keskellä jouduimme tekemään hartiavoimin työtä liiketoiminnan kannattavuuden eteen, ja olen erityisen ylpeä siitä, että veimme samaan aikaan ympäristötyötämme määrätietoisesti eteenpäin, kertoo DENin markkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Maria Mroue.
DENin hiilijalanjälki on laskettu kansainvälisen Greenhouse Gas Protocol -standardin mukaan. Hiilijalanjälkeen sisältyvät toiminnan suorat ja epäsuorat päästöt sekä asiakkaille luovutettujen rakennusten elinkaaren aikaisia hiilipäästöjä.
DEN julkaisee vastuullisuusraportin vuosittain
DENin vastuullisuustyön painopisteitä ovat ympäristö, turvallisuus ja terveellisyys sekä hyvä hallintotapa.
– Me haluamme olla myös vastuullisuudessa edelläkävijä toimialallamme ja kehittyä jatkuvasti. Läpinäkyvä ja faktoihin perustuva raportointi auttaa vaikuttavien toimenpiteiden valinnassa sekä todentaa tuloksia. Siksi julkaisemme vastuullisuusraportin jatkossa vuosittain, DENin vastuullisuustyöstä vastaava johtaja Maria Mroue kertoo.
Tiedotteen liitteenä on DENin tuore vastuullisuusraportti vuodelta 2022.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria MroueMarkkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtajaDEN Finland
Puh:+358 50 393 4974maria.mroue@den.fiKuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
DEN on Suomen suurin pientalorakentaja, jonka juuret yltävät yli 30 vuoden taakse. Meitä ohjaavat yhdessä valitut arvomme: arvostus, rohkeus, vastuullisuus ja onnellisuus. Konsernissa työskentelee yli 500 ammattilaista. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 209 miljoonaa euroa.
DENin muodostavat muuttovalmiiden omakotitalojen edelläkävijä Designtalo, luonnollisesti parhaiden hirsikotien Finnlamelli ja K-Raudan yhteistyömallistomme Ainoakoti. Lue lisää: den.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Den Finland Oy
Loviisan asuntomessut: Designtalo Villa Kungenin mustavalkoinen sisustus on suunniteltu isän ja pojan makuun24.5.2023 08:34:52 EEST | Tiedote
Sisustussuunnittelija Dima Latvalahti sai talon tulevilta asukkailta vapaat kädet uuden kodin suunnitteluun. Lopputulos on Ken Ryynäsen ja Albin-pojan maun mukainen: mustavalkoinen koti, jossa jyrkät kontrastit ja persoonalliset ratkaisut kohtaavat.
Loviisan asuntomessut: Finnlamelli Kuningattarenhelmen harmonisen sisustuksen kruunaa näkymä merelle24.5.2023 08:22:15 EEST | Tiedote
Finnlamelli Kuningattarenhelmen kodikkaasta sisustuksesta löytyy persoonallisia yksityiskohtia, kuten koivuvanerinen katto, Dektonista valmistettu sohvapöytä ja integroitu kylpyamme. Sisustuksen kohokohta on kuitenkin mustien ikkunankarmien kehystämä merimaisema.
Loviisalaiset yrittäjäveljekset rakentavat asuntomessualueelle saman talovalmistajan erilaiset kodit22.5.2023 08:23:00 EEST | Tiedote
Loviisassa syntyneet ja kasvaneet Dani Ryynänen ja Ken Ryynänen ovat paitsi veljeksiä myös liikekumppaneita ja kollegoita – ja pian naapureita Loviisan merellisellä asuntomessualueella. Danin perhe rakentaa rantatontille näyttävän kaksikerroksisen hirsitalon, ja Ken muuttaa poikansa kanssa käytännönläheiseen, mutta tyylikkääseen yksitasoiseen kotiin.
Kutsu medialle: Tutustu ennakkoon Designtalon ja Finnlamellin asuntomessukohteisiin 25.5.16.5.2023 07:42:00 EEST | Tiedote
DENillä on Loviisan Asuntomessuilla kaksi kohdetta. Finnlamelli Kuningattarenhelmi on pienen perheen moderni hirsitalo meren rannalla, ja Designtalo Villa Kungen on isän ja pojan kompakti, yksikerroksinen koti. Median edustajilla on mahdollisuus tutustua kohteisiin ennakkoon median ennakkoretkipäivänä 25.5.
DEN on onnistunut parantamaan kannattavuuttaan, vaikka rakennusalalla menee heikosti2.5.2023 07:42:00 EEST | Tiedote
Rakennusala on vaikeassa tilanteessa markkinoiden epävarmuuden, korkojen nousun ja inflaation takia. DEN on kuitenkin onnistunut parantamaan kannattavuuttaan vuoden ensimmäisellä kvartaalilla säästötoimien ja rakentamisen kehitysohjelman avulla. Suomen suurin pientalovalmistaja DEN edustaa talobrändejä Designtalo, Finnlamelli ja K-raudan yhteistyömerkki Ainoakoti
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme