Vauhdin hurmaa Vuoristoradalla jo 65 vuotta
11.7.2016 10:00:30 EEST | Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki | Tiedote

Syksyllä 1950 Linnanmäellä vieraili tanskalainen tivolilaitteisiin erikoistunut rakennusmestari Valdemar Lebeck, joka ehdotti radan rakentamista Linnanmäelle. Vuoristorata rakennettiin talvella 1950 Lebeckin piirustusten pohjalta, esikuvana Kööpenhaminassa sijaitseva Dyrehavsbakkenin vuoristorata. Linnanmäen Vuoristoradan avajaisia juhlittiin 13.7.1951, valmistuessaan se oli Pohjoismaiden suurin vuoristorata.
Vuoristorata pyörii kesän aikana noin 47 000 kierrosta. Rata on 960 metriä pitkä ja sen pisin lasku on 48 metriä. Junat vedetään vaijerilla ylös, jonka jälkeen jarrumies säätelee vauhtia jarrustaagista eli kahvasta.
- Hauskimpia hetkiä jarrumiehen työssä on, kun vaunun kyytiin tulee lapsi, joka on saanut äitinsä houkuteltua mukaan huoltajaksi. Vaijerin päässä ylhäällä äiti tajuaa, kuinka korkealla todella ollaan. Äiti kiljuu jännityksestä ja lapsi ilosta koko kierroksen ajan. Lopuksi molemmat ovat yhtä vauhdikasta elämystä kokeneempia, vuodesta 1988 lähtien jarrumiehenä työskennellyt Ilpo Maaronen kertoo.
Linnanmäellä työskentelee kesän aikana noin kaksikymmentä jarrumiestä. Uuden jarrumiehen astuessa palvelukseen hän saa numeron, joka pienenee työvuosien mukana. Numero yksi on varattu yksinoikeudella Topi Lipposelle, joka työskenteli vuoristoradan jarrumiehenä 37 kesän ajan, vuosina 1974–2011 ennen eläköitymistään.
- Jarrumiehillä on oma yhdistys, johon kuuluu entisiä ja nykyisiä jarrumiehiä sekä kannattajia. Vuosien varrelta monesta jarrumieskollegasta on tullut myös hyvä ystävä, numerolla 2 työskentelevä Ilpo Maaronen jatkaa.
Vuoristorata on kaikkien aikojen suosituin laite Linnanmäellä, jossa sukupolvi toisensa jälkeen on turvallisesti nauttinut vauhdin hurmasta. Juhlavuoden kunniaksi Linnanmäellä on tullut myyntiin myös tervanmakuinen, vuoristoradan mallinen salmiakkimakeinen.
Tiesitkö tämän Vuoristoradasta?
- Vuoristoradan rakentaminen maksoi 48 miljoonaa markkaa.
- Vuoristoradan kestoiäksi arvioitiin enintään 15 vuotta.
- Kun Vuoristorata aikoinaan avattiin, pidettiin sitä niin hurjana, että ensimmäiset jarrumiehet palkattiin armeijan lentäjien joukosta työn vaativuuden takia.
- Yleensä Vuoristorataa ei pysäytetä puiston muun ohjelman vuoksi. Paul Ankan esiintyminen puistossa oli poikkeus.
- Yhdysvaltalainen vuoristoratakerho ACE (American Coaster Enthusiasts) on julistanut Vuoristoradan virallisesti ’klassikoksi’. Nämä vaatimukset täyttää vain 40 rataa koko maailmassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Pia Adlivankin, toimitusjohtaja, Linnanmäki, p. 040 418 7788,
pia.adlivankin@linnanmaki.fi
Heli Hemgård, viestintäpäällikkö, Linnanmäki, p. 040 901 5219,
heli.hemgard@linnanmaki.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lasten Päivän Säätiön ovat perustaneet kuusi lastensuojelujärjestöä: Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Barnavårdsföreningen i Finland, Ensi- ja turvakotien liitto, Parasta Lapsille ja Pelastakaa Lapset. Lasten Päivän Säätiö on jo 65 vuotta ylläpitänyt ja kehittänyt Linnanmäen Huvipuistoa kerätäkseen varoja suomalaiselle lastensuojelutyölle. Vuonna 2015 lahjoitettiin 4,1 miljoonaa euroa ja tavoite vuodelle 2016 on 4,3 miljoonaa euroa. Huvittelemalla Linnanmäellä kaikki asiakkaamme tukevat suomalaista lastensuojelutyötä.
Linnanmäen pääyhteistyökumppanit vuonna 2016 ovat SOK/HOK Elanto, Unilever Finland Oy, Oy Hartwall Ab, MTV Oy sekä Bauer Media Oy. Linnanmäen yhteistyökumppaneina nämä yritykset tukevat omalla panoksellaan arvokasta lastensuojelutyötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki
Linnanmäen iik!week-kauhufestivaali näkyy tänään Helsingin katukuvassa1.9.2026 07:01:00 EEST | Tiedote
Linnanmäki toi varhain tiistaiaamuna yli 50 mustaan pukeutunutta hahmoa Helsingin keskustaan juhlistaakseen jo 10. kertaa järjestettävää iik!week-kauhufestivaalia. Tavoitteena on tehdä näyttävästä ennakkotempauksesta vuosittainen perinne ennen syyskuista kauhutapahtumaa.
Linnanmäen historian 70. miljoonas huvittelija saapui huvipuistoon24.8.2026 10:32:59 EEST | Tiedote
Linnanmäen huvipuistossa juhlistettiin historiallista hetkeä, kun lauantaina 22.8.2026 huvittelemaan saapui kaikkien aikojen 70 000 000:s kävijä. Onnekas huvittelija yllätettiin hupimestareiden toimesta onnentoivotuksilla ja lahjakasseilla.
Linnanmäki sitoutuu puolittamaan päästönsä vuoteen 2030 mennessä10.8.2026 09:47:16 EEST | Tiedote
Lasten Päivän Säätiö on julkaissut ensimmäisen kestävyyskatsauksensa vuodesta 2025 ja sitoutunut puolittamaan ilmastopäästönsä vuoteen 2030 mennessä. Juuri julkaistu katsaus kokoaa yhteen Linnanmäen vastuullisuustyön tavoitteita, toimenpiteitä ja tunnuslukuja sekä luo pohjan säännölliselle kestävyysraportoinnille.
K-pop fanit valtaavat Linnanmäen elokuussa3.8.2026 10:29:15 EEST | Tiedote
BTS:n, BLACKPINKin ja muiden K-pop-tähtien musiikki soi Linnanmäellä 6.-7. elokuuta, kun huvipuisto järjestää ensimmäistä kertaa kaksipäiväisen K-pop-tapahtuman. Ohjelmassa on tanssiesityksiä, tanssin opetusta, osallistavaa Random Play Dance -ohjelmaa, DJ-vetoisia K-pop-bileitä sekä cosplay- ja pukuharrastajille suunnattua sisältöä.
Suomen vanhin Vuoristorata täyttää nyt 75 vuotta — tutkitusti miellyttävin huvipuistolaite9.7.2026 10:06:59 EEST | Tiedote
Linnanmäen Vuoristorata täyttää 75 vuotta. Syntymäpäiväviikonloppua juhlistetaan läpi viikonlopun 11.–13.7. monipuolisen ohjelman merkeissä. Turun PET-keskuksen tuoreen tutkimuksen mukaan klassikko koetaan huvipuiston miellyttävimpänä laitteena.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
